OnePlusYleinen

OnePlus 10T -puhelimen muotoilu vahvistettiin – OnePlus antoi myös selityksen Alert Slider -kytkimen katoamiselle

OnePlus 10T

OnePlus 10T julkaistaan virallisesti 3. elokuuta, mutta jo nyt OnePlus on julkaissut viralliset tuotekuvat laitteesta. Lisäksi OnePlus on vahvistanut puhelimen ominaisuuksia sekä yhden puutteen, sillä OnePlus 10T ei tule enää saamaan Alert Slider -ilmoituskytkintä.

Alert Slider -kytkin on ollut OnePlussan älypuhelimien uniikki ja tunnistettava ominaisuus, jonka avulla puhelin on ollut helppo mykistää tai laittaa äänelliseksi. The Vergen haastattelussa OnePlussan pääsuunnittelija Hope Liu on kertonut, että kytkimen poistaminen on ollut tällä kertaa välttämätöntä, jotta OnePlus 10T -puhelimessa olisi tarpeeksi tilaa muille komponenteille. Esimerkkinä annetaan esimerkiksi kehittyneempi pikalataus, suurempi akku ja paremmat antennisignaalit.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlus ei ole vielä vahvistanut virallista lataustehoa OnePlus 10T -puhelimen kohdalla, mutta huhujen mukaan luvassa saattaisi olla OnePlus 10R -puhelimesta tuttu 150 watin pikalataus. Liu on sanonut haastattelussa puhelimen sisältävän kaksi latauspumppua, joka on tuplasti enemmän kuin aikaisemmin. OnePlus 10T sisältää myös 15 erillistä antennia, jonka avulla yhteys on vakaa jopa vaakatasossa laitetta käytettäessä.

”Vaikka Alert Slider -kytkin näyttää olevan hyvin pieni komponentti, sillä on itse asiassa suhteellisen suuri vaikutus laitteen emolevyn alueelle – se vie 30 mm²”, Hope Liu sanoi haastattelussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlus 10T

Toinen puute puhelimessa on Hasselblad-kameroiden katoaminen verrattuna OnePlus 10 Prohon. OnePlus on aikaisemmin jo vahvistanut puhelimen kameroiden tietoja. OnePlus 10T tulee saamaan muun muassa Sony IMX766 -sensoriin perustuvan pääkameran, jonka tarkkuus on 50 megapikseliä. Lisäksi puhelimessa on vahvistettu olevan 119,9 asteen kuvakentällä varusteltu ultralaajakulmakamera. OnePlus 10T tulee saamaan myös päivitettyjä algoritmeja kuvanlaadun parantamiseksi.

The Vergen haastattelussa OnePlus on vahvistanut OnePlus 10T -puhelimen saavan 6,7 tuuman kokoisen näyttöpaneelin. Tarkkuutta tai virkistystaajuutta ei vielä vahvistettu, mutta julkaistut kuvat vahvistavat kyseessä olevan tasainen näyttö. OnePlus on vahvistanut puhelimessa käytettävän Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiiriä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuvat paljastavat puhelimen kahdessa väriversiossa, jotka ovat kiiltävä vihreä sekä mattapintainen musta. Yleinen ilme on monella tavalla samanlainen kuin OnePlus 10 Prossa, sillä takaosan kamera-alue on samanlainen. Tarjolla on kolmoiskamera, tasainen näyttö sekä nähtävästi muovinen kehys.

OnePlus 10T

Lähde: The Verge

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus