SamsungYleinen

Android 12 -käyttöjärjestelmään perustuvan Samsungin One UI 4:n beetatestaus käynnistyy tässä kuussa

Googlen uuden Android 12 -käyttöjärjestelmän julkaisu lähestyy, sillä se tullaan esittelemään todennäköisesti syyskuun aikana. Uutta versiota esiteltiin jo keväällä, mutta nyt se on lähempänä julkaisua kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi monet laitevalmistajat kehittävät omia käyttöliittymiään kovaa tahtia, joista nyt tarkempaa tietoa on saatu Samsungin One UI 4 -versiosta.

Samsung on kertonut kotimarkkinoillaan Etelä-Koreassa, että uuden One UI 4 -käyttöliittymän beetatestaus käynnistyy syyskuun aikana. Tarkkaa päivämäärää ei Samsung ole vielä julkaissut, mutta se on saatavilla aluksi vain Koreassa. Yleisesti Samsung on laajentanut beetatestausta nopeasti myös muihin maihin, joita ovat olleet Yhdysvallat, Saksa sekä muutama muu maa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samsung ei ole vielä virallisesti kertonut, miltä tuleva One UI 4 -käyttöliittymä tulee näyttämään, mutta huhujen mukaan se voisi olla visuaalisesti suuri päivitys, joka perustuu Googlen uuteen Material You -muotokieleen. Android 12 -käyttöjärjestelmän uusiin ominaisuuksiin voi käydä tutustumassa tämän linkin takaa.

Ensimmäisenä One UI 4 -käyttöliittymän ja tämän myötä myös uusimman Android 12 -käyttöjärjestelmän ovat saamassa Galaxy S21-, Galaxy S21+- ja Galaxy S21 Ultra -puhelimet. Nähtävästi Galaxy Note 20- ja Galaxy S20 -sarjan puhelimet olisivat seuraavana jonossa, mutta mitään aikataulua niille ei ole annettu.

Lopullinen One UI 4 -versio julkaistaan todennäköisesti lippulaivapuhelimille joulukuussa 2021, mutta laajempi jakelu käynnistynee vasta vuoden 2022 alkupuolella.

Lähde: Sammobile.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung