OnePlusYleinen

Tältä näyttää OnePlussan tuleva huippupuhelin – live-vuotokuva paljastaa takakuoren kahdessa värissä

Tältä saattaa näyttää tuleva OnePlus 10 tai OnePlus 10R.

OnePlus on toistaiseksi julkaissut lippulaivamallistoonsa OnePlus 10 Pron Kiinassa, ja sitä odotetaan myyntiin maaliskuun lopulla myös globaalisti. Mallistoon on odotettu myöhemmin myös OnePlus 10- ja OnePlus 10R -puhelimia, joita ei kuitenkaan toistaiseksi ole julkaistu. Nyt kiinalaisessa Weibo-palvelussa on julkaistu kuva, joka saattaa antaa esimakua tulevasta huippupuhelimesta.

Weibossa julkaistussa kuvassa on kerrottu olevan OnePlus 10 -puhelimen takakuori kahdessa väriversiossa, mutta joidenkin vuotajien mukaan kyseessä saattaisi olla myös OnePlus 10R. Toinen väreistä on kiiltäväpintainen ja nähtävästi mintunvihreä. Lisäksi toinen versioista on varusteltuna mustalla hiekkakivikuvioinnilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laitteen takaosassa on suuri kamera-alue, jossa on nähtävästi LED-salamavalo sekä neljä reikää kamerasensoreita varten. Takaosassa on myös OnePlus-logo sekä muita merkintöjä. Kuvasta on kuitenkin vaikea päätellä kovinkaan paljoa, mutta ainakin pääkameraa varten tehty reikä on kookas, joka voisi viitata aikaisempaa suurempaan kamerasensoriin.

Huhujen mukaan OnePlus 10 -perusmallissa olisi Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiiri, 8 tai 12 gigatavua RAM-muistia sekä 128 tai 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Näytön on odotettu olevan kooltaan 6,55 tuumaa ja se perustuu 120 hertsin AMOLED-näyttöön. OnePlus 10 -puhelimeen on huhuissa odotettu myös 80 watin SuperVOOC-pikalatausta, Android 12 -käyttöjärjestelmää sekä muita huippuluokan ominaisuuksia.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus