OnePlusYleinen

Ensimmäisessä vuotokuvassa OnePlus 7T Pro – Näyttää pitkälti edeltäjältään

Väitetty OnePlus 7T Pro.

OnePlus on julkaissut jo usean vuoden ajan kahdesti vuodessa uuden huippupuhelimen. Kuluvan vuoden toukokuussa OnePlus esitteli OnePlus 7 Pro- ja OnePlus 7 -puhelimet ja vuoden lopussa on odotettavissa ainakin OnePlus 7T Pro -älypuhelin. Jo kuukausia ennen odotettua julkaisua nettiin on vuotanut kuvia, joissa uskotaan olevan vielä julkaisematon OnePlus-puhelin.

Kiinan Weibossa julkaistuissa kuvissa väitetään olevan esillä OnePlus 7T Pro -prototyyppi. Kuvien mukaan puhelimessa on tutut kaartuvat näytön reunat, jotka saattavat kuitenkin olla selvästi enemmän kaartuvat kuin nykyisessä OnePlus 7 Pro -mallissa. Näytössä ei ole myöskään minkäänlaista loviratkaisua, vaan etukamera on ratkaistu tutulla pop-up-tyylillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tietojen mukaan nyt kuvissa nähty puhelin on kuitenkin jo vanha prototyyppi OnePlus 7T Pro -puhelimesta, sillä uusissa prototyypeissä on OnePlusin työntekijöiden ID-tunnukset näytössä. Todennäköisesti tulevassa OnePlus-puhelimessa ei tulla näkemään suuria ulkoisia muutoksia, vaan suurimmat päivitykset tulevat näkymään teknisessä toteutuksessa.

Suurella todennäköisyydellä OnePlus hyödyntää loppuvuonna julkaistavassa puhelimessa tuoretta Snapdragon 855 Plus -järjestelmäpiiriä, jonka kaverina on ainakin 12 gigatavua RAM-muistia. OnePlus 7T Pron julkaisun odotetaan tapahtuvan mahdollisesti jo lokakuun lopussa ja myynnin alkavan marraskuussa.

Lähde: PhoneArena.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus