OnePlusYleinen

Yllätyskäänne: Taittuvan OnePlus Open -puhelimen julkaisua lykätty – Taustalla viime hetken muutos

OnePlus Open / Kuva: OnLeaks

OnePlus on itse vahvistanut julkaisevansa ensimmäisen taittuvanäyttöisen älypuhelimensa vuoden 2023 kolmannen neljänneksen aikana, eli viimeistään syyskuussa. Jo viime viikolla brändi aloitti vihjailut vahvistamalla laitteen nimen olevan OnePlus Open. Nyt tuore raportti kertoo OnePlus tehneen viime hetken muutoksia puhelimeen.

Tiedoistaan tunnettu Max Jambor on kertonut Twitterissä OnePlussan lykänneen puhelimen julkaisua. Jamborin mukaan lykkäämisestä ei kannata olla huolissaan, sillä se johtuu oikeasti hyvästä syystä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen


OnePlus Open -puhelimen kerrotaan perustuneen alun perin BOE:n kehittämään näyttöpaneeliin, mutta nähtävästi paneelin laatu ei miellyttänyt OnePlussaa. Viivästys johtuu siitä, että OnePlus on päättänyt vaihtaa näyttöjen toimittajaa, ja nyt uudet paneelit tulevat Samsungilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jambor ei kuitenkaan kerro kuinka pitkästä lykkäämisestä on kyse. Aikaisemmat raportit kertoivat OnePlussan suunnitelleen julkaisua elokuun lopulle. Tieto jättää siis auki uuden julkaisuajan sekä myös sen, tuleeko OnePlus pääsemään tavoitteeseen julkaista laite vuoden kolmannella neljänneksellä.

OnePlus Open on huippuluokan taittuvanäyttöinen älypuhelin, jossa ei ole teknisistä ominaisuuksista säästelty. Puhelimeen on tulossa 7,8 tuuman sisänäyttö sekä 6,3 tuuman näyttö ulkopuolelle. Tehoista vastannee Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiiri ja takaosassa on Hasselbladin kanssa kehitetyt kamerat. OnePlus tarjoisi tietojen mukaan 4800 milliampeeritunnin akun sekä 67 watin pikalatauksen. Tarkemmin vuotoihin voi tutustua aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa.

Lähde: Twitter (Max Jambor) 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus