HuaweiYleinen

Huawei Nova 7-, Nova 7 SE- ja Nova 7 Pro -puhelimet saatetaan esitellä 23. huhtikuuta – huhuissa myös uusi Kirin 985 -järjestelmäpiiri

Huawei Nova 6

Huawei tulee julkaisemaan vielä kevään aikana useita erittäin mielenkiintoisia älypuhelimia kotimarkkinoillaan Kiinassa ja myös yhtiön Nova-mallistoon on huhujen mukaan luvassa uusia laitteita lähiaikoina. Kiinasta peräisin olevien tietojen mukaan Huawei julkaisisi Nova 7 -mallistoon kolme uutta jäsentä 23. huhtikuuta 2020.

Tulevien puhelimien mallinimiksi on huhuttu Nova 7, Nova 7 SE sekä Nova 7 Pro. Kaikki kolme puhelinta olisivat teknisesti mielenkiintoisia ja ainakin yhdessä tullaan tietojen perusteella näkemään toistaiseksi julkaisematon Kirin-järjestelmäpiiri, jossa on tuki myös 5G-yhteyksille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei Nova 7 SE -malliin tulee tietojen mukaan Kirin 820 -järjestelmäpiiri, joka nähtiin jo aikaisemmin Honor 30S -puhelimessa. Kyseessä on keskihintaluokan puhelimiin suunnattu 5G-modeemilla varusteltu kyvykäs järjestelmäpiiri. Huawei Nova 7 -puhelimessa odotetaan oleva julkaisematon Kirin 985 -järjestelmäpiiri, joka on siis hieman karsitumpi versio Huawein huippupuhelimissa nähdystä Kirin 990 -järjestelmäpiiristä. Huawei Nova 7 Prossa nähdään Kirin 990 5G -järjestelmäpiiri, joka on siis Huawein tämän hetken tehokkain puhelimille suunnattu järjestelmäpiiri.

Huhujen perusteella Nova 7 Pro -puhelin tulisi asettumaan Kiinassa alle 460 euron hintaluokkaan, ja luonnollisesti Nova 7- ja Nova 7 SE -puhelimet olisivat vieläkin edullisempia. Toistaiseksi Huawei ei ole kuitenkaan vahvistanut julkaisevansa uusia Nova-puhelimia, joten nyt julkaistut tiedot kannattaa vielä ottaa pienellä varauksella.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei