AndroidHuaweiYleinen

”Viralliset” kuvat Huawei Mate 10- ja Mate 10 Pro -puhelimista vuotivat

Huawein uudet Mate 10 -puhelimet julkaistaan ensi kuun puolivälissä ja uutuuksista Mate 10 Lite on esitelty jo viime viikolla Kiinassa Maimang 6 -nimen alla. Tulevien Mate 10- ja Mate 10 Pro -puhelimien ympärillä on ollut viime aikoina monenlaisia huhuja ja vuotoja, eikä loppua ole näkyvissä. Tällä kertaa on vuotanut puhelimien promomateriaalia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuodetut kuvamateriaalit vahvistavat aikaisempia huhuja. Toisessa Mate 10 -mallissa sormenjälkilukija löytyy takaosasta ja toisessa etuosasta. Lisäksi puhelimet tulevat rakentumaan pääosassa lasista.

Aikaisempien vuotojen pohjalta voidaan olettaa, että Mate 10 Pro -mallissa olisi Kirin 970 -järjestelmäpiiri ja suuri 5,99 tuuman näyttö, jonka tarkkuus on 1440 x 2880 pikseliä. Lisäksi puhelimessa tiedetään olevan 6 gigatavua RAM-muistia sekä 64 tai 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa mallista riippuen. Mate 10 Pron näytössä on myös 18:9-kuvasuhde ja puhelimessa on 4000 milliampeeritunnin akku, joka on pakattu 7,5 mm ohuisiin kuoriin. Lisäksi puhelimen kerrotaan olevan kolmannen sukupolven laite, joka käyttää Leican kanssa kehitettyä kaksoiskamerajärjestelmää. Kameroiden kerrotaan olevan suuruudeltaan 12 ja 20 megapikseliä, joissa on optinen kuvanvakain sekä f/1,6 -aukko. Etukameran kooksi on mainittu 8 megapikseliä. Näiden lisäksi Mate 10 Pro tulee olemaan IP68-sertifikaatin mukaisesti vedenkestävä sekä varusteltu Android 8.0 Oreo -käyttöjärjestelmällä, jonka päällä hyrrää Huawein oma EMUI 6.0 -käyttöliittymä.

Normaalin Mate 10 -puhelimen odotetaan olevan pitkälti Pro-version kaltainen. Puhelimessa on mahdollisesti pienempi 16:9-kuvasuhteen 5,88 tuuman näyttö, jonka tarkkuus on 2560 x 1440 pikseliä. Mate 10:n odotetaan eroavan Pro-mallista myös pienemmillä muisteilla sekä hieman paksummalla rakenteella.

Lähde: LesNumeriques

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Itse olisin toivonut vielä enemmän reunoille yltävää näyttöä kuten alla olevassa kuvassa, toisaalta koodinimiä oli neljä joten ehkä nyt vuotaneissa kuvissa ei vielä ole Pro versiota ja pisti silmään B only merkintä LTE nopeuksia mainostavassa kuvassa.
    Veikkaan että nyt vuotaneissa malleissa on Mate 10 ja Mate 10 Plus joiden lisäksi tulee vielä Pro ja kiinassa esitelty Lite

    https://uploads.disquscdn.com/images/a7c63f384aeded8da77ba2985339d17b10988b987dd95885ad794dd2b351c7a0.jpg

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android