MotorolaYleinen

Vuoto paljastaa: Motorola Moto G85 5G saamassa uuden Snapdragon 6s Gen 3 -järjestelmäpiirin

Motorola Moto G85 5G

Motorola on tuomassa Moto G -mallistoon hyvin mielenkiintoisen uutuuspuhelimen, joka kantaa nimeä Moto G85 5G. Puhelimesta nähtiin jo aikaisemmin muutamia vuotokuvia, mutta nyt nettiin on vuodettu uusia kuvia sekä teknisiä tietoja.

X-palvelussa on jaettu kuvat kolmesta väriversiosta. Mukana on aikaisemmin nähty violetti sävy, jonka rinnalla nähdään myös harmaa sekä vihreä väri. Kuvat paljastavat Moto G85 5G:n saavan kaartuvan näyttöpaneelin, jollaista ei ole aikaisemmin Moto G -sarjassa nähty. Lisäksi takaosassa on laatikkomainen kamera-alue. Kuvien perusteella violetti ja vihreä sävy ovat vegaaninahkaa ja harmaa on akryylia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuvien ohella on kerrottu myös enemmän tietoja Moto G85 5G -puhelimen teknisistä tiedoista. Mielenkiintoinen yksityiskohta on järjestelmäpiiri, jonka mainitaan olevan Snapdragon 6s Gen 3. Qualcomm ei ole vielä kyseistä piiriä julkaissut, mutta se voidaan nähdä lähiviikkoina.

Järjestelmäpiirissä mainitaan olevan kahdeksan ydintä, joista tehokkain toimii 2,3 GHz:n kellotaajuudella sekä grafiikkaprosessorina on Adreno 619. Teknisesti kyseessä olisi melkein kuin Snapdragon 4 Gen 3 tai Snapdragon 695.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuoto paljastaa Motorola luottavan 6,67 tuuman kokoiseen pOLED-näyttöpaneeliin, jossa on Full HD+ -tarkkuus sekä 120 hertsin virkistystaajuus. Takaosassa on kaksi kameraa, joista tärkein 50 megapikselin tasoinen f/1.79-aukolla sekä optisella kuvanvakautuksella varusteltu pääkamera.

Toiseksi kameraksi mainitaan erikoinen 9 megapikselin ultralaajakulmakamera, joka toimii automaattitarkennuksen ansiosta myös makrokuvaamiseen. Etuosaan on tulossa 32 megapikselin selfiekamera.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Moto G85 5G on saamassa ainakin 8 gigatavua RAM-muistia sekä 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Akku olisi kooltaan 5000 milliampeerituntia sekä lataus onnistuisi 33 watin teholla. Lisäksi vuotaja kertoo puhelimella painoa olevan 173 grammaa.

Aikaisemmin jo jälleenmyyjän listaus kertoi laitteen 12 + 256 gigatavun muistiversion maksavan 299 euroa. Puhelimen tarkasta julkaisupäivästä ei ole tietoa, mutta sitä ei tarvitse nähtävästi odottaa enää pitkään.

Lähde: X

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola