GoogleSamsungYleinen

YouTube Music saapui Wear OS -käyttöjärjestelmälle – aluksi saatavilla vain Samsungin uutuuskelloille

YouTube Music on vihdoin saapunut Wear OS -käyttöjärjestelmälle ja sitä on jouduttu odottamaan hyvin pitkään. Google sulki Google Play Music -palvelunsa älykelloilla elokuussa 2020, joten YouTube Music mahdollistaa nyt pääsyn Googlen suoratoistopalveluun vuoden tauon jälkeen.

YouTube Musicin Wear OS -versio mahdollistaa pääsyn kaikkiin soittolistoihin ja yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on tuki offline-toistolle. Musiikkia voidaan ladata suoraan älykelloon ja niitä voidaan kuunnella Bluetooth-kuulokkeiden avulla niin, ettei puhelinta tarvitse ottaa mukaan esimerkiksi lenkille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

9to5Google-sivuston mukaan sovellus ei anna mahdollisuutta suoratoistaa musiikkia, vaan musiikki täytyy ensin ladata kelloon. Lisäksi sivuston mukaan älykellon täytyy olla laturissa, jos haluaa ladata musiikkia.

Toistaiseksi YouTube Music on saatavilla ainoastaan Wear OS 3 -käyttöjärjestelmään perustuville Samsungin uutuuskelloille, jotka tulevat myyntiin 27. elokuuta. Jos haluaa käyttää palvelua, joutuu hankkimaan Galaxy Watch 4- tai Galaxy Watch 4 Classic -älykellon. Google ei ole kertonut, milloin YouTube Music on tulossa saataville laajemmin Wear OS -älykelloille.

Lähde: 9to5Google.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google