HuaweiYleinen

Huawei Nova 10- ja Nova 10 Pro -puhelimien kuvat ja tiedot paljastuivat – julkaisu luvassa 4. heinäkuuta

Huawei Nova 10 Pro

Huawei on julkaisemassa kotimarkkinoillaan Kiinassa ainakin kaksi uutta ylemmän keskihintaluokan älypuhelinta, jotka ovat Nova 10 sekä Nova 10 Pro. Julkaisu tapahtuu ensi viikolla 4. heinäkuuta, joten kovin kauaa laitteita ei tarvitse odottaa. Nettiin on kuitenkin jo ennen tätä julkaistu tarkkoja tuote- ja live-kuvia laitteista. Lisäksi suurin osa teknisistä tiedoista on vuotanut.

Tulevat Nova 10- ja Nova 10 Pro ovat ulkoisesti varsin samanlaisia. Molemmissa on takaosassa mielenkiintoinen kamera-alue. Kameroita on takaosassa kolme ja niiden rinnalla on LED-valo. Kamera-alue on koristeltu tyylikkääksi kultaisilla yksityiskohdilla ja kamera-aluetta kiertää tekstit puhelimen kameroiden tiedoista. Molemmissa on myös reunoilta kaartuva näyttöpaneeli, mutta Nova 10 Pro-versiossa on kahta etukameraa varten tehty reikä ja Nova 10 -mallissa on vain yhtä kameraa varten tehty reikä näytössä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei on varustellut Nova 10 -perusversion vuotojen mukaan 6,88 tuuman kokoisella AMOLED-näytöllä, jossa on Full HD+ -tarkkuus. Lisäksi tehoista odotetaan vastaavan Qualcommin kehittämän Snapdragon 778G -järjestelmäpiirin ilman 5G-tukea. Puhelimeen on tulossa myös 128 tai 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa.

Nova 10 -malliin on tulossa myös tarkka 60 megapikselin tasoinen etukamera. Takaosassa on 50 megapikselin pääkamera, jonka rinnalla odotetaan olevan 8 megapikselin ultralaajakulmakamera. Akunkesto saattaa olla 4000 milliampeeritunnin akun varassa ja sitä voitaneen ladata 66 watin tehoisella pikalatauksella. Huawei Nova 10 -puhelimen odotetaan olevan vain 6,88 millimetriä paksu ja se painaa vain 168 grammaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei Nova 10 Prohon on odotettavissa paljon samoja ominaisuuksia kuin perusmalliin, mutta hieman paremmin viimeisteltynä. Näytön odotetaan olevan kooltaan 6,78 tuumaa ja se perustuu AMOLED-tekniikkaan. Näyttöön on tulossa myös 2652 x 1200 pikselin tarkkuus sekä 120 hertsin virkistystaajuus. Etukamera tulee olemaan 60 megapikseliä, mutta sen rinnalla on toinen 8 megapikselin tasoinen ultralaajakulmakamera.

Akku tulee olemaan kooltaan 4500 milliampeerituntia ja sitä ladataan korkeintaan 100 watin tehoisella pikalatauksella. 20 minuutissa puhelimen pitäisi latautua tyhjästä täyteen. Nova 10 Pro on vuotojen mukaan 7,88 millimetriä paksu ja se painaa 191 grammaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei tulee julkaisemaan molemmat uutuuspuhelimet neljässä väriversiossa, jotka ovat musta, hopea, vihreä sekä violetti. Julkaisu tapahtuu siis Kiinassa 4. heinäkuuta, mutta globaalia julkaisua saadaan todennäköisesti odottaa pitkään. Huawei on yleisesti tuonut Nova-puhelimia saataville valituilla globaaleilla markkinoilla, joten Nova 10 -sarjan saapumista myyntiin Euroopassa ei voida sulkea pois laskuista.

Lähde: Huawei (kiinaksi), Notebookcheck.net

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei