OnePlusYleinen

OnePlus jatkaa OxygenOS:n käyttöä – vahvistaa yhteistyötään Googlen kanssa tuodakseen uusia ominaisuuksia taittuvanäyttöisiin puhelimiin

OnePlus on vahvistanut tänään monta mielenkiintoista yksityiskohtaa yrityksen suunnitelmista. OnePlus tulee muun muassa julkaisemaan OnePlus 10 Pro -huippupuhelimen globaalisti maaliskuun lopulla ja kevään ja alkukesän aikana on luvassa 150 watin pikalatauksen saava uutuuslaite sekä brändin edullisin 5G-puhelin. Lisäksi OnePlus on kertonut enemmän myös yhtiön ohjelmistoratkaisuista.

Viime syyskuussa OnePlus ilmoitti, että Oppon ColorOS ja OnePlussan OxygenOS yhdistyvät yhdeksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Nyt OnePlus on ilmoittanut kuitenkin ColorOS:n ja OxygenOS:n säilyvän itsenäisinä brändeinä. OnePlus ja Oppo ovat luomassa yhtenäistä kokonaisuutta, jossa molempien käyttöliittymien koodipohja yhdistetään globaalisti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlussan mukaan tämä mahdollistaa nopeammat päivitykset sekä paremman laadun. OnePlussan mukaan idea ColorOS:n ja OxygenOS:n pysymisestä erillään on tullut yhteisöltä saadun palautteen pohjalta. OnePlus tuleekin myöhemmin tänä vuonna julkaisemaan uuden OxygenOS 13 -version, jossa kuunnellaan enemmän yhteisön toiveita.

”Ohjelmistofilosofiamme OxygenOS -käyttöliittymässä on aina ollut tarjota käyttäjille kevyt ja puhdas kokemus, joka on lähellä puhdasta Androidia ja suunnattu maailmanlaajuiseen käyttöön. OxygenOS 13 -versiolla haluamme tarjota kokemuksen, jonka OnePlussan pitkäaikaiset käyttäjät tuntevat ja samalla varmistaa, että se säilyttää OxygenOS:n tunnusmerkit, kuten nopean ja sujuvan käyttökokemuksen, rasittamattoman suunnittelun ja helppokäyttöisyyden. OxygenOS 13 säilyttää ainutlaatuisen visuaalisen suunnittelunsa ja valikoiman ainutlaatuisia mukauttamisominaisuuksia”, totesi OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlussan tavoitteena on tarjota siis puhtaampi ja tutumpi OxygenOS-kokemus tulevassa OxygenOS 13 -versiossa. Tällä hetkellä tuorein OxygenOS 12 -versio on ollut OnePlussalle katastrofi ja tuottanut valtavia ongelmia myös loppukäyttäjille. Lisäksi päivitystahti ei ole ollut yhtä nopea, mitä on luvattu.

OxygenOS 13 tullaan kehittämään yhdessä OnePlussan yhteisön sekä Googlen kanssa. Googlen kanssa OnePlus on kertonut tutkivansa erityisesti, kuinka voidaan tuoda lisää ominaisuuksia taittuvanäyttöisiin puhelimiin. Lisäksi Google-yhteistyön tavoitteena on toteuttaa aikaisempaa puhtaampi käyttöliittymäkokonaisuus ja parantaa tietoturvaa. OnePlussan Pete Lau kuitenkin kertoi, että yhteistyö Googlen kanssa on pidemmän ajan tavoite, ja yhteistyön tulokset näkyvät tulevaisuudessa Oppon ja OnePlussan tuotteissa.

Lähde: OnePlussan materiaalit

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus