MotorolaYleinen

Vuotokuvissa mysteerinen Motorola-puhelin lovettomalla näytöllä

Lenovon alaisuudessa oleva Motorola on julkaisemassa todennäköisesti vielä tämän vuoden aikana uuden älypuhelimen, jonka näytössä ei ole minkäänlaista lovea tai kamerareikää. Tulevasta puhelimesta ei toistaiseksi tiedetä muutamaa vuodettua kuvaa enempää, mutta kyseessä on suurella todennäköisyydellä korkeintaan keskihintaluokkaan asettuva älypuhelin.

Evan Blass on julkaissut Twitterissä kuvia, joissa esiintyy vielä toistaiseksi tuntematon puhelin. Kuvista nähdään, että puhelimen näytössä ei ole minkäänlaista loviratkaisua, joka vihjaisi Motorolan ottavan käyttöön pop-up-kameratoteutuksen. Kuvassa nähdään puhelimessa olevan kuitenkin varsin paksut näyttöä kiertävät kehykset sekä näytön alareunassa on paksu kaistale, jossa on Motorola-logo. Kuvissa on nähtävillä myöskin virta- sekä äänenvoimakkuuspainikkeet oikeassa kyljessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Joidenkin raporttien mukaan kuvissa saattaisi esiintyä Motorola One Macro tai Motorola One Pro, mutta yhtä hyvin se voisi olla myöskin Motorola Moto G8. Puhelimesta ei valitettavasti tällä hetkellä tiedetä mitään teknisiä tietoja tai virallista mallinimeämistä.

Lähde: Evan Blass (Twitter)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola