XiaomiYleinen

Xiaomi Pad 6 -tabletit ja Smart Band 8 -aktiivisuusranneke julkaistaan Xiaomi 13 Ultran rinnalla ensi viikolla

Xiaomi Pad 6

Xiaomi kertoi jo aikaisemmin julkistavansa Xiaomi 13 Ultran ensi viikon tiistaina 18. huhtikuuta järjestettävässä tilaisuudessa. Nyt julkaistavien tuotteiden listalle saadaan lisätä kaksi mielenkiintoista laitetta, joiden julkaisusta Xiaomi on aloittanut vihjailut.

Tilaisuudessa nähdään myös Xiaomi Pad 6 -sarjan tabletit sekä Xiaomi Smart Band 8 -aktiivisuusranneke. Molemmat uutuuslaitteet ovat vahvistettu kiinalaisessa Weibo-palvelussa ja samalla niistä on julkaistu ensimmäiset viralliset kuvat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Xiaomi kertoo luvassa olevan Pad 6 -sarja, joten odotettavasti tabletteja on ainakin kaksi kappaletta. Tableteissa vihjataan olevan paljon tehoja sekä monipuolisia tuottavuustyökaluja. Xiaomi Pad 6 on saamassa ainakin näppäimistösuojakuoren sekä tuen kosketusnäyttökynälle.

Kuvassa Xiaomi Pad 6 näyttää pitkälti edeltäjältään, mutta kamera-alue on muokattu vastaamaan Xiaomi 13 -puhelimia. Kamera-alueessa mainitaan 50 megapikselin kamera. Kuvissa tabletti on esillä harmaana, kultaisena sekä sinisenä. Etuosassa on kohtuullisilla kehyksillä varusteltu näyttöpaneeli.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toinen uutuus on Xiaomi Smart Band 8, jonka Xiaomi kertoo nyt olevan muodikkaampi, ammattimaisempi ja kiinnostavampi. Kuvassa nähdään uusittu muotoilu, johon yhdistyy aikaisempaa tyylikkäämmät rannekkeet.

Tarkemmat tiedot molemmista uutuuslaitteista saadaan jo alle viikon päästä, joten kovin kauaa ei tarvitse odotella. Ainakin aluksi julkaisu tapahtuu Kiinassa, mutta odotettavasti ne tulevat saataville myös globaalisti myöhemmin.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi