OnePlusYleinen

Odotettu OnePlus Z paljastui Geekbenchin tietokannasta – julkaisu lähenee kovaa vauhtia

Tältä näyttänee odotettu OnePlus Z

OnePlussalta on odotettu jo pitkään uutta keskihintaluokkaan sijoittuvaa OnePlus Z -mallinimellä huhuissa tunnettua 5G-älypuhelinta. Puhelimesta on jo viime vuoden puolella julkaistu luotettavia 3D-mallinnukseen pohjautuvia kuvia, ja myös OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau on vahvistanut yhtiön valmistelevan edullisempien puhelimien julkaisua. Tällä kertaa OnePlus Z on paljastunut suorituskykytesti Geekbenchin tietokannasta.

Geekbenchin listaus kertoo puhelimen mallikoodin olevan OnePlus AC2003, jonka odotetaan kuuluvan juuri OnePlus Z -puhelimelle. Geekbench ei paljasta paljoa itse laitteesta, mutta sen mukaan yhden ytimen testissä laite on saanut 612 pistettä ja moniydintestissä vastaavasti 1955 pistettä. Puhelimen saamat pisteytykset viittaavat vahvasti Snapdragon 765G -järjestelmäpiiriin, jota on huhuttu OnePlussan tulevaan puhelimeen. Lisäksi Geekbench vahvistaa puhelimessa olevan muun muassa 12 gigatavua RAM-muistia sekä Android 10 -käyttöjärjestelmä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlus AC2003, eli OnePlus Z Geekbenchin tietokannassa.

Aikaisemmin vuotaneiden tietojen mukaan OnePlus Z tulisi saamaan tasaisen 6,4 tuuman AMOLED-tekniikkaan pohjautuvan näytön, jossa on 90 hertsin virkistystaajuus. OnePlus Z on varusteltu huhujen perusteella myös 4000 milliampeeritunnin akulla sekä Warp Charge 30T -pikalatauksella.

Puhelimessa odotetaan olevan myös kolme kamerasensoria, jotka on sijoitettu laatikkomaiseen kamera-alueeseen. Kolmoiskamera rakentuu tietojen mukaan 48 megapikselin pääkamerasta, 16 megapikselin ultralaajakulmakamerasta sekä 12 megapikselin telekamerasta. Lisäksi puhelimessa tullaan todennäköisesti näkemään laserautomaattitarkennus ja LED-salamavalo.

OnePlus Z on ollut pitkään OnePlussan mysteerilaite, jonka julkaisua odotettiin alun perin jo OnePlus 8 -malliston puhelimien rinnalla huhtikuussa. Tuoreiden tietojen mukaan OnePlus Z julkaistaisiin mahdollisesti heinäkuussa yhdessä OnePlus Buds -täyslangattomien kuulokkeiden kanssa.

Lähde: Geekbench (OnePlus AC2003)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus