HonorYleinen

Itsenäinen Honor tekee näyttävän paluun Suomen markkinoille – brändillä entuudestaan erityinen asema Suomessa

Honorin pääkonttori Kiinassa. / Kuva: Honor

Huaweista irtautunut Honor on tänään kertonut tekevänsä syksyn aikana näyttävän paluun Suomen markkinoille uuden Honor 50 -puhelimen kanssa. Honor perustettiin vuonna 2013 Huawein alaisuudessa uudeksi trendikkääksi älypuhelinbrändiksi, mutta vuoden 2020 marraskuussa Huawei ilmoitti myyneensä Honorin. Nykyisin Honor on täysin itsenäinen valmistaja, joka tekee paluun globaaleille merkkinoille sekä samalla Suomen markkinoille.

”Olemme todella innoissamme tästä uudesta alusta. Pienen hiljaiselon aikana olemme kehittäneet tuotteitamme ja suunnitelleet tulevaa. Nyt kaikki on valmista – uusi HONOR on täällä ja se on entistäkin käyttäjälähtöisempi, innovatiivisempi ja itsenäisempi. Tämä näkyy kaikissa tulevissa lanseerauksissamme”, kuvailee Suvi Surenkin, HONOR Suomen markkinointijohtaja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honorin uusi aikakausi käynnistyy näyttävillä uutuuksilla kuluvan syksyn aikana. Yhtiön kantavana teemana on tarjota älykkäitä ja uusinta teknologiaa sisältäviä tuotteita, jotka palvelevat nimenomaan suomalaisia käyttäjiä ja heidän tarpeitaan. Honorin tuotevalikoima tulee sisältämään älytuotteita, joilla käyttäjät voivat toteuttaa itseään, jakaa entistäkin korkealaatuisempia sisältöjä ja saada uusia elämyksiä.

Honorin tarina alkoi Suomessa vuonna 2014, jolloin brändin ensimmäinen globaalisti myyntiin tullut Honor 6 -älypuhelin julkaistiin ensimmäisenä Helsingissä. Suosittua puhelinta seurasivat menestysmallit Honor 7, Honor 8, Honor 9, Honor 10 ja viimeisimpänä Honor 20. Tälle pohjalle Honor aikoo rakentaa myös tulevat menestystarinat ja esitellä muun muassa numerosarjan uuden Honor 50 -puhelimen.

”Menestyksemme taustalla ovat huippulaadukkaat tuotteet, jatkuva innovointi ja kattava kumppaniverkosto, mutta myös paikalliskulttuurin aito ymmärtäminen. Tunnemme Suomen markkinan hyvin ja meillä on erityinen asema suomalaisten elämässä. Haluamme vastata suomalaisten käyttäjien tarpeisiin ja toiveisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Arvostamme sitä, että suomalaiset kuluttajat ovat aina ottaneet meidät omakseen ja haluamme jatkossakin tarjota heille innovatiivisia tuotteita hyvissä hintapisteissä”, kertoo HONOR Finlandin myyntijohtaja Jaakko Koski-Lammi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yli puolet Honorin 10 000 työntekijästä työskentelee tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa, mikä kertoo yrityksen vahvasta tahtotilasta kehittää uraauurtavaa teknologiaa neljässä eri tuotekehityskeskuksessa ja yli 100 laboratoriossa ympäri maailmaa. Honor itsenäistymisen jälkeen uusi yritys on jo hakenut 5500 uutta patenttia. Honorin mukaan tavoitteena on löytää täydellinen tasapaino maailmanluokan teknologian ja saumattoman käyttökokemuksen välillä.

”Suunnittelumme on vahvasti käyttäjälähtöistä. Kaikessa tuotekehityksessämme yhdistyy mittava tietotaito, syvällinen kuluttajaymmärrys ja uusimmat teknologiainnovaatiot. Näiden yhdistelmä mahdollistaa sen, että voimme tarjota asiakkaillemme ensiluokkaisia tuotteita ja mieleenpainuvia elämyksiä”, sanoo HONOR Finlandin myyntijohtaja Jaakko Koski-Lammi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honorilla on vahvat yhteistyökumppanit niin globaalisti kuin paikallisesti. Paluun tekevä älypuhelinvalmistaja on jo vuosia luonut vahvoja suhteita kumppaneihin ja jakelukanaviin, joiden kanssa se jakaa saman arvomaailman. Esimerkiksi hiljattain Honor sai yhteistyön käyntiin Googlen kanssa ja tulevissa tuotteissa nähdään Googlen palvelut.

”Olemme onnistuneet aloittamaan yhteistyön useiden toimittajakumppaneiden kanssa jo varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi tuleva HONOR 50 -älypuhelin varustetaan Google Mobile Services -palveluilla, jotka tarjoavat asiakkaillemme kattavamman sovellusympäristön ja ilmiömäisen mobiilikokemuksen”, kertoo Suvi Surenkin.

Honorin lähitulevaisuudessa lanseerattavat tuotteet tukevat yhtiön IoT-strategiaa ja tavoitetta rakentaa entistäkin laajempi älylaite-ekosysteemi. Tuotteet noudattavat Honorin tuttua 1+8+N-strategiaa, joka pitää sisällään älypuhelimia, puettavia älylaitteita ja yhteistyökumppaneiden kanssa kehitettyjä tuotteita. Tästä kokonaisuudesta syntyy uusi, entistäkin kattavampi älylaitteiden tuotevalikoima.

Jo aikaisemmin Honor on vahvistanut julkaisevansa Honor 50 -älypuhelimen Suomessa 26. lokakuuta järjestettävässä tilaisuudessa.

Lähde: Honorin sähköpostitiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor