ArvostelutHMDNokia

Arvostelussa Nokia 3 – hyvä älypuhelin 149 eurolla

Nokian vuodet puhelinmarkkinoilla ovat olleet varsin värikkäitä ja tätä samaa tarinaa jatkaa nyt suomalainen HMD Global, joka julkaisi uudet Nokia 6, Nokia 5 ja Nokia 3 -älypuhelimet helmikuussa Barcelonassa. Samalla lanseerattiin uudestaan jopa legendaksi muodostunut Nokia 3310, joka sulatti monien Nokia-puhelimia käyttäneiden sydämet maailmanlaajuisesti. Nokia 3310 ei ole älypuhelin, vaan tavallinen peruspuhelin erityisen tutulla nimellä. SuomiMobiilissa uusi Nokia 3310 käväisi jo aikaisemmin testattavana ja arvostelu siitä löytyy täältä.

HMD Global on onnistunut nähtävästi myös uusien Android-puhelimien kohdalla, sillä niitä ei ainakaan tämän arvostelun kirjoitushetkellä löydä juurikaan mistään, sillä kaikki Suomeen saadut älypuhelimet ovat jo myyty. Tosin taustalla on myös HMD Globalin toimitusongelmat, sillä vastaavaan kysyntään ei oltu osattu varautua. Syyhän tähän on ilmiselvä, nimittäin Nokia. Nokialla on aina ollut paikka suomalaisten keskuudessa ja nyt muutaman vuoden poissaolon jälkeen Nokia-kuume on luultavasti noussut huippuunsa ja monet jopa Nokian puhelimia aikaisemmin vältelleet ovat innostuneet uutuus-Nokioista Android -käyttöjärjestelmän ansiosta. Todennäköisesti HMD Global tulee menestymään uusilla Nokia-puhelimilla Nokian brändin siivellä, mutta jos puhelimien Nokia-logojen tilalla olisi HMD Globalin logo, niin puhelimien myynti jäisi varmasti vain murto-osaan nykyisestä, sillä puhelimissa ei ole juurikaan mitään, millä ne erottuisi muista markkinoilla olevista vastaavista puhelimista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tällä kertaa saimme SuomiMobiilissa testattavaksi uusista älypuhelimista halvimman, eli Nokia 3:n. Testiin päätyi sininen värivaihtoehto (karkaistu sininen). Nokia 3 kykenee yllättämään, sillä se heti ensituntumaltaan tuntuu jämäkältä sekä hyvältä kädessä. Puhelimessa käytetään laadukkaita materiaaleja, joka oli myös aikoinaan Nokian vahvuus.

Tässä artikkelissa tulemme tarkastelemaan hieman Nokia 3 -älypuhelinta sekä katsomme mitkä ovat sen vahvuudet ja heikkoudet. Tulen myös kertomaan oman henkilökohtaisen mielipiteeni tästä uudesta laitteesta.

Tekniset tiedot
Nokia 3 (TA-1032)
Mitat: 143.4 x 71.4 x 8.5 mm
Paino: 140 g
Näyttö: 5.0 tuumaa HD (1280 x 720) Gorilla Glass
Suoritin: 4-ytiminen MT6737 (Mali-T720MP1)
Muisti: 2 gigatavua RAM-muistia 16 gigatavua sisäistä tallennustilaa
Kamerat: 8 MP pääkamera ja 8 megapikselin etukamera
Akku: 2630 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 7.0 Nougat
Muuta: muistikorttipaikka/ Dual-SIM

Myyntipakkaus

Uusi Nokia 3 toimitetaan vaaleassa myyntipakkauksessa, jonka pääsivua koristaa kuva puhelimen etuosasta ja taustalla on kuva kahden ihmisen käsistä, jotka nähtävästi symboloivat Nokia Connecting People -ajatusta. Myyntipakkauksen takaosasta löytyy myös kuva itse puhelimesta sekä listaus laitteen tärkeimmistä tiedoista. Pakkauksessa on myös erinäisiä muita huomautuksia ja tietoja puhelimesta pienellä präntillä, mutta yhtään suomen sanaa ei ole, vaikka paketin kyljessä lukee, että kyseessä oleva puhelin ja myyntipakkaus on Pohjoismaihin suunnattu. Paketin yhdellä sivulla on myös hopeinen Nokia 3 -logo sekä Androidin logo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

HMD Global jatkaa myyntipakkauksen osalla siis hyvin pitkälti Microsoftin aikaista ideologiaa, joka itsessään tuo mieleen jo Lumioiden tuottaman katastrofin. Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että nyt uusien Nokia-puhelimien kautta HMD Global tulisi jatkamaan Nokian perinteistä pakkausideologiaa, jossa koko paketti olisi valmistettu sinisestä pahvista. Nähtävästi aika on siis ajanut jo ohi Nokian perinteisestä pakkaustyylistä, mutta mielestäni se olisi paljon tyylikkäämpi myös vuonna 2017 kuin tämä Microsoftin aloittama valkoinen myyntipakkaustyyli.

Itse Nokia 3:n myyntipakkauksen sisältä löytyy heti avatessa puhelin. Tämän alla on pahviläpyskä, johon on liitettynä metallinen Nokia-logolla varusteltu SIM-korttiluukun avain. Mukana on myös läjä ohjekirjoja usealla eri kielellä (myös suomeksi). Erillisestä omasta laatikostaan löytyy vielä Vietnamissa valmistetut Nokia-merkkiset tavalliset nappikuulokkeet (WH-108) sekä Nokia-brändätty Kiinassa valmistettu laturi ja micro-USB-latausjohto. Mitään erikoista HMD Global ei ole laittanut myyntipakkaukseen ja mukana on kaikki tarpeellinen. Nykyisen Kiinasta kantautuvan trendin mukaan myyntipakkauksiin laitetaan usein myös puhelimelle räätälöity suojakuori, mutta tähän suuntaukseen HMD Global ei ainakaan vielä ole hypännyt mukaan. Nyt Nokia 3:lle on ostettava erikseen suojakuori, jos sellaisen haluaa. Listasimme aikaisemmin HMD Globalin tarjoamat viralliset lisätarvikkeet, jotka löytyvät täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Kun Nokia 3 esiteltiin ensimmäisen kerran, mieleen juolahti, että näyttääpä se paljon vuonna 2013 julkaistulta Nokia Lumia 925 -puhelimelta. Jouduin kuitenkin muuttamaan ajatustani, kun sain Nokia 3:n käteeni ja pääsin vertailemaan sitä Lumia 925:n vierellä. Puhelimissa ei ole juurikaan yhteistä, mutta totta se on, että molemmissa on metallinen kehys sekä polykarbonaatista valmistettu takapinta. Muuta yhteistä ei kuitenkaan ole, vaikka ajatuksissani puhelimet olivat hyvin samankaltaiset.

Ulkoisesti Nokia 3 on erittäin laadukas ja varmasti yksi laadukkaimmista puhelimista alle 150 eurolla. Laitteen metallinen kehys tuo puhelimelle jämäkkyyttä ja polykarbonaatti on lähes saumattomasti saatu yhdistettyä tyylikkääseen rakenteeseen. Nokia 3:sta käänneltäessä ja väänneltäessä on havaittavissa hieman natinoita, mutta tavallisessa käytössä niitä tuskin huomaa.

Kädessä pidettäessä Nokia 3 tuntuu todella hyvältä, sillä metallinen kehys on pyöristetty ja muovinen takapinta pyöristyy hieman reunoilta. Vaikka puhelin on mattapintainen, niin se tuntuu jokseenkin myös liukkaalta. Erityisesti polykarbonaattinen takapinta on erikoisen liukas.

Nokia 3 ei ole fyysisiltä mitoiltaan kovinkaan suuri, sillä HMD Global kertoo niiden olevan 143,4 x 71,4 x 8,48 mm. Puhelin ei siis ole kovinkaan suuri tai paksu, joka tekee laitteen käytöstä helpompaa. Valmistaja ei sivuillansa virallisesti kerro puhelimen painoa, mutta eri mittauksien perusteella se asettunee johonkin 140 grammaan tienoille. Nokia 3 ei tunnu kädessä erityisen painavalta, vaikka se on todella jämäkkä.

Nokia 3:n etupuolelta löytyy näytön alapuolelle sijoitettuna Android-puhelimille luonnolliset navigointipainikkeet, jotka ovat väritykseltään hopeat. Painikkeissa ei ole minkäänlaisia taustavaloja, jonka takia niiden käyttäminen pimeässä ainakin itselleni tuotti ongelmia. Toinen heikkous Nokia 3:n navigointipainikkeissa on se, ettei niitä voi kustomoida oman mielen mukaan. Vasemmalta lueteltuna navigointipainikkeet ovat takaisin-, koti- ja avoinna olevien sovelluksien painikkeet. Näytön yläpuolelle on sijoitettuna kuuloke, etukamera, valoisuudentunnistin sekä Nokia-logo.

Puhelimen takana on pieni kameraosa, jossa on yksi LED-salama sekä itse kamera. Kameraosa on muusta puhelimen rungosta 0,2 millimetriä korkeammalla, eli varsin minimaalisesti. Nokia 3:n takaosassa on vielä myös Nokia-logo.

Nokia 3:n oikeassa reunassa on äänenvoimakkuuspainikkeet sekä käynnistyspainike, kun taasen vasemmassa reunassa on kaksi luukkua, joiden takaa löytyy paikka muistikortille sekä kahdelle nano-SIM-kortille. Puhelimen oikeasta reunasta löytyvät painikkeet ovat rungon mukaisesti metalliset ja niiden tuntuma ja vaste on hyvät. Erikoinen ja mielestäni näyttävä yksityiskohta painikkeissa on, että niiden reunat on hiottu ja näin on saatu tuotua esille puhdasta metallia, joka tuo pienen erikoisen yksityiskohdan koko puhelimen ulkoiseen olemukseen. Nokia 3:n yläreunassa on yksi mikrofoni sekä tavallinen 3,5 millimetrin kuulokeliitin. Alareunaan on sijoitettu yksi kaiutin, micro-USB-liitin sekä mikrofoni.

Näyttöä vaivaa kosketusongelmat

Nokia 3:n alle 150 euron hintalappu näkyy erityisesti laitteen näytössä, joka ei ole kovinkaan erikoinen. HMD Global on yhdessä kiinalaisien kumppaneidensa kanssa päätynyt käyttämään Nokia 3:ssa 5 tuuman IPS LCD -näyttöä, jonka tarkkuus on vain HD-tasoa (1280 x 720). Koska kyseessä on varsin halpa Android-puhelin, niin ratkaisu on varsin normaali, jotta hinta saataisiin pysymään aisoissa. Itse näytössä ei ole juurikaan valittamista, siinä on lähes vastaavat katselukulmat kuin kalliimmissakin puhelimissa ja näyttöä on miellyttävä katsella. Värintoistossa näyttöpaneeli ei pääse kuitenkaan yllättämään, sillä värit toistuvat hieman haaleina verrattuna hieman kalliimpiin puhelimiin. Myöskään auringonvalossa näyttö ei pääse varsinaisesti yllättämään.

Näytön tarkkuus ei päätä huimaa ja olisin halunnut nähdä HMD Globalin valitsevan jopa Full HD -näytön pelkän HD -näytön sijasta. Monet kiinalaiset puhelimet ovatkin jo varusteltu Full HD -näytöllä, jos hinta on hiemankin yli 100 euroa. Jospa odotetaan ensivuoteen ja tarkastellaan sitten päivitettyä versiota Nokia 3:sta, jos vihdoin saataisiin mukaan myös tarkempi näyttö.

Näytön kosketuksessa ei myöskään ole paljoa hurraamista. Ainakin testiimme toimitettua laitetta vaivasi ikävät kosketusongelmat, jollaisiin en ole vielä tähän mennessä törmännyt. Testijakson aikana useamman kerran päivässä, kun Nokia 3:n näyttö oli päällä, puhelin värisi vaimeasti ja näytön kosketus lakkasi toimimasta. Ratkaisu ongelmaan oli kuitenkin se, että näyttö piti vain pikaisesti käynnistää uudelleen. Puhelimen näytön kosketusongelmat ovat kuitenkin aina harmittavia ja tämä pistääkin miettimään, onko kyseessä laajempikin ongelma Nokia 3 -puhelimissa? Todennäköisesti testiimme toimitettu puhelin oli ns. ”maanantainkappale”, eikä kyseessä ole sen laajempi ongelma.

Nokia 3:n näyttöä päällystää tuttu Corning Gorilla Glass, mutta lasin versionumeroa HMD Global ei kuitenkaan ole paljastanut. Todennäköisesti puhelimeen ei ole raskittu laittaa uusinta Gorilla Glass 5 -versiota, vaan reilusti vanhempi versio. Testilaitteessamme oli jo edellisen testaajan jäljiltä muutamia hiusnaarmuja ja SuomiMobiilin testijakson aikana niitä ilmestyi vielä muutama lisää. Henkilökohtaisesti suosittelisin puhelimen näytön päälle vielä erillistä suojakalvoa, jos haluaa näytön pysyvän pidempään naarmuuntumattomana. Huomioitavan arvoista mielestäni vielä on, että puhelimen näyttölasi on 2.5D -lasia, joka siis kaareutuu hieman lasin reunoilta.

Tekniikka ja akun kesto

Toinen osio, jossa puhelimen hinta näkyy, on siihen ahdettu tekniikka. HMD Global on tyytynyt hieman kalliimmissa Nokia 5 ja Nokia 6 -puhelimissa Qualcommin järjestelmäpiireihin, mutta Nokia 3:ssa käytetään vielä huomattavasti tehottomampaa MediaTekin valmistamaa MT6737 -piiriä. Järjestelmäpiiri on neliytiminen ja se koostuu neljästä 1.4 GHz:n taajuudella toimivasta Cortex-A53 -ytimestä. Grafiikkasuorittimen virkaa Nokia 3:ssa hoitaa Mali-T720MP1. Puhelimeen on järjestelmäpiirin kaveriksi laitettu 2 gigatavua RAM-muistia, joka tuntuu jo tänä päivänä pieneltä, koska OnePlus 5:ssä sitä on jo peräti 8 gigatavua. Nokia 3:ssa 2 gigatavua RAM-muistia on ymmärrettävissä, koska kyseessä ei ole kuitenkaan 150 euroa kalliimpi laite.

Nokia 3:ssa on vain 16 gigatavua sisäistä tallennustilaa, joka on monella käyttäjällä varmasti jo pian täynnä, koska se ei ole kovinkaan paljoa ja itseasiassa itse tallennustilaa on käytettävissä alle 8 gigatavua. Onneksi puhelimeen on saatu mukaan myös muistikorttipaikka, jonne on mahdollista asettaa jopa 128 gigatavun muistikortti. Muistikortin avustuksella kuvat voi esimerkiksi siirtää pois puhelimen muistista.

Suorituskyky mittauksissa Nokia 3 ei pääse loistamaan, sillä puhelimessa käytettävä MediaTekin järjestelmäpiiri ei ole kovinkaan tehokas. Ajoimme puhelimessa läpi Geekbench 4 ja AnTuTu -suorituskykytestit, joissa tulokset olivat aikalailla samaa tasoa muiden samassa hintaluokassa kamppailevien puhelimien kanssa. AnTuTu-testissä Nokia 3 sai 26 994 pistettä, joka ei ole kovinkaan mairitteleva luku. Päivittäisessä käytössä Nokia 3:ssa voi törmätä ongelmiin raskaampien sovelluksien kanssa. Raskaisiin sovelluksiin voidaan Nokia 3:n kohdalla luetella jo huoletta Facebook ja Snapchat, joiden aukeamisajat mitataan useissa sekunneissa. Esimerkiksi Snapchatin kohdalla tuntuu olevan huomattavia pätkimisiä, jotka johtuvat Nokia 3:n huonohkosta suorituskyvystä.

Erityisesti haluan tuoda esille myös Nokia 3:n alareunasta löytyvän kaiuttimen, joka on yllättävän hyvä tässä hintaluokassa. Yleensä monissa halvoissa puhelimissa kaiutin on todella surkealaatuinen, mutta Nokia 3:ssa kaiutin on jopa useiden 500 euron puhelimien tasolla. Kaiuttimesta tuleva ääni on varsin täyteläistä puhelimen kaiuttimeksi. Mielestäni puheluihin käytettävässä kuulokkeessakaan ei ole suuremmin valittamisia, sillä muutamien testauksien perusteella puhelut kuuluvat selkeästi.

Nokia 3 pakkaa sisällensä 2630 milliampeeritunnin akun, joka ei ole vaihdettavissa. HMD Global olisi toki voinut toteuttaa puhelimen myös niin, että muovinen takaosa olisi irrotettavissa, jolloin pääsisi käsiksi myös akkuun, mutta näin ei ole kuitenkaan toimittu. Puhelimen akun kesto ei ole kovinkaan erikoinen, sillä yhden päivän Nokia 3:lla voi peruskäytössä mennä yhdellä latauksella, mutta toista päivää ei kannata edes kuvitella. Puhelimessa ei ole edes minkäänlaista tukea pikalataukselle, jonka takia puhelimessa saadaan tyytyä normaaleihin latausnopeuksiin. Yleisesti akun latautumista täyteen saa odotella useamman tunnin, joten järkevin vaihtoehto on laittaa Nokia 3 joka yö laturiin.

Kamerat

Nokia 3:n kameroita ei voi kovinkaan hyvin verrata huimattavasti kalliimpiin puhelimiin, sillä vertailukohtana pitäisi olla vastaava noin 150 euron puhelin. Tässä hintaluokassa nähdään harvoin, jos koskaan oikeasti hyviä kameroita ja Nokia 3 suoriutuu tällä saralla kohtalaisen tasaisesti. Puhelimessa on 8 megapikselin pääkamera (1,12 um, f/2), jonka tukena on yksi LED-salama. Nokia 3:n etukamera on kooltaan myös 8 megapikseliä (1,12 um, f/2), joka tuottaa kohtalaista jälkeä, mutta ei kuitenkaan mitään erikoista.

Puhelimen 8 megapikselin pääkameralla otetut kuvat eivät ole kovinkaan erikoisia, vaan enemmänkin kohtalaisia kuin hyviä. Kuvien laatu on hyvässä valaistuksessa sitä mitä osaa odottaakin, mutta hämärämmässä kuvat alkavat menemään erittäin suttuisiksi. Alla on vielä muutamia testikuvia ja pieni zoomaustesti. Kuvat on otettu Nokia 3:n pääkameralla.

Zoomaustesti:

HMD Globalilla on kuitenkin edessä paljon kehittämistä kameroiden osalta, sillä esimerkiksi kamerasovellus on todella huono. Testilaitteestamme löytynyt kamerasovelluksen versio oli 6.0070.01, jossa on ainakin toistaiseksi huomattavasti heikkouksia. Kameran perusnäkymä on helppo, siinä pystyy vaihtamaan etu- ja takakameroiden välillä, muokata salaman asetuksia helposti sekä vaihtaa nopeasti videotilaan. Perusnäkymässä voi myös laittaa ajastuksen kuvalle tai vaihdella kahdella klikkauksella panoraama-, valokuva ja beautify -tilojen välissä. Ongelmat kuitenkin alkavat, kun pitäisi etsiä esimerkiksi manuaalitilaa tai muita kehittyneempiä asetuksia. Näitä täytyy etsiä erillisestä luettelonäkymäisestä valikosta, jonka takia HMD Global on tehnyt kamerasovelluksesta huomattavan vaikeakäyttöisen. Omaan makuuni olisi Huawein tyylinen kamerasovellus, jossa monet asiat ovat yhden pyyhkäisyn tai klikkauksen takana, jolloin asetuksien säätämiseen ei menisi liikaa aikaa. HMD Globalin kannattaisi kehittää kamerasovellukseen tutoriaali, jossa kerrottaisiin, mistä käytetyimmät asetukset löytyisivät.

Tällä hetkellä kamerasovellus on normaalissa käytössä myös huomattavan hidas ja siinä on vielä joitakin vikoja yleiselläkin tasolla. Toki Androidille saa ladattua kymmeniä muitakin kamerasovelluksia, mutta valmistajan omat perussovellukset pitäisi olla kunnossa, ennen kuin laitetta tuodaan markkinoille. Toivonkin, että HMD Global tekisi kamerasovellukselle pian parannuksia, sillä tällä hetkellä sovellusta ei ole erityisen miellyttävää käyttää.

Ohjelmisto

Vaikka Nokia 3:n kameraohjelmisto pettääkin, niin muuten puhelimen ohjelmisto on pääasiassa parasta, mitä Android-leirissä voi kuvitella saavansa. HMD Globalin uusien Nokia-puhelimien luultavasti suurin vahvuus tällä hetkellä on puhdas Android-käyttöjärjestelmä, joka on siis sellainen, millaiseksi Google on sen luonut. Uusissa Nokioissa käytettävä käyttöjärjestelmäversio on siis hyvin lähellä Googlen omien Pixel-puhelimien käyttöjärjestelmää.

Testilaitteessamme oli testijakson aikana Android 7.0 Nougat -versio, joka ei kuitenkaan ole kovinkaan tuore, sillä uusin versio on Android 7.1.1 Nougat, joka on oletuksena esimerkiksi Nokia 6 ja Nokia 5 -puhelimissa. Nokia 3:n käyttöjärjestelmä on siis hieman vanhempi siitä syystä, että puhelimessa käytettävä MediaTekin järjestelmäpiiri ei tällä hetkellä tue uudempaa versiota, mutta HMD Global on kuitenkin luvannut tuoda Android 7.1.1 -päivityksen myöhemmin saataville, kunnes se on mahdollista. Nokia 3:n Android-tietoturvakorjauksen taso on uusimmassa ohjelmistoversiossa 5. huhtikuuta 2017, joka ei myöskään ole uusin, vaikka HMD Global on lupaillut päivitykset joka kuukausi.

Yleisellä tasolla puhdas Android-toimii Nokia 3:ssa hyvin, mutta joitakin hidasteluja on havaittavissa, joka johtuu laitteen heikosta suorituskyvystä. Kaikkien Googlen perussovelluksien ja HMD Globalin kamerasovelluksen lisäksi mukana esiasennettuna on Tuki-sovellus, josta voi tarkastella muun muassa puhelimen käyttöopasta, tarkistaa takuuntilan tai lukea usein kysyttyjä kysymyksiä. Suoraan sovelluksesta voi aloittaa myös tukikeskustelun englanniksi tai tutkailla yhteisön keskustelupalstoja. HMD Global ei tosin vielä ole saanut pystyyn virallista keskustelupalstaa, jonka kerrotaan kuitenkin olevan tulossa pian Nokian sivuille.

Yhteenveto

Tärkein kysymys Nokia 3:n kohdalla on: kannattaako se ostaa? Nokia 3 on varmasti yksi parhaimmista alle 150 euroa maksavista puhelimista, mutta toisaalta vain pienellä lisäpanostuksella saisi todennäköisesti monilta osin myös parempaa. Esimerkiksi Nokia 5 maksaa 199 euroa ja siinä on muun muassa kokonaan alumiininen runko, suurempi näyttö, paremmat kamerat sekä enemmän tehoja. 50 euron lisäpanostuksella saisi siis huomattavasti parempaa ja luultavasti Nokia 5:ssä ei ole Nokia 3:n kaltaisia huomattavia suorituskykyongelmia.

Peruskäytössä (puhelut, viestit ja sosiaalinen media) Nokia 3 toimii hyvin, mutta hieman raskaampaan käyttöön laitetta ei kannatta ostaa. Nokia 3:sta ei kannata ostaa myöskään loistavien kameroiden toivossa, sillä ne eivät tuota kovinkaan erikoista jälkeä. Puhelimessa on kuitenkin myös niitä suoria vahvuuksia, joihin voidaan luetella muun muassa laadukas rakenne, puhdas Android 7.0 Nougat -käyttöjärjestelmä sekä jossakin määrin myös näyttö.

Kokonaisuudessaan Nokia 3 on tavallinen 150 euron älypuhelin, kaikkea ei voi saada ja jostain täytyy luopua. Henkilökohtaisesti olen aina ollut Nokia-fani ja jälleen olen innoissani uusista Nokioista. Nokia 3 ei kuitenkaan ole kovin erikoinen puhelin, mutta ei sitä huonoksikaan voi sanoa. Perusseikoissa se on erinomainen, mutta vähän enemmän vaativien kannattanee siirtää katseensa joko Nokia 5 tai Nokia 6 -puhelimiin.


Yhteenveto

5.6

Nokia 3 on tavallinen 150 euron älypuhelin, jossa on kaikki perusominaisuudet sekä joitakin heikkouksia. Puhelimen kamerat eivät tuota kovin erikoista jälkeä ja tehot on mitattu hieman alakanttiin. Nokia 3:ssa on kuitenkin laadukas rakenne sekä puhdas Android 7.0 Nougat, jotka ovat puhelimen suoria myyntivaltteja.

Hyvää
  • Laadukas rakenne
  • Puhdas Android 7.0 Nougat
  • Laadukas kaiutin
  • Nokia-brändi ;)
Huonoa
  • Huomattavat näyttöongelmat
  • Kamerasovellus
  • Suorituskyky
  • Kameran kuvien laatu
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut