Apple
Apple kehittelemässä sovellusta kilpailemaan Snapchatin kanssa
Bloombergin mukaan Apple on kehittelemässä omaa sosiaalistamedia-sovellusta kilpailemaan Snapchatin ja Facebookin kanssa. Sovelluksen on kerrottu keskittyvän videoiden ottamiseen, editointiin, filtterien lisäämiseen ja jakamiseen.
Samaisessa julkaisussa kerrotaan myös, että Apple ja Tim Cook odottavat palveluliiketoiminnan lisäävän voitollisuutta, kun taas laitemyynti on hidastumassa. Kyseistä sovellusta on työstämässä samainen porukka, ketkä kehittivät Final Cut Pron ja iMovien.
Applen yritys tulla sosiaaliseenmediaan ei ole yhtiön ensimmäinen kerta, sillä yhtiö on jo kokeillut siipiään Ping -ja Connect palveluilla. Apple tuo sovelluksen näillä näkymin markkinoille vuonna 2017.
Lisää aiheesta:Apple
Apple
Apple avaa iPadOS-käyttöjärjestelmän kolmansille osapuolille syksyyn mennessä
Apple päivitti maaliskuun alussa puhelimet iOS 17.4 -käyttöjärjestelmäversioon, jonka myötä iPhonet ovat Euroopassa huomattavasti avoimempia ...
Apple
Apple julkisti toistaiseksi edullisimmat nappikuulokkeensa – Beats Solo Budseissa poikkeuksellinen akkuratkaisu
Beats Solo Buds -kuulokkeet ovat Applen toistaiseksi edullisimmat kuulokkeet 79,99 dollarin hinnalla. Kuulokkeet tulevat myyntiin ...