AndroidFairphoneYleinen

Tästä voisivat muutkin valmistajat ottaa oppia: Vuonna 2015 julkaistu Fairphone 2 saamassa seuraavan suuren Android-versiopäivityksen pian

Android-puhelimien osalta päivitettävyys ei ole ollut aina kovinkaan erikoinen, mutta tämäkin osa-alue on nostattanut päätään viimeisien vuosien aikana. Hollantilainen eettisien puhelimien valmistaja Fairphone on nyt ilmoittanut iloisesta yllätyksestä, sillä yhtiön vuonna 2015 julkaisema Fairphone 2 tulee saamaan vielä yhden suuren Android-versiopäivityksen.

Kyseessä on Android 10 -versio, joka on tulossa Fairphone 2 -puhelimelle pian. Kyseessä ei ole tuorein Android 12 tai viime vuoden Android 11, vaan kaksi vuotta vanha päivitys. Vaikka Android 10 tulee puhelimelle suurella viiveellä, niin kyseessä on silti yllättävän hyvä saavutus. Kuusi vuotta vanha puhelin julkaistiin alun perin Android 5 -versiolla, joten vuosien varrella laite on saanut useita suuria Android-versioita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vasta aikaisemmin tänä vuonna Fairphone 2 sai Android 9 -päivityksen, joten Android 10 -päivityksen julkaisu tulee hieman nopeammalla aikataululla. Android 10 -päivitys on nyt saatavilla halukkaille beetaversiona ja vakaana versiona sen odotetaan tulevan tarjolle vuoden 2022 alussa. Kyseessä odotetaan olevan vihdoin Fairphone 2 -puhelimen viimeinen suurempi versiopäivitys.

”Ainutlaatuinen lähestymistapamme ohjelmistoon on antanut meille mahdollisuuden auttaa käyttäjiämme pitämään laitteensa mahdollisimman pitkään. Olemme iloisia voidessamme tarjota Fairphone 2 -yhteisöllemme vielä yhden ohjelmistopäivityksen, mikä saavuttaa tavoitteemme tarjota vähintään viiden vuoden tuki julkaisusta, ja Android 10 -päivityksen myötä siirrymme seitsemän vuoden tukeen”, kertoi Fairphonen ohjelmistopäällikkö Agnes Crepet.

”Nostamme jatkuvasti rimaa itsellemme ja toimialalle osoittaen, että ohjelmistojen kestävämpi tekeminen on mahdollista”, jatkoi Crepet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Fairphone esitteli aikaisemmin tänä vuonna Fairphone 4 -älypuhelimen, jolle kerrottiin tulevan myös useiden vuosien ajan päivityksiä. Fairphone lupasi uutuuspuhelimelleen ainakin 2 vuotta joka kuukausi julkaistavia tietoturvapäivityksiä. Lisäksi puhelinta tullaan päivittämään ainakin vuoteen 2025 asti ja luvattu on vähintään Android 12- ja Android 13 -versiot. Fairphone pyrkii kuitenkin tarjoamaan ohjelmistopäivityksiä aina vuoteen 2027 asti, joka tarkoittaisi jopa 6 vuoden päivitystukea.

Lähde: Fairphone

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android