HuaweiYleinen

Huawei järjestää uuden puhelimen lanseeraustilaisuuden 21. lokakuuta Euroopassa – luvassa saattaa olla Huawei P50- tai Nova 9 -puhelimet

Huawei on alkanut lähettämään medioille kutsuja Euroopassa järjestettävään julkaisutilaisuuteen. Kyseessä on odottamaton julkaisutilaisuus Huaweilta, sillä yhtiön mobiililiiketoiminta on ollut ongelmissa Yhdysvaltojen asettamien rajoitteiden takia. Nähtävästi Euroopassa tullaan vihdoin näkemään uusi Huawei-puhelin.

Tilaisuus järjestetään reilun kuukauden päästä 21. lokakuuta Wienissä, Itävallassa. Tilaisuuden kutsussa on mainittu ainoastaan kyseessä olevan Huawein uuden tuotteen julkaisutilaisuus. Kutsussa on ollut myös kuva tulevasta puhelimesta, joka ei paljasta kuitenkaan kovin paljoa. Puhelimen oikea reuna on esillä kuvassa ja nähtävillä on alumiinikehys, kaartuva takalasi sekä virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet. Lisäksi kamera-alue on nähtävästi yläreunassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koska Huawei järjestää tilaisuuden, niin kyseessä on suurella todennäköisyydellä merkittävä julkaisu. Yleisesti syksyisin Huawei on julkaissut uudet huippuluokan Mate-puhelimet, mutta tänä vuonna niitä ei tietojen mukaan ole lupa odottaa. Huawei julkaisi kotimarkkinoillaan jo kesällä Huawei P50 -sarjan puhelimet, joten ne saatetaan esitellä nyt globaaleille markkinoille lokakuussa järjestettävässä tilaisuudessa. Toki Huawei saattaa esitellä myös jotain muuta, kuten Kiinassa 23. syyskuuta julkaistavat Nova 9 -sarjan puhelimet.

Nova-sarjan laajentaminen globaaleilla markkinoilla voisi olla loogista, sillä Huawei on viime aikoina panostanut globaalisti Nova-mallistoon. Huawei julkaisi hiljattain valituilla globaaleilla markkinoilla Nova 8-, Nova 8i– ja Nova Y60 -puhelimet, joten Nova 9 voisi olla luonnollinen jatke tälle suuntaukselle.

Tarkemmin tilaisuuden antimista tullaan kuulemaan viimeistään lokakuun lopulla, mutta jo ennen julkaisua on odotettavissa tuttuun tapaan erilaisia vuotoja.

Lähde: Phonearena.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei