AndroidSonyYleinen

Sonyn julkaisemattomat älypuhelimet komeilevat vuotokuvissa

Sonyn odotetaan julkaisevan uusia älypuhelimia myöhemmin elokuussa IFA-messuilla. Nyt myös nettiin on vuotanut ensimmäiset kuvat tulevista Sony G8441- ja Sony G831 -älypuhelimista. Kuvat osoittavat tulevien puhelimien uudistuneen ulkoisen olemuksen.

Kuvissa on havaittavissa, että puhelimet näyttävät edestä hyvin tutuilta Xperia-puhelimilta, mutta yksi kuva paljastaa myös ainakin yhden tulevan laitteen uudistuneen takaosan. Kuvan perusteella kyseessä oleva puhelin voisi olla keskihintaluokkaan sijoittuva uutuus. Takaosassa on nähtävillä hieman muusta rungosta ulkoneva kamera sekä erikoisesti sormenjälkilukija. Sony ei ole aikaisemmin julkaissut puhelinta, jossa on ollut sormenjälkilukija laitteen takana, sillä Sonyn tavaramerkiksi on muodostunut käynnistyspainikkeessa olevat sormenjälkilukijat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksi kuvista osoittaa myös, että laite pyörii Android 8.0 -käyttöjärjestelmän päällä, joka ei ole mitään uutta, sillä Sonyn on odotettu julkaisevan uudet Xperia-puhelimet juurikin uudella Android-versiolla.

Lähde: Xperia Blog

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android