SamsungYleinen

Vuoto paljastaa: Samsung Galaxy Buds 2 -kuulokkeet saavat aktiivisen taustamelun vaimennuksen

Samsung Galaxy Buds 2

Samsungin toistaiseksi julkaisemattomat Galaxy Buds 2 -kuulokkeet on nähty jo kuvavuodoissa ja niistä on kuultu erilaisia tietoja. Tällä kertaa tuorein vuoto vahvistaa kuulokkeiden saavan ominaisuuden, jota ei aikaisemmissa huhuissa odotettu.

Vuodetun kuvakaappauksen mukaan Galaxy Buds 2 -kuulokkeet saavat tuen aktiiviselle taustamelun vaimennukselle (ANC), jota ei aikaisemmin kuulokkeisiin odotettu. Toistaiseksi Samsungin kuulokkeista vain Galaxy Buds Pro ja Galaxy Buds Live tukevat melunvaimennusta, mutta Galaxy Buds 2 -kuulokkeet kuuluvat pian samaan kastiin. Kuulokkeiden edeltäjästä, eli Galaxy Buds+ -malleista melunvaimennus puuttui.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Galaxy Buds 2 -kuulokkeet saavat myös tulpallisen rakenteen, joka jo itsessään hieman vähentää taustamelua. Aktiivisen taustamelun vaimennuksen ohella kuulokkeissa on vuotokuvan mukaan myös tuki Ambient-äänelle, joka mahdollistaa taustaäänien kuulemisen paremmin. Ominaisuus on kätevä esimerkiksi puhuttaessa, eikä kuulokkeita tällöin tarvitse ottaa pois korvista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tietojen mukaan Galaxy Buds 2 -kuulokkeet tulevat tarjoamaan myös aikaisempaa paremman basson toiston. Hinnoittelun on odotettu asettuvan noin 150-170 dollarin kategoriaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa 180-200 euroon, jos on uskomista vuotoja. Samsungin odotetaan julkaisevan kuulokkeet yhdessä uusien taittuvanäyttöisten Galaxy Z -malliston puhelimien kanssa 11. elokuuta.

Lähde: Twitter (Ice universe)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung