MeizuYleinen

Älypuhelinvalmistajalta yllätyspäätös: Meizu luopuu puhelinliiketoiminnasta, kaikki panokset tekoälyyn

Kiinalainen älypuhelinvalmistaja Meizu on kertonut tänään uudesta strategiastaan, jonka keskiössä on tekoäly. Yhtiö on kertonut lopettaneensa perinteiset älypuhelinprojektit, ja yhtiön tavoitteena on luoda tulevaisuuden laitteita.

Uusia puhelimia ei Meizulta ole enää lupa odottaa, vaan jatkossa yhtiö tuo omia tekoälylaitteita. Yhtiö on ottanut ”All in AI” -strategian käyttöönsä. Vuoden 2024 aikana yhtiö tulee esittelemään AI OS -käyttöjärjestelmän ja ensimmäinen uuden sukupolven AI-laite tullaan julkaisemaan vuoden loppupuolella. Lisäksi vuoden 2025 aikana tullaan näkemään kaksi AI-laitetta ja vuoden 2026 aikana nähdään kolme laitetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Päätös luopua perinteisistä älypuhelimista on Meizun toimitusjohtajan mukaan loogista. Markkina on muuttunut viime vuosina ja esimerkiksi kuluttajat käyttävät puhelimiaan nyt aikaisempaa pidempään. Lisäksi toimitusjohtajan mukaan älypuhelininnovaatiot muistuttavat nykyään vain kilpavarustelua, kun puhelimet tarjoavat vain enemmän muistia, suuremmat kamerat ja nopeamman latauksen.

Päätöksen myötä Meizu on lopettanut suunnitteilla olleiden Meizu 21 Pro, Meizu 22 ja Meizu 23 -puhelimien kehitykset. Merkittävät muutokset strategiassa eivät ole Meizun historiassa harvinaisia. Aiemmin yritys hylkäsi menestyneen MP3-mallistonsa vahvan myynnin keskellä keskittyäkseen älypuhelinmarkkinaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuonna 2022 kiinalaisen autovalmistaja Geelyn perustajan yritys Hubei Xingji Shidai Technology osti merkittävän osuuden Meizusta. Xingji Technology on Geelyn puheenjohtaja Eric Lin yritys, jonka tavoitteena oli pyrkiä osaksi premium-älypuhelinmarkkinoita.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Meizu