MotorolaYleinen

Google julkaisi uusia tietoja sekä kuvan julkaisemattomasta Motorola One Fusion -puhelimesta

Motorola One Fusion

Google on listannut kehittäjille tarkoitettuun Google Play Consoleen Motorolan toistaiseksi julkaisemattoman älypuhelimen. Kyseessä on Motorola One Fusion, jonka julkaisua on lupa odottaa varsin piakkoin. Jo aikaisemmin Motorola esitteli One Fusion+ -älypuhelimen, mutta One Fusion -perusversiota ei vielä ole virallisesti julkaistu.

Googlen listaus paljastaa kuvan Motorola One Fusion -puhelimen etuosasta, jonka perusteella laitteessa olisi varsin korkea näytön kuvasuhde sekä pisaramainen loviratkaisu. Puhelimen oikeassa kyljessä nähdään myös virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeiden rinnalla Google Assistant -painike.

Tietojen mukaan puhelimessa olisi Snapdragon 710 -järjestelmäpiiri, jonka rinnalla on 4 gigatavua RAM-muistia. Näyttö on Googlen mukaan HD+ -tasoinen, sillä siinä on 1600 x 720 pikseliä. Käyttöjärjestelmänä pitäisi heti tuoreeltaan olla kuitenkin Android 10. Motorola One Fusion -puhelimen koodinimeksi on ilmoitettu ”astro”, joka on listattuna myös Google Playn tuettujen laitteiden listauksessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Googlen listaus Motorola One Fusion -puhelimesta.

Aikaisempien vuotojen perusteella Motorola One Fusionin mallikoodit olisivat XT2073-1 ja XT2073-2, joista olisi olemassa 4 ja 6 gigatavun RAM-muistilla sekä 64 sekä 128 gigatavun sisäisellä tallennustilalla varustellut versiot. Puhelimeen odotetaan myös 5000 milliampeeritunnin akkua, Samsungin 48 megapikselin kamerasensoria sekä 8, 5 ja 2 megapikselin muita kameroita. Lisäksi puhelimessa pitäisi olla 8 megapikselin selfiekamera.

Motorolan odotetaan julkaisevan nyt vuotaneen One Fusion -puhelimen vielä kesäkuun aikana valikoiduilla markkinoilla.

Lähde: Google Play Console

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola