QualcommYleinen

Qualcomm aikaistaa tulevan huippupiirin julkaisua – Snapdragon Summit järjestetään 24.-26. lokakuuta

Qualcomm on vahvistanut seuraavan huippuluokan järjestelmäpiirin julkaisuajankohdan. Yhtiö on järjestämässä vuotuisen Snapdragon Summit -tapahtuman tänä vuonna normaalia aikaisemmin. Aikaisemmin tapahtuma on järjestetty joulukuussa, mutta viime vuonna sitä aikaistettiin marraskuulle. Tänä vuonna uutuuspiiri nähdään jo lokakuussa.

Snapdragon Summit käynnistyy 24. lokakuuta ja päättyy 26. lokakuuta. Tuttuun tapaan tilaisuus järjestetään Havaijilla. Tapahtuman aikana on odotettavissa Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiirin julkaisu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiiristä on kuultu jo nyt muutamia yksityiskohtia, joiden perusteella odotettavissa olisi mielenkiintoinen huippupiiri. Piirin odotetaan perustuvan uuteen 1 + 5 + 2 -arkkitehtuuriin aikaisemman 1 + 2 + 2 + 3 -arkkitehtuurin sijasta.

Piiriin on odotettavissa yksi Cortex-X4-ydin, jonka kaverina olisi 5 kappaletta Cortex-A720-ytimiä sekä kaksi Cortex-A520-ydintä. Grafiikkasuorituskyvyn pitäisi olla Adreno 750:n varassa, jonka odotetaan tarjoavan huomattavaa parannusta suorituskykyyn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huhujen mukaan Xiaomi 14 -sarjan puhelimet olisivat ensimmäiset, joissa on uusin järjestelmäpiiri. Julkaisua odotetaan marraskuun aikana, jonka lisäksi Snapdragon 8 Gen 3 pitäisi olla myös Vivo X100 -sarjassa, iQOO 12 -puhelimissa, Redmi K70 -puhelimissa, OnePlus 12 -mallissa sekä Realme GT5 -puhelimessa.

Lähde: Qualcomm

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Qualcomm