OnePlusYleinen

OnePlus 8 -puhelimien julkaisua siirretty jo kolme kertaa – ”Nyt meidän on siirryttävä eteenpäin”

OnePlusin toimitusjohtaja Pete Lau.

OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau on vahvistanut Twitterissä, että yhtiö on joutunut siirtämään uusien OnePlus-puhelimien julkaisua jo kolme kertaa maailmalla vallitsevan tilanteen takia. Lau viittaa siis koronavirustilanteeseen, joka on tuottanut myös elektroniikka-alalla suuria haasteita.

Lau kertoo yli 2000 työntekijän työskennelleen viimeisen vuoden sisällä tulevan lanseerauksen toteuttamisessa, ja julkaisuajankohtaa on siirretty jo kolme kertaa. Pian on kuitenkin tapahtumassa, sille Lau on kertonut, että OnePlussan on siirryttävä nyt eteenpäin ja uudet tuotteet tullaan julkaisemaan pian.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen


Aikaisemmin OnePlussan on huhuttu julkaisevan uudet OnePlus 8 -malliston älypuhelimet 15. huhtikuuta, eli parin viikon kuluttua. Alun perin julkaisun odotettiin tapahtuvan jo maaliskuun aikana, mutta kuten Pete Lau twiittasi, niin julkaisua on jouduttu lykkäämään koronaviruksen aiheuttaman huolen takia. Lähiaikoina OnePlussan odotetaan siis vahvistavan tulevien puhelimiensa julkaisuajankohdan.

OnePlussalta odotetaan uusia huippuluokan OnePlus 8- ja OnePlus 8 Pro -älypuhelimia sekä myöhemmin uutta keskihintaluokan OnePlus Z -älypuhelinta. Viime viikolla OnePlus 8 -puhelimesta nähtiin tarkkoja vuotokuvia kolmessa väriversiossa ja myös OnePlus 8 Pro on ollut esillä luotettavassa lehdistökuvassa.

Lähde: Twitter (Pete Lau)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus