JollaSailfish OSTeknologiaYleinen

Jolla toimittaa pienen erän tabletteja tammikuussa – Sailfishin lisensoinnille löytyy kiinnostusta

nye_cover

Jolla julkaisi tänään virallisessa blogissaan pienen katsauksen kuluneeseen vuoteen. Jolla kuvailee blogissaan vuoden 2015 olelleen ikimuistoinen monellakin tapaa. Yhtiö muistuttaa, että Sailfish käyttöjärjestelmä on kypsynyt huomattavasti tämän vuoden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jollan vuoteen lukeutuu myös yksi suuri lisenssisopimus Intex Technologies:n kanssa, joka on Intian suurin älypuhelinvalmistaja. Sopimuksen tuotteena syntyy täysin uusi Sailfish OS puhelin, jonka julkaisun pitäisi tapahtua Intiassa vuoden 2016 keväällä.

Yhtiön vuosi ei kuitenkaan ollut mitenkään hyvä, sillä jo loppuvuonna 2014 lanseerattu Jolla Tablet -laite koki monenlaisia viivästyksiä, joka johtui enemmäkseen yhtiön huonosta taloudellisesta tilanteesta.

JollaSuomi sivusto otti blogiteksistä esille myös sen, että Jolla on valmis toimittamaan jälleen pienen erän Jolla tabletteja ennakkotilaajille alkuvuodesta. Osa tilaajista tulee saamaan tammikuun aikana kutsun lunastamaan oman tablettinsa. Kyseessä kuitenkin tulee olemaan jälleen pieni erä tabletteja, joten läheskään kaikki eivät edelleenkään tablettia tule saamaan.

Jolla odottaa vuoden 2016 olevan yhtiölle kasvun vuosi monillakin tavoin. Jolla muistuttaa myös, että Sailfishin lisensoinnille on ollut valtava kiinnostus erilaisilta laitevalmistajilta.

Lähteet:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

JollaSuomi.fi, Hyviä uutisia Jolla tabletin tilanneille

Jolla Blog, New Year’s Greetings from Jolla!

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Jolla