OnePlusXiaomiYleinen

Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiiriin perustuvia puhelimia tulossa pian – ensimmäisten joukossa Motorola, Xiaomi ja OnePlus

Qualcomm julkisti tänään uuden Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirinsä, joka on suunnattu ensi vuoden huippupuhelimiin. Julkaisun yhteydessä Qualcomm kertoi ensimmäisien puhelimien tulevan markkinoille kuitenkin jo tämän vuoden aikana. Nyt monet valmistajat ovat omalta osaltaan vahvistaneet tulossa olevan pian puhelimia Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirillä.

Valmistajista toistaiseksi Motorola on ilmoittanut jo tarkan julkaisupäivän tulevalle Snapdragon 8 Gen 1 -puhelimelleen. Motorola Edge X30 -puhelin tullaan julkaisemaan Kiinassa ensi viikolla 9. joulukuuta, joten kyseessä saattaa olla markkinoiden ensimmäinen Snapdragon 8 Gen 1 -piiriin perustuva älypuhelin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lisäksi uutuuspiiriä ovat vahvistaneet käyttävän Xiaomi, OnePlus, Realme, IQOO, ZTE, Nubia, RedMagic ja Oppo. Kukaan näistä valmistajista ei ole kuitenkaan ilmoittanut vielä tarkkaa päivämäärää uutuuspuhelimien julkaisulle. Erityisesti Xiaomin on odotettu julkaisevan vielä joulukuun aikana uudet Xiaomi 12 -sarjan älypuhelimet, jotka tulevat myyntiin globaalisti vasta keväällä 2022.

OnePlussalta on huhuttu OnePlus 10 -sarjan puhelimia Kiinan markkinoille tammi-helmikuun aikana, mutta globaalisti niitä jouduttaneen odottamaan maalis-huhtikuuhun. Realmen on tiedetty kehittävän Realme GT 2 Pro -älypuhelinta, jonka erikoisesta muotoilusta on nähty jo aikaisemmin vuotokuvia. Realme on kertonut kyseisen puhelimen olevan yksi ensimmäisestä Snapdragon 8 Gen 1 -piiriin perustuvista puhelimista.

Paljon mielenkiintoisia Snapdragon 8 Gen 1 -puhelimia on siis tulossa lähikuukausina, mutta ensimmäisiä voidaan odottaa Suomessa myyntiin vasta ensi vuoden alussa. Tarkemmin Qualcommin uutuuspiiriin voi käydä tutustumassa aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus