AppleYleinen

Eikö Applen uutuuspuhelin menekään kaupaksi? Apple-tietäjä laski toimitusennustettaan reilusti

3. sukupolven Applen iPhone SE.

Apple julkaisi aikaisemmin maaliskuussa uuden 3. sukupolven iPhone SE -älypuhelimen, joka on Applen edullisin 5G-älypuhelin. Kyseessä oli ennakkotiedoissa markkinat mullistava 5G-laite, jonka myynnin odotettiin olevan vahvaa. Nähtävästi kysyntä on kuitenkin odotettua pienempää, eikä laite menekään kaupaksi.

Apple-tietäjä Ming-Chi Kuo on kertonut laskevansa iPhone SE -puhelimen myyntiennustetta rajulla kädellä. Aikaisemmin Kuo kerto odottavansa Applen toimittavan vuoden 2022 aikana jopa 25-30 miljoonaa iPhone SE -puhelinta, mutta nyt odotukset ovat lähes puolittuneet 15-20 miljoonaan kappaleeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ming-Chi Kuo kertoo Twitterissä, ettei odota Shanghain sulkeutumisen koronan takia vaikuttavan iPhone SE -puhelimen tuotantoon. Uuden puhelimen kysynnän hän kertoo olevan odotettua alhaisempi, josta yksi todiste on laitteen hyvä saatavuus.


Lisäksi Nikkein uuden raportin mukaan Apple on ollut aikeissaan leikata merkittävästi laitteidensa tuotantoa jatkossa. Ukrainan sodan epävarmuuden ja uhkaavan inflaation vuoksi elektroniikkatuotteiden kysyntä on laskenut, jonka takia Apple leikkaa AirPods-kuulokkeiden ja iPhone SE:n tuotantoa huhti-kesäkuussa 20 prosentilla alkuperäisestä suunnitelmasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uuden sukupolven iPhone SE -puhelimessa Apple ei ole tehnyt suuria muutoksia edeltäjäversioon. Muotoilullisesti laite näyttää samalta ja mukana on monet tutut tekniset ominaisuudet. Apple on ainoastaan tuonut mukaan tuen 5G-mobiiliverkoille. iPhone SE tarjoaa tutun 4,7 tuuman näyttöpaneelin, mutta suurin uudistus on Apple A15 Bionic -järjestelmäpiiri, joka tarjoaa saman suorituskyvyn kuin iPhone 13 -puhelimissa. Tarkemmin 3. sukupolven iPhone SE -puhelimeen voi tutustua aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa.

Hintaa uudella 3. sukupolven iPhone SE -puhelimella on Suomessa 64 gigatavun versiossa 529 euroa, 128 gigatavun versiossa 579 euroa sekä 256 gigatavun versiossa 699 euroa.

Lähde: Twitter (Ming-Chi Kuo), Nikkei.com (maksumuurin takana)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple