OnePlusViikkokysymysYleinen

Viikkokysymys: Aiotko edelleen hankkia OnePlus-puhelimia, vaikka vanha OnePlus on ”kuollut”?

OnePlus on kokenut suuria uudistuksia viime aikoina, sillä suomalaisten suosima älypuhelinbrändi ei ole enää entisensä. Aikaisemmin pääosin itsenäisesti toiminut OnePlus on siirtynyt kokonaan kiinalaisen Oppon alaisuuteen ja toimii nyt Oppon tytärbrändinä. Vanhan raunioilta on syntynyt uusi ”OnePlus 2.0”.

Tällä hetkellä OnePlus on samanlainen Oppon tytärbrändi kuin vahvaa kasvua tekevä Realme. Brändit jakavat tuotekehityksen, ohjelmistokehityksen sekä monet muut tärkeät resurssit. OnePlus on vahvistanut tuovansa puhelimiinsa Oppon kanssa yhtenevän käyttöjärjestelmäkokemuksen ensi vuonna, eli yhtiö luopuu OxygenOS-käyttöliittymästä ja ottaa käyttöön Oppon ColorOS-version.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Oppolla ja OnePlussalla tulee jatkossakin olemaan eri markkinointi- ja myyntistrategiat, mutta samalla OnePlus laajentaa vahvasti uusiin tuotekategorioihin ja puhelimia tulee enemmän eri hintapisteisiin. OnePlus-brändin alaisuudessa nähdään jatkossakin omia puhelimia ja laitteita, mutta niissä saattaa olla paljon yhtäläisyyksiä Oppon ja Realmen laitteisiin, joka on nähty jo viimeisen vuoden aikana Nord-sarjassa.

Tällä hetkellä OnePlussalla on jo viisi älypuhelinmallistoa, jotka ovat yli 500 dollaria maksavat OnePlus-lippulaivat sekä edullisemmat OnePlus R -malliston puhelimet. Lisäksi 300-500 dollarin kategoriaan kuuluvat Nord- ja Nord CE -mallistot, joiden alapuolelle 100-300 dollarin hintaluokkaan kuuluvat Nord N -malliston puhelimet.

Tällä kertaa viikkokysymyksessä tarkastellaan, kiinnostaako uusi ja aikaisempaa geneerisempi OnePlus enää entiseen tapaan. Aiotko siis edelleen hankkia OnePlussan puhelimia, vaikka vanha OnePlus onkin nyt virallisesti haudattu. Anna äänesi alapuolella olevassa kyselyssä ja perustelut vastaukselle voi antaa kommenttikentässä.

Tämä äänestys on päättynyt (2 years)

Aiotko edelleen hankkia OnePlus-puhelimia, vaikka vanha OnePlus on ”kuollut”?

Kyllä - hyviä puhelimia edelleen!
58.93%
En - ei kiinnosta.
41.07%
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

6 Kommenttia

  1. Olen samsungin fani ollut monta vuotta,enkä ole pettynyt kiitos.

  2. Katseet kohdistuu entisen toimarin Nothing – firmaan. Nouseeko feeniks-lintu tuhkasta?

  3. Miksi en edelleen hankkisi,onhan se hyvä ja edullinen laite.

  4. Ihan ok mutta OnePlussan liittyminen ColorOS vei monta hyvää ominaisuutta ja on todella vaikea käyttöinen kun on tottunut OxygenOS

  5. Siirryn suosiolla johonkin joka tuntuu hyvältä sillä hetkellä. Vivo, pixel…? Oppo, realme ja oneplus on samaa, joten jos sieltä pitää valita joku, niin vain ulkonäöllä on väliä. Mutta ei enää ikinä lippulaivamallia.

  6. One plus on ollut oppo:n alaisuudessa kokoajan? Miten tämä tuli yllätyksenä

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus