SonyYleinen

Sonyn puhelinliiketoiminta oli kannattava ensimmäistä kertaa vuosiin – toimitti 2,9 miljoonaa Xperia-puhelinta

Sony on sinnitellyt viime vuosina älypuhelinmarkkinoilla tekemällä tappiota vuodesta 2017 lähtien, mutta viime vuonna tilanne muuttui. Sonyn puhelinliiketoiminta muuttui kannattavaksi, vaikka puhelimia myytiin vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sonyn läsnäolo älypuhelinmarkkinoilla on ollut pitkään kysymysmerkki, ja monet ovat odottaneet Sonyn olevan seuraava markkinoilta poistuja. Esimerkiksi LG ilmoitti hiljattain lakkauttavansa puhelinliiketoimintansa kokonaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuoden 2021 tammi-maaliskuussa Sony ilmoitti toimittaneensa 400 000 Xperia-älypuhelinta, joka on selvästi vähemmän kuin vuoden 2020 lopussa toimitettu 1 miljoonaa puhelinta. Kysyntä pysyi kuitenkin samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin, joten vuositasolla laskua ei ole tullut. Sony ilmoitti toimittaneensa tilikautena 2020 (huhtikuu 2020 – maaliskuu 2021) yhteensä 2,9 miljoonaa Xperia-puhelinta, joka on hieman vähemmän kuin vuotta aikaisemmin toimitettu 3,2 miljoonaa puhelinta.

Sony on kuitenkin onnistunut saamaan puhelinliiketoiminnastaan kannattavan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2017. Sonyn puhelinliiketoiminnan tulos oli 27,67 miljardia jeniä maaliskuussa päättyneellä tilikaudella. Vaikka koko tilikauden tulos oli kannattava, niin se ei tarkoita Sonyn suunnan olevan merkittävästi parempaan. Sony ilmoitti puhelinliiketoiminnan olleen tilikauden viimeisellä neljänneksellä jälleen tappiollinen.

Lähde: Sony

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Sony