HuaweiYleinen

Oliko Honorin myyminen vasta alkua? Huawei keskustelee myös P- ja Mate -mallistojen myymisestä

Kiinalainen Huawei on ollut toukokuusta 2019 lähtien Yhdysvaltojen kieltolistalla, joten yhtiö ei ole pystynyt tekemään yhteistyötä yhdysvaltalaisyrityksien kanssa. Rajoitukset ovat asettaneet Huawein tilanteeseen, jossa puhelinliiketoiminnan jatkaminen on haastavaa, ja ensimmäiset selvät viitteet siitä nähtiin marraskuussa 2020, kun Huawei ilmoitti myyneensä tytärbrändi Honorin. Huawei on valmistelemassa myös yhtiön huippumallistojen myymistä ulkopuoliselle ostajalle, kertoo Reuters.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Asiasta hyvin perillä olevien lähteiden mukaan Huawei keskustelee P- ja Mate -malliston myymisestä Shanghain hallituksen tukemien sijoitusyrityksien johtaman yhteenliittymän kanssa. Neuvottelujen on kerrottu jatkuneen jo kuukausien ajan, mutta asiaa ei kommentoida neuvottelujen luottamuksellisuuden takia.

Raportti kertoo Huawein alkaneen tutkimaan sisäisesti huippumallistojen myymistä jo viime syyskuussa. Huawei P- ja Mate -sarjan puhelimien arvo on ollut noin 39,7 miljardia dollaria Q3 2019 ja Q3 2020 välillä. Huawei ei ole kuitenkaan tehnyt vielä mitään päätöksiä mahdollisesta myymisestä, eikä kauppa välttämättä koskaan tapahdu. Huawein kerrotaan edelleen koittavan valmistaa omia Kirin-järjestelmäpiirejänsä, joita käytetään yhtiön huippupuhelimissa.

Toistaiseksi Huawei on kieltänyt kaikki huhut lippulaivamallistojen myymisestä ilmoittamalla tietojen olevan perusteettomia, eikä Huaweilla ole tällaisia suunnitelmia. Shanghain hallitus ei ole suostunut kommentoimaan huhuja millään tavalla.

”Huawei on huomannut, että lippulaivapuhelinbrändien mahdollisesta myynnistä on kiertämässä perusteettomia huhuja. Näillä huhuilla ei ole mitään perää. Huaweilla ei ole tällaista suunnitelmaa.”, kommentoi Huawein edustaja Reutersille.

Raportit Huawein lippulaivapuhelimien liiketoiminnan myymisestä viittaavat siihen, ettei yhtiöllä ole juurikaan toivoa siitä, että uusi Bidenin hallinto toisi muutoksia nykyiseen tilanteeseen. Jos huhuttu kauppa toteutuu, niin myynti tapahtuu suurella todennäköisyydellä monien yrityksien omistamalle yhteenliittymälle, ja kaupan mukana pitäisi mennä myös brändien ohella tuotekehitystä sekä Huawein johtoryhmää. Myynti olisi toteutukseltaan siis samanlainen kuin Honorin myyminen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mahdollinen Huawei P- ja Mate -mallistojen sekä siihen liittyvien tuotekehityksen ja henkilöstön myyminen tarjoaisi Huawein puhelimille uuden alun. Honorin myymisen taustalla oli juurikin päästä eroon Huaweita koskevista rajoitteista, ja viime viikolla Honor ilmoittikin aloittaneensa yhteistyön tärkeimpien kumppaneiden kanssa.

Lähde: Reuters.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei