AndroidArvostelutHMDNokia

Arvostelussa Nokia 6 – ”älypuhelinkolmikon paras”

Tällä kertaa uusista Nokia-puhelimista arvosteltavaksi päätyi Nokia 6. Kyseessä on puhelin, joka julkaistiin alun perin jo tammikuussa Kiinassa. Kyseessä on siis jo reilusti yli puoli vuotta vanha laite, mutta vasta nyt HMD Global on saanut Nokia 6:n myös Suomessa myyntiin. Olemme jo aikaisemmin tänä kesänä testanneet uudet Nokia 3310-, Nokia 3- ja Nokia 5 -puhelimet, mutta nyt tuore Nokia 6 on näistä uutuuspuhelimista huomattavasti kehittynein ja laadukkain.

Nokia 6 on tällä hetkellä HMD Globalin kehittynein sekä kallein Nokia-puhelin. Hintaa laitteella on Suomessa 249 euroa, joka on 50 euroa enemmän kuin lähes vastaavilla ominaisuuksilla varusteltu Nokia 5. Testatessamme Nokia 5 -puhelinta huomasimme, että Nokia 3 -malliin verrattuna 50 eurolla voi saada paljon enemmän. Tilanne on täysin sama myös Nokia 5:n ja Nokia 6:n kohdalla. Nokia 6 tarjoaa suuremman ja tarkemman näytön, enemmän muistia sekä paremman kameran. Nokia 6 on kuitenkin teknisesti lähellä Nokia 5 -puhelinta, joten isovelimalli ei pääse tarjoamaan kovastikaan mitään erikoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tässä artikkelissa tulemme perehtymään HMD Globalin valmistamaan Nokia 6 -puhelimeen. Tulen kertomaan oman henkilökohtaisen mielipiteeni laitteesta sekä koitan kertoa omia ajatuksiani puhelimesta.

Lue myös:

SuomiMobiilin arvostelu Nokia 3 -älypuhelimesta

SuomiMobiilin arvostelu Nokia 5 -älypuhelimesta

Tekniset tiedot
Nokia 6 (TA-1021)
Mitat: 154 x 75.8 x 7.85 mm
Paino: 169 g
Näyttö: 5.5 tuumaa Full HD (1920 x 1080) Gorilla Glass 3
Suoritin: 8-ytiminen Snapdragon 430 (Adreno 505)
Muisti: 3 gigatavua RAM-muistia 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa
Kamerat: 16 MP pääkamera ja 8 megapikselin etukamera
Akku: 3000 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 7.1.1 Nougat
Muuta: muistikorttipaikka/ Dual-SIM

Myyntipakkaus

Nokia 6 toimitetaan Nokia 3- ja Nokia 5 -puhelimien tapaisesti vaaleassa myyntipakkauksessa, jonka pääsivua koristaa kuva puhelimen etuosasta ja taustalla on kuva kahden ihmisen käsistä, jotka nähtävästi symboloivat Nokia Connecting People -ajatusta. Myyntipakkauksen takaosasta löytyy myös kuva itse puhelimesta sekä listaus laitteen tärkeimmistä tiedoista. Pakkauksessa on myös erinäisiä muita huomautuksia ja tietoja puhelimesta pienellä präntillä, mutta yhtään suomen sanaa ei ole, vaikka paketin kyljessä lukee kyseessä olevan Pohjoismaihin suunnattu puhelin ja myyntipakkaus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pakkauksen sisältö on myös täysin identtinen kuin aikaisempien uusien Nokia-älypuhelimien kohdalla. Itse Nokia 6 -puhelimen ohella pakkaukseen kuuluu Vietnamissa valmistetut Nokia-merkkiset tavalliset nappikuulokkeet (WH-108) sekä Nokia-brändätty Kiinassa valmistettu laturi ja micro-USB-latausjohto. Pakkauksessa on myös metallinen SIM-korttiluukun avain sekä suomeksi ja usealle muulle kielelle käännetyt käyttöohjeet. Mitään erikoista HMD Global ei ole laittanut myyntipakkaukseen ja mukana on kaikki tarpeellinen.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Nokia 6 on kooltaan huomattavasti suurempi kuin aikaisemmin testaamamme Nokia 5, jossa oli pienempi näyttö sekä huomattavasti pyöristetympi ja sirompi muotoilu. Nokia 6 on pikkuveljeensä verrattuna kulmikkaampi sekä jämäkämmän oloinen. Puhelin koostuu yhdestä 6000-sarjan alumiinipalasta, joka takaa sen, että Nokia 6 tuntuu huomattavasti laadukkaammalta kuin monet samassa hintaluokassa kilpailevat älypuhelimet.

HMD Global ilmoittaa Nokia 6:n fyysisiksi mitoiksi 154 x 75,8 x 7,85 millimetriä (8,4 mm kameran kohdalta). Kyseessä on siis älypuhelinkolmikon ohuin puhelin, mutta samalla myös levein ja korkein, joka johtuu suuremmasta 5,5 tuuman näytöstä. Puhelimen fyysiset mitat ovat hyvin pitkälti vastaavat muiden saman hintaluokan puhelimien kanssa, joissa on saman kokoinen näyttö. Painoa Nokia 6:lta löytyy 169 grammaa. Nokia 6 -puhelinta pidettäessä kädessä laite tuntuu Nokia 5- ja Nokia 3 -puhelimien jälkeen erittäin kulmikkaalta ja suurelta, mutta laitteesta saa kuitenkin otettua tukevan otteen.

Nokia 6 -puhelimen kamera ulkonee muusta rungosta

Testiimme päätynyt Nokia 6 -puhelin oli väritykseltään hopea/valkoinen, mutta tarjolla on myös väriversiot mattamusta, karkaistu sininen sekä mattakupari. Puhelimesta on myös erikoisversio, joka on väritykseltään kiiltomusta, joka ei ainakaan toistaiseksi arvostelun kirjoitushetkellä ole saatavilla Suomessa. HMD Globalin Pohjoismaiden liiketoimintajohtaja Ossi Korpela kuitenkin lupaili SuomiMobiilille, että suunnitelmana on tuoda kiiltomusta versio myyntiin, mutta sen hinnoittelusta ja ajankohdasta ilmoitetaan tuonnempana.

Nokia 6:n ulkoinen olemus tuo mieleen Nokian Lumia-sarjan ajoilta halvan Lumia 620 -puhelimen, joka tosin oli aikoinaan kokonaan muovia. Erityisesti Nokia 6:n kamera-asetelma muistuttaa Lumia 620 -mallista, sillä siitä löytyi pitkälti samanlainen. Laatutuntumaltaan Nokia 6 on tuttua nokialaista. Väännellessä tai käännellessä puhelin ei päästä minkäänlaisia natinoita, eikä puhelin silminnähtävästi taivu.

Yksi laatutuntumaa hieman häiritsevä seikka on valovuodot, joita Nokia 6:sta löytyy. Pimeässä puhelinta käytettäessä laitteen näytön valot ns. ”vuotavat” äänenvoimakkuuspainikkeiden sekä käynnistyspainikkeen väleistä (katso kuva klikkaamalla tätä). Vastaavaa ongelmaa en ole huomannut Nokia 3:n tai Nokia 5:n kohdalla, joten on erikoista, että tällaisia ongelmia löytyy kalleimmasta Nokia 6 -mallista. Sanottakoon kuitenkin, että vaikka näytön valoa vuotaa painikkeiden raoista niin se ei ole kovin häiritsevää.

Nokia 6:n etupuolta peittää noin 71-prosenttisesti kosketusnäyttö, mikä on varsin tyypillinen näyttö-runko-suhde. Näytön alapuolelta löytyy Nokia 5:n tapaisesti kapasitiiviset navigointipainikkeet. Painikkeet ovat muiden Nokia-älypuhelimien tapaisesti väritykseltään hopeat. Painikkeet ovat myös taustavalaistut. Mielestäni positiivinen seikka, sillä nyt ne on helppo havaita myös pimeässä. Nokia 6:n kotipainikkeena toimii pieneen syvennykseen asennettu sormenjälkilukija. Myös Nokia 6:n kohdalla navigointipainikkeita voidaan kritisoida siitä, ettei ne ole käyttäjän kustomoitavissa. Monet Android-valmistajat antavat käyttäjien valita navigointipainikkeiden järjestyksen, mutta Nokia 6:ssa painikkeille on yksi järjestys. Vasemmalta lueteltuna navigointipainikkeet ovat takaisin-, koti (sormenjälkilukija)- sekä avoinna olevien sovelluksien painike. Näytön yläpuolelle HMD Global on sijoittanut perinteiseen tapaan valoisuudentunnistimen, puheluihin käytettävän kuulokkeen (joka toimii myös toisena kaiuttimena), etukameran sekä Nokia-logon.

Laitteen takapuolella on kameraosio, joka on huomattavasti lyhyempi kuin Nokia 5 -mallissa, joka toi mieleen muun muassa Lumia 920:n pitkulaisen kameraosan. Nyt Nokia 6:n kameraosa on reilut puoli millimetriä muusta rungosta ylempänä. Kameraosassa on itse kameran kanssa kaksisävyinen LED-salama. Kameraosa on päällystetty pääasiassa lasilla, mutta salama on päällystetty vain muovilla. Kameraosan yläpuolella on yksi mikrofoni. Takaosassa on myös tuttu Nokia-logo.

Nokia 6:n oikeassa reunassa on äänenvoimakkuuspainikkeet sekä käynnistyspainike, kun taasen vasemmassa reunassa on yksi luukku, jonka takaa löytyy paikka muistikortille sekä kahdelle nano-SIM-kortille. Nokia 6 -puhelimessa on tosin hybridi-korttipaikka, joka tarkoittaa sitä, että laitteeseen voi laittaa joko kaksi SIM-korttia tai vaihtoehtoisesti yhden SIM-kortin ja muistikortin. Itse puhelimen oikeasta kyljestä löytyvien painikkeiden tuntuma on huomattavasti huonompi kuin halvempien Nokia 3- ja Nokia 5 -puhelimien, joka on luultavasti painikkeiden pienemmän ulkonemisen syytä.

Nokia 6:n yläreunassa on tavallinen 3,5 millimetrin kuulokeliitin ja alareunaan on sijoitettu yksi kaiutin, micro-USB-liitin sekä mikrofoni.

Näyttö

Näytön osalta Nokia 6 on parasta, mitä HMD Globalilla on tarjota. Aikaisemmin testatuissa Nokia 3- ja Nokia 5 -puhelimissa oli vain HD-tasoinen näyttöpaneeli (1280 x 720 pikseliä), mutta nyt Nokia 6:ssa on huomattavasti tarkempi Full HD -näyttö (1920 x 1080 pikseliä). Myös uusien Nokia-puhelimien näytönkoko kasvaa aina kuin hintaa tulee lisää. Nokia 3 -mallissa oli 5 tuuman näyttö, Nokia 5 -puhelimessa 5,2 tuuman näyttö ja nyt Nokia 6:ssa on jo 5,5 tuuman näyttö. Kyseessä on myös maailman ensimmäinen Nokia-puhelin, jossa on koskaan ollut 5,5 tuuman kosketusnäyttö.

Nokia 6:n näyttö perustuu IPS LCD -teknologiaan, se on laminoitu sekä näyttöä suojaa erikoismuotoiltu Corning Gorilla Glass 3 -näyttölasi. Erikoismuotoillulla näyttölasilla tarkoitetaan 2.5D:n lasia, jossa lasin reunat kaartuvat hieman, jolloin saadaan aikaan saumattomalta tuntuva muotoilu näytön ja rungon välille.

Puhelimen näyttö on pääasiassa todella hyvä, sillä siinä on hyvät katselukulmat ja se toistaa värit mielestäni todella vakuuttavasti. Ainoa ongelma löytyy kuitenkin siitä, ettei näytöstä saa kunnolla selvää auringonvalossa. HMD Global mainostaa Nokia 6:ssa olevan hyvä luettavuus auringonvalossa, mutta esimerkiksi Nokia 5 -malliin verrattuna Nokia 6:n näytöstä saa jopa huonommin selvää auringonvalossa.

Tekniikka, suorituskyky, akun kesto ja sormenjälkilukija

Tarkasteltaessa Nokia 6:n suorituskykyä ja tekniikkaa, niissä on paljon yhtäläisyyksiä Nokia 5 -puhelimen kanssa. Molemmissa laitteissa on sama järjestelmäpiiri, jonka takia myös suorituskyky on hyvin vastaavaa tasoa. Nokia 6 eroaa halvemmasta versiostaan oikeastaan vain suurempien muistiensa ansiosta. Puhelimen tehoista huolehtii siis kahdeksanytiminen Qualcommin Snapdragon 430 -järjestelmäpiiri, joka rakentuu kahdeksasta samanlaisesta 1,4 GHz:n taajuudella toimivasta Cortex-A53-ytimestä. Grafiikkasuorittimen virkaa Nokia 6:ssa hoitaa Adreno 505. Puhelimessa on 3 gigatavua RAM-muistia, joka on enemmän kuin muissa testaamissamme Nokia-puhelimissa. 3 gigatavua RAM-muistia on siinä rajalla riittääkö se Android-puhelimelle, mutta ainakin Nokia 6:n kohdalla se ei tuottanut suuremmin päänvaivaa. Lippulaivapuhelimissa on vakiintunut minimi RAM-muistiksi 4 gigatavua, jonka takia on luonnollista, että 250 euroa maksavassa laitteessa on hieman vähemmän.

Nokia 6:ssa on 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa, joka on tuplasti enemmän kuin Nokia 3- tai Nokia 5 -puhelimissa. Laitteessa oleva tallennustila on varmasti monelle jo täysin riittävästi, mutta enemmän kuvia ottavalle on suositeltavaa käyttää puhelimessa myös muistikorttia. Nokia 6 tukee micro-SD-muistikortteja aina 128 gigatavuun asti. Puhelimen 32 gigatavun muistista on omistajan käytettävissä noin 22 gigatavua, kun itse järjestelmä vie 10 gigatavua.

Koska Nokia 6 on teknisesti hyvin lähellä Nokia 5 -mallia, niin myöskään nyt testissä käynyt puhelin ei päässyt yllättämään suosituskykymittauksissa. Ajoimme puhelimessa läpi tutut Geekbench 4- ja AnTuTu-suorituskykytestit, joissa tulokset olivat aika lailla samaa tasoa muiden samassa hintaluokassa kamppailevien puhelimien kanssa. AnTuTu-testissä Nokia 6 sai 46 941 pistettä, joka ei ole kovinkaan mairitteleva luku, mutta on verrattavissa muihin samanhintaisiin puhelimiin. Esimerkiksi Nokia 5 sai testissämme 44 110 pistettä, joten Nokia 6 ei kovin vahvasti päihitä 50 euroa halvempaa puhelinta. Nokia 6:n tehot riittävät varmasti peruskäyttöön, esimerkiksi kevyeen pelailuun, sosiaalisen media käyttöön sekä normaaleihin puheluihin ja viesteihin. Testijakson aikana huomasin kuitenkin, että puhelin takkuili jonkin verran, mutta ei kuitenkaan niin pahasti, että se haittaisi suuresti laitteen käyttöä.

Nokia 6 -puhelimessa on hybridi SIM-telakka

Nokia 6:n akku on kooltaan täysin sama kuin Nokia 5 -puhelimessa. Laitteen kuorien sisään piiloutuu 3000 milliampeeritunnin kokoinen akku. Akun kesto on Nokia 6:ssa varsin samaa tasoa kuin pikkuveljessään, sillä akun käyttöajan voidaan arvioida olevan noin päivän verran. Mitään virallista tarkempaa akkutestiä en lyhyehkön testijakson aikana ruvennut edes tekemään, mutta voin sanoa, että akku kesti lähes jokaisena päivänä iltaan asti (klo 7.00 – 23.00). Nokia 6 -puhelimesta uupuu myös kokonaan muiden Nokia-puhelimien tapaan tuki pikalataukselle, jonka takia laitetta saa ladata tuskallisen kauan verrattuna nykyaikaisiin lippulaivapuhelimiin.

Yksi huomioitava seikka Nokia 6:n tekniikassa on stereokaiuttimet. Puhelimen alareunasta löytyy yksi pääkaiutin ja toisena kaiuttimena käytetään puheluihin käytettävää kuuloketta. Nokia 6:ssa on myös sertifioitu Dolby Atmos -äänentoisto. En voi väittää, että Nokia 6:ssa olisi jotenkin huono äänentoisto, vaan itseasiassa puhelimessa on erityisen hyvä äänentoisto omassa hintaluokassaan. Harvemmin jopa huomattavasti kalliimmissa älypuhelimissa on yhtä täyteläistä äänentoistoa, joka luo stereokaiuttimien avulla mielenkiintoisen tilavaikutuksen. Nokia 6:ssa äänet saa myös huomattavan kovaksi, joka on mielestäni puhelimen yksi parhaimmista piirteistä.

Laitteen sormenjälkilukija on todennäköisesti täysin sama kuin Nokia 5 -puhelimessa. Sormenjälkilukija sijaitsee puhelimen näytön alapuolella kotipainikkeeseen integroituna. Koska kyseessä täysin sama anturi kuin 50 euroa halvemmassa mallissa, myös Nokia 6:n sormenjälkilukijaa vaivaa samat ongelmat. Puhelimen lukija ei pääse esimerkiksi aivan Huawein puhelimissa käytettävien lukijoiden tasolle nopeudessa tai varmuudessa. Pääasiassa Nokia 6:n sormenjälkilukija toimii kuitenkin hyvin, vaikka se onkin varsin hidas.

Kamera ja kamerasovellus

Nokia 6:ssa HMD Global on päätynyt tarkempaan kameraan kuin pikkuvelimalleissa. Puhelimessa on 16 megapikselin pääkamera (1,0 um, f/2), jonka tukena on kaksisävyinen LED-salama. Nokia 6:n etukamera on 8 megapikseliä (1,12 um, f/2), joka on periaatteessa täysin sama kuin Nokia 5 -mallissa. Puhelimen kamerat kuulostavat siis paperilla hyvältä, ja kun otetaan huomioon Nokia-puhelimien historia kameroiden osalta, niin on lupa odottaa jotain hyvää.

HMD Globalin uudet Nokia-puhelimet eivät ole kuitenkaan enää samaa sukua aikaisempien Nokia-puhelimien kanssa, joka näkyy juurikin kameroissa. Nokia 6:n kamera on tasainen tallaaja omassa 250 euron hintaluokassaan, jonka takia se ei pääse tuomaan minkäänlaista wow-efektiä, jonka takavuosien monet Nokia-puhelimet toivat. Nokia 6:ssa on kuitenkin parempi kamera kuin esimerkiksi Nokia 3- ja Nokia 5 -puhelimissa, joka on täysin luonnollista.

Kuvien laatu on yleisellä tasolla hyvä 250 euron puhelimelle. Kuvissa värit toistuvat luonnollisina ja hyvässä valaistuksessa niissä on paljon yksityiskohtia. Heti hieman hämärämmissä olosuhteissa kamerasta ei oikeastaan ole juurikaan mihinkään. Hämärässä kuvista tulee huomattavasti epätarkempia ja vähemmän yksityiskohtaisempia. Etukameralla otetut kuvat ovat myös päivänvalossa hyviä, mutta selfieitä ei kannata kuvitella ottavansa pimeässä. Alla on muutamia kuvia, jotka on otettu Nokia 6:n pääkameralla.

Jo Nokia 3- ja Nokia 5 -puhelimien arvostelujen kohdalla kritisoin kamerasovellusta, joka on myös Nokia 6 -puhelimessa täysin sama. Tämän takia myöskään Nokia 6:n kamerasovellus ei pääse yllättämään millään tasolla. Jo Nokia 3:n ja Nokia 5:n kohdalla totesin, että HMD Globalilla on edessä paljon kehittämistä kameroiden osalta, sillä esimerkiksi kamerasovellus on todella huono. Kamerasovelluksen perusnäkymä on helppo: siinä pystyy vaihtamaan etu- ja takakameroiden välillä, muokata salaman asetuksia helposti sekä vaihtaa nopeasti videotilaan. Perusnäkymässä voi myös laittaa ajastuksen kuvalle tai vaihdella kahdella klikkauksella panoraama-, valokuva- ja kaunista-tilojen välillä. Ongelmat kuitenkin alkavat, kun pitäisi etsiä esimerkiksi manuaalitilaa tai muita kehittyneempiä asetuksia. Näitä täytyy etsiä erillisestä luettelonäkymäisestä valikosta, jonka takia HMD Global on tehnyt kamerasovelluksesta huomattavan vaikeakäyttöisen.

Nokia 6 -puhelimen kamerasovellusta vaivaa myös täysin sama ongelma kuin muitakin uusia Nokia-älypuhelimia, nimittäin hitaus. Kamerasovelluksen aukeamiseen menee helposti useampi sekunti, minkä aikana kuvaustilanne on useasti jo ehtinyt menemään ohi. Nokia 6:n kohdalla voin siis jälleen todeta, että HMD Globalin täytyy vielä parantaa kameroiden käyttökokemusta.

Ohjelmisto

Kuten jo aikaisempienkin arvostelujen (Nokia 3 ja Nokia 5) kohdalla on tullut todettua, HMD Globalin uusien Nokia-älypuhelimien suurin vahvuus löytyy käyttöjärjestelmästä. Myös Nokia 6:ssa on lähes täysin puhdas Android 7.1.1 -käyttöjärjestelmä, jonka etuna on erityisesti nopea päivitettävyys, joka näkyi myös testijakson aikana. Puhelimen ollessa testissä se sai kaksi päivitystä, joista toinen toi heinäkuun tietoturvapäivityksen ja toinen elokuun tietoturvapäivityksen vain muutamia tunteja sen jälkeen, kun Google oli päivityksen julkaissut. Tämä siis osoittaa kuinka nopeasti HMD Global kykenee päivittämään omia puhelimiaan aina tuoreimpaan versioon.

Nokia 6:ssa Android 7.1.1 toimi pääasiassa hyvin ja ilman ongelmia, vaikka toisinaan oli havaittavissa pieniä nykimisiä ja hidasteluja. Nämä ongelmat olivat kuitenkin niin minimaalisia, etteivät ne häirinneet juurikaan lopullista käyttökokemusta. Olen testannut muutamia noin 250 euroa maksavia puhelimia, joissa itse käyttöjärjestelmä ei ole toiminut yhtä sulavasti kuin Nokia 6:n puhdas Android-versio.

Yhteenveto

SuomiMobiili suosittelee Nokia 6 -puhelinta

Nokia 6 on HMD Globalin uudesta älypuhelinkolmikosta paras, mutta ei kuitenkaan mitenkään kovin erikoinen. Verrattuna Nokia 3- ja Nokia 5 -puhelimiin Nokia 6 tarjoaa huomattavasti enemmän. Puhelimessa on parempi kamera, jämäkkä ja laadukas runko, suurempi ja tarkempi näyttö sekä parempi äänentoisto kuin pikkuvelimalleissa. Pikaisesti voisi kuvitella, että Nokia 6:n ja halvemman Nokia 5:n erot olisivat todella pienet, mutta Nokia 6:ssa on kuitenkin suurempi ja tarkempi näyttö, enemmän muistia sekä hieman parempi kamera, jonka takia 50 euron hintaero on oikeastaan hyvin pieni. Nokia 6 maksaa Suomessa tarkalleen 249 euroa, joten puhelinta ei ole ainakaan hinnalla pilattu myöskään täällä Nokian kotimarkkinoilla.

Myöskin Nokia 6:ssa on omat heikkoutensa, joihin voidaan luetella muun muassa kamerasovellus, varsin tehoton prosessori sekä näytön huono näkyvyys auringonvalossa. Puhelin tarjoaa kuitenkin hintaansa nähden kohtuulliset ominaisuudet, joten Nokia-faneille puhelin on varmasti tarpeeksi riittävä. Ainakin henkilökohtaisesti tykästyin puhelimeen, vaikka kyse on 249 euroa maksavasta laitteesta. HMD Global on saanut tehtyä minuun vaikutuksen erityisesti jatkamalla Nokialle aina tärkeätä laadukkuutta, josta myös Nokia-puhelimet on ajansaatossa tulleet tunnetuksi.

Lue myös:

SuomiMobiilin arvostelu Nokia 3 -älypuhelimesta

SuomiMobiilin arvostelu Nokia 5 -älypuhelimesta


Yhteenveto

7.1

Hyvää
  • Laadukas ja jämäkkä rakenne
  • Puhdas Android 7.1.1 (tuoreimmat päivitykset)
  • Muistien määrä (3 Gt / 32 Gt)
  • Loistava äänentoisto
Huonoa
  • Kamerasovellus
  • Näytön kirkkaus auringonvalossa
  • Hidas lataus
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. todella hyvä nokia puhelin

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android