HMDMWC 2019NokiaYleinen

Nokia 1 Plus sai viranomaishyväksynnän – Myös yksityiskohtia paljastui

Nokia 1 Plussan kuva käyttöohjeessa.

Nokia 1 Plus on käväissyt Yhdysvaltain telehallintoviraston FCC:n testeissä ja samalla se on listattu tietokantaan, josta on paljastunut uusia tietoja vielä julkaisemattomasta puhelimesta. Nokia 1 Plus on aikaisemmin jo vuotanut Google Play Consolen kautta.

FCC ei ole paljastanut puhelimesta paljoa, mutta muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia tiedostoista on löytynyt. Puhelimesta on tulossa neljä eri malliversiota kahdelle eri alueelle. FCC:n mukaan Eurooppaan on tulossa niin kaksois-SIM- kuin yksöis-SIM-versiot, joiden mallikoodit ovat TA-1130 ja TA-1111. Lisäksi Latinalaiseen Amerikkaan on tulossa omat vastaavat versiot, joiden mallikoodit ovat TA-1123 sekä TA-1127.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toinen mielenkiintoinen tieto FCC:n tietokannasta löytyvistä tiedostoista on puhelimen pikakäyttöopas, joka pitää sisällänsä muun muassa kuvan puhelimesta. Kuvan perusteella kyseessä on puhelin 18:9-kuvasuhteen näytöllä sekä irrotettavalla takakuorella, joka viittaisi muovirakenteeseen. Puhelimen takaosassa on nähtävillä hieman ulkoneva kameraosa, jossa on yksi kamera sekä yksi salama. Nokia 1 Plus saa myös kuulokeliittimen sekä micro-USB-latausliittimen.

Aikaisemmin vuotaneiden teknisien tietojen mukaan Nokia 1 Plus tulee olemaan hyvin edullinen älypuhelin. Näytön tarkkuudeksi mainitaan 480 x 960 pikseliä ja tehoista vastaa neliytiminen MediaTekin MT6739WW -järjestelmäpiiri, jonka tukena on 1 gigatavu RAM-muistia. FCC:n tietojen perusteella puhelimessa on 2500 mAh akku. Lisäksi mainittava vuotanut tieto on, että Nokia 1 Plus tulee olemaan varusteltu tuoreella Android 9.0 Pie -käyttöjärjestelmällä suoraan paketista.

HMD Global pitää oman lehdistötilaisuutensa MWC 2019 -messujen alla 24. helmikuuta, eli ensi viikon sunnuntaina. Odotuksien mukaan HMD Global julkaisee ainakin Nokia 1 Plus-, Nokia 3.2-, Nokia 6.2- sekä Nokia 9 PureView -älypuhelimet.

Lähde: FCC.io

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD