GoogleTeliaYleinen

Telia vahvisti: Googlen Pixel-puhelimissa on nyt virallisesti 5G- ja VoLTE-tuki Suomessa – ei kuitenkaan Elisan tai DNA:n verkoissa

Google Pixel 7 Pro

Google on rajoittanut 5G-yhteyksien toimintaa Pixel-puhelimissaan, jonka seurauksena laitteet eivät ole toimineet virallisesti suomalaisoperaattoreiden 5G-verkoissa. Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut Googlen tuodessa tarjolle tuoreimman maaliskuun päivityksen.

Telia kertoo työskennelleensä Googlen kanssa jonkin aikaa, jonka ansiosta Telia on päässyt ensimmäisenä operaattorina 5G-tuettujen listalle Suomessa. Maaliskuun päivityksen mukana tulee 5G-tuen mukana myös VoLTE-, VoLTE Roaming- ja Xcap -tuet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tuki on tullut Pixel 6- ja Pixel 7 -sarjojen puhelimille, joita ovat Pixel 6, Pixel 6 Pro, Pixel 6a, Pixel 7 sekä Pixel 7 Pro. Telia on kertonut seuraavan etapin Googlen kanssa olevan VoWiFi- ja VoWiFi Roaming -tukien tuominen puhelimiin.

Toistaiseksi Telia on siis ainoa, joka on saanut tuen Pixel-puhelimille. Suomessa 5G- tai VoLTE-tukea ei ole Elisan tai DNA:n verkoissa. Googlen Pixel-puhelimet eivät ole myöskään virallisesti saatavilla Suomessa, eikä Google ole toistaiseksi vahvistanut tilanteen muuttuvan.

Lähde: Telian yhteisö

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Modeemihaavoittuvuuden vuoksi VoLTE ja VoWiFi tulisi pitää pois päältä Pixeleissä.

  2. 5G tuki on Elisalla, Dnalla ja Telialla kaikilla, mutta VoLTE puuttuu vielä Elisalta

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google