AndroidHMDNokiaYleinen

Huhu: Nokia 9 PureView -puhelinta ei julkaista 5. joulukuuta – suojakuori jo myynnissä Amazonissa

Nokia 9 PureView on varmasti yksi odotetuimmista älypuhelimista tällä hetkellä, sillä siitä tiedetään jo huhujen saattelemana paljon yksityiskohtia. Puhelimen julkaisun odotettiin alun perin tapahtuvan vuoden 2018 aikana, mutta syystä tai toisesta HMD Global on kuitenkin huhujen mukaan päättänyt jo syksyllä venyttää Nokia 9 PureViewin julkaisua vuoden 2019 alkuun. HMD Global on ilmoittanut pitävänsä 5. joulukuuta julkaisutilaisuuden Dubaissa, joka on myös herättänyt toiveita Nokia 9 PureView -puhelimen julkaisusta.

Tänään Twitterissä Nokia-vuotoja tehtaileva venäläinen Nokia anew on kertonut, että Nokia 9 -puhelinta ei tulla esittelemään 5. joulukuuta Dubaissa. Tämän tiedon pohjalta on varsin luonnollista odottaa, että HMD Global tulee keskittymään joulukuussa esittelemään ainoastaan Nokia 8.1 -puhelinta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Amazonista löytynyt suojakuori Nokia 9 -puhelimelle.

Nokia 9 -vuodoissa uutta tuulta purjeisiin on myös tullut, kun Amazon.it -verkkokauppaan on ilmestynyt myyntiin kolmannen osapuolen valmistama suojakuori. Suojakuorella hintaan on 6,99 euroa ja sen toimitukset alkavat 1. joulukuuta 2018. Lisäksi olemme aikaisemmin kertoneet virallisesta Nokia 9:lle tarkoitetusta CC-190 -suojakuoresta, joka on löytynyt suomalaisien jälleenmyyjien valikoimasta aikaisemmin.

Huhujen mukaan Nokia 9 PureView tulee saamaan viidestä kamerasta koostuvan pääkameran, suuren 5,9 tuuman kosketusnäytön sekä Snapdragon 845 -järjestelmäpiirin. Tietojen perusteella puhelimessa nähdään USB-C-tyypin liitin sekä näytönalainen sormenjälkilukija. Huhuja ja vuotoja Nokia 9 PureView -puhelimesta löydät lisää tämän linkin takaa.

Lähde: Nokia anew (Twitter), Amazon.it

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android