MotorolaYleinen

Vuotokuvat paljastavat Motorola Moto G200 -puhelimen – huhutaan saavan Snapdragon 8 -sarjan huippupiirin ja 108 megapikselin kameran

Motorolalta on aikaisemminkin huhuttu huippuluokan Moto G200 -älypuhelinta, mutta nyt laitteesta on nähty ensimmäisiä vuotokuvia. Kuvat paljastavat puhelimesta paljon, mutta yhden vuodon mukaan Motorolalta saattaa olla tulossa useampikin Moto G200 -puhelin.

Vuotokuvien perusteella tulossa olisi kaksi väriversiota, jotka ovat tummemman sininen sekä vaaleampi. Laitteen takaosassa on tyylikäs kamera-alue, jossa on esillä kolme kamerasensoria sekä LED-salamavalo. Moto G200:n takaosassa on esillä myös Motorolan tuttu M-logo sekä ensimmäistä kertaa myös Motorola-teksti. Puhelimen etuosassa on suuri näyttöpaneeli, jossa on etukameraa varten tehty reikä yläreunassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorola on laittanut puhelimen oikeaan reunaan nähtävästi äänenvoimakkuuspainikkeet sekä virtapainikkeen, jossa on sormenjälkilukija. Vasemmassa reunassa nähdään todennäköisesti Google Assistant -painike. Kuvista on vaikea sanoa mitään valmistusmateriaaleista, mutta ainakin edeltäjä Moto G100 oli valmistettu kokonaan muovista.

Aikaisempien vuotojen mukaan Moto G200 -puhelimen tehoista vastaisi Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri, joka on Qualcommin tämän vuoden tehopiiri. Kyseessä saattaa olla myös Snapdragon 888 Plus -järjestelmäpiiri, sillä kyseistä versiota Motorola on aikaisemmin vahvistanut käyttävänsä tulevissa puhelimissa. Motorola Moto G200 -puhelimeen on luvassa vuotojen mukaan myös Full HD+ -tasoinen näyttöpaneeli, jossa olisi erittäin korkea 144 hertsin virkistystaajuus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Moto G200 tulee vuodon mukaan saamaan 16 megapikselin tasoisen etukameran ja takaosassa olisi kolmoiskamera. Pääkamerana toiminee Samsungin kehittämä 108 megapikselin tasoinen sensori, jonka kaverina on 13 megapikselin ultralaajakulmakamera sekä 2 megapikselin syvyyskamera. Nähtävästi Motorola ei tule tarjoamaan laitteessa tuoreinta Android 12 -käyttöjärjestelmää, vaan Moto G200 tulee myyntiin Android 11 -käyttöjärjestelmällä.

Lisäksi vuoto voi vihjata, että luvassa olisi ”Moto G200 5G Family”, eli jonkinlainen tuoteperhe. Toistaiseksi ei ole tietoa, onko Moto G200 -puhelimesta tulossa useampia versioita. Tieto kannattaa ottaa varauksella vastaan, sillä viitteitä muista huippupuhelimista ei ole. Motorolalta on kuitenkin odotettu useita uusia Moto G -malliston puhelimia tulevien viikkojen ja kuukausien aikana.

Lähde: Nieuwemobiel.nl (hollanniksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola