AppleXiaomiYleinen

Xiaomi vastaamassa Applen avaukseen? Mahdollisesti myös Xiaomin puhelimia pystyy pian korjaamaan itse

Xiaomin toimitusjohtaja Lei Jun.

Apple kertoi viime viikolla merkittäviä uutisia sillä yhtiö päätti helpottaa iPhone-puhelimien ja Mac-koneiden korjauksia. Käyttäjät pystyvät pian itse korjaamaan laitteensa. Kyseessä on merkittävä muutos Applelta, joka on yleisesti vastustanut korjauksia ja erityisesti kolmannen osapuolen korjauksia. Nyt myös kiinalainen Xiaomi on mahdollisesti vastaamassa Applen avaukseen.

Xiaomi on julkaissut virallisella Twitter-tilillään mysteerisen twiitin, joka saattaa vihjata vastaavasta palvelusta, josta Apple kertoi viime viikolla. Twiitti ei kuitenkaan kerro mitään mahdollisesti kotona itsenäisesti tehtävistä korjauksista, mutta siinä kuitenkin korostuu vahvasti sanat ”sinä” ja ”me välitämme”. Lisäksi kuvassa Xiaomi lupaa yksinkertaistavansa palveluitaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen


Aikaisemminkin Xiaomi on ollut tunnettu Applelta kopioimisesta tai ainakin inspiraation hakemisesta. Itsepalvelukorjauksien mahdollistaminen olisi siis varsin järkevä liike myös Xiaomilta, jos kiinalaisyritys haluaa vastata Applen tarjoamaan palvelutasoon. On myös hyvä pitää mielessä, että Xiaomi on vihjannut palvelusta vain intialaisella Twitter-tilillään, joten oletettavasti palvelua kokeillaan aluksi Intiassa ja vasta myöhemmin muilla markkina-alueilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jos Xiaomi tulee mahdollistamaan kuluttajille itse tehtävät korjaukset, niin kyseessä olisi ensimmäinen Android-valmistaja, joka seuraa Applen jalanjäljissä. Myös muiden valmistajien odotetaan vastaavan Applen suuntaukseen, sillä käyttäjien itse tekemät helpot korjaukset eivät ole olleet aikaisemmin mahdollisia.

Lähde: Twitter (Xiaomi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple