SpotifyYleinen

Spotify paransi ehdotettujen kappaleiden personointia kätevällä ominaisuudella

Spotify on kertonut blogissaan tuovansa Spotify-sovellukseen uudenlaisen musiikin personointia parantavan ominaisuuden. Usein esimerkiksi viikoittaisilla ”Discovery Weekly” -listoilla on biisejä, jotka eivät vastaa suoranaisesti käyttäjän kuuntelutottumuksia. Uudella makuprofiililla pyritään eroon tästä, kertoo Spotify.

Käyttäjät saavat Spotifyhyn ”Exclude from your Taste Profile” -painikkeen, jonka avulla voidaan makuprofiilista poistaa haluttuja soittolistoja. Tällöin Spotify saa tiedon, minkälaisesta musiikista käyttäjä haluaa nähdä vähemmän suosituksissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Spotify muistuttaa, että ominaisuus ei vaikuta luotujen listojen sisältöön millään tavalla. Spotify kuitenkin sulkee makuprofiilista pois myös listalle jatkossa lisättävät biisit.

Ominaisuuteen pääsee käsiksi painamalla halutussa listassa näkyvää kolmea pistettä, jonka jälkeen pitää valita ”Exclude from your Taste Profile” tai ”sulje makuprofiilista”. Ominaisuuden voi ottaa listoilta pois milloin tahansa, jolloin listan kuuntelu vaikuttaa Spotifyn luomiin makuprofiileihin.

Ominaisuus tulee käyttöön Spotifyn mukaan heti kaikilla alustoilla.

Lähde: Spotify

Kommentoi

Lisää aiheesta:Spotify