AndroidHMDNokiaYleinen

Nokia 6 jatkaa tuttua nokialaista laatua – puhelinta voi käyttää jopa saunassa

HMD Global julkaisi sunnuntaina yhtiön ensimmäisen Nokian tuotemerkkiä hyödyntävän Android-puhelimen. Uutuuspuhelin on Nokia 6 ja se saapuu vain Kiinan markkinoille, eikä laitteen saapumisesta muille markkina-alueille ole vielä tietoa.

Nokia 6 -puhelin sai kuitenkin monet ihmettelemään, missä Nokia-puhelimille olennaiset piirteet ovat. Suomessa media on lähes lytännyt uuden Nokia 6:n kokonaisuudessaan, sillä puhelinta on kuvailtu muun muassa tuhnuksi tai sitä ei ole miltein edes tunnistettu Nokiaksi, muuta kuin kahdesta Nokia-logosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kiinassa HMD Global kuitenkin mainostaa puhelimen olevan täyttä tuttua nokialaista laatua. HMD kertoo Weibo-tilillänsä, että uusi Nokia 6 toimii aina -40 asteen ja +85 asteen lämpötiloissa, puhelimen kerrotaan kestävän jopa 95-97 prosentin kosteutta, jonka ansiosta sitä on mahdollista käyttää jopa saunassa. HMD lupaa siis Nokia 6:n jatkavan Nokia-puhelimille asetettuja laatuodotuksia, muun muassa ääriolosuhteissa.

Nokia 6:n rakenne on kokonaisuudessaan metallinen ja siitä löytyy keskinkertaista tekniikkaa. Kiinassa puhelimen hinnaksi on kerrottu 1699 juania, eli noin 235 euroa. Puhelinta ei odoteta myyntiin Kiinan ulkopuolisilla markkinoilla. Erinäisten tietojen mukaan HMD Global tulee tapamaan Kiinassa paikallista mediaa huomenna kello 15.00, eli Suomen aikaa 9.00 aamulla. Puhelimen myynnin odotetaan alkavan Kiinassa myös huomenna.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android