XiaomiYleinen

Xiaomi-pomo aloitti vihjailut: Uusi puhelin julkaistaan pian globaalisti – odotuksissa 200 megapikselin kameralla varusteltu Xiaomi 12T Pro

Xiaomilta on odotettu uusia Xiaomi 12T -sarjan älypuhelimia julkaistavaksi syyskuun lopulla tai lokakuun alussa, mutta yhtiö ei ole sitä vielä vahvistanut. Nyt kuitenkin Xiaomin toimitusjohtaja Lei Jun on paljastanut uuden puhelimen julkaisun tapahtuvan globaalisti hyvin pian.

Tuoreella videolla Lei Jun paljastaa hiljattain testailleensa uutta älypuhelinta, jonka yhtiö tulee julkistamaan globaalisti pian. Kyseessä on kameroihin keskittyvä uutuus, sillä laitteesta vihjaillaan kameroihin keskittyvällä videolla. Suoraan videolta ei saada vahvistusta, mistä puhelimesta on kyse tai milloin julkaisu tapahtuu. Todennäköisesti lopullinen varmistus saadaan lähiaikoina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Videolla saatettiin nähdä ensimmäinen vilaus Xiaomi 12T Prosta.

Xiaomi 12T Prosta on nähty useita vuotoja, joiden mukaan laite on saamassa 200 megapikselin kameran. Kyseessä olisi yksi ensimmäisistä älypuhelimista, jossa olisi 200 megapikselin kamera, sillä Motorola ehti julkaista jo Edge 30 Ultran. Xiaomilta ei odoteta ainakaan lähiaikoina muita kameroihin keskittyviä puhelimia globaaleille markkinoille, joten kyseessä on selvä vihjaus Xiaomi 12T Prosta.

Aikaisempi vuoto on paljastanut Xiaomi 12T- ja Xiaomi 12T Pro -puhelimista tarkat tekniset tiedot sekä tuotekuvat. Puhelimet ovat hyvin samanlaisia, mutta eroja nähdään pääkameran ohella järjestelmäpiirissä. Xiaomi 12T saa 200 megapikselin kameran sijasta 108 megapikselin kameran. Lisäksi Xiaomi 12T Prossa on uusin Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiiri, kun Xiaomi 12T -puhelimessa on MediaTekin kehittämä Dimensity 8100-Ultra -järjestelmäpiiri.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tarkemmin vuotoihin voi tutustua aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa. Huhut ovat kertoneet Xiaomi 12T Pron hinnan asettuvan 849 euroon ja vastaavasti Xiaomi 12T -puhelimen hinnan asettuvan 649 euroon.

Lähde: YouTube (Xiaomi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi