LGYleinen

LG vetäytyy puhelinmarkkinoilta lakkauttamalla tappiollisen liiketoiminnan

Korealaislähteiden mukaan LG Electronics on päättänyt vetäytyvänsä älypuhelinmarkkinoilta, ja yhtiö on aloittanut sisäisesti siirtymäprosessin työntekijöiden sijoittamiseksi muihin liiketoimintayksiköihin. LG on tehnyt puhelinliiketoiminnallaan tappiota vuodesta 2015 asti, jonka takia alkuvuodesta yhtiö ilmoitti harkitsevansa liiketoiminnan myymistä tai lopettamista. LG on yrittänyt myydä älypuhelinliiketoimintaansa ulkopuoliselle ostajalle, mutta neuvottelut ovat jatkuvasti kariutuneet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Älypuhelinliiketoiminta lakkautetaan, sillä uutta ostajaa ei löydetty. LG kävi neuvotteluja muun muassa vietnamilaisen Vingroupin kanssa, mutta yhtiöillä oli erimielisyyksiä liiketoiminnan hinnasta. LG tulee ilmoittamaan päätöksestään maanantaina 5. huhtikuuta, kun yhtiön hallitus on antanut päätökselle sinettinsä.

”LG on pohtinut erilaisia vaihtoehtoja, kuten myyntiä kokonaisuudessaan, osissa tai vetäytymistä älypuhelinliiketoiminnasta, mutta on äskettäin päättänyt vetäytyä liiketoiminnasta.”, kertoi yritystä lähellä olevat korealaislähteet.

LG ei ole itse vielä vahvistanut asiaa. KoreaTimes-julkaisun mukaan LG on todennut, että asiaan ei ole mitään kommentoitavaa, mutta kaikki vaihtoehdot ovat vielä avoinna. LG:n mukaan asiaa ei voida vielä vahvistaa, mutta yhtiö tulee kertomaan myöhemmin älypuhelinliiketoimintansa suunnan.

Korealaislähteiden mukaan LG tulee siirtämään nykyisessä älypuhelinliiketoiminnassa olevat työntekijät muihin liiketoimintayksiköihin. LG:n älypuhelinliiketoiminnan alaisuudessa on 3700 työntekijää, joille kaikille järjestetään uusi tehtävä yhtiön sisällä. Lähteiden mukaan työntekijät sijoitetaan kodinkoneyksikköön, joka kattaa LG:n televisiot, ilmastointilaitteet ja muut kodin laitteet.

Lähde: Koreatimes.co.kr

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:LG