OnePlusOPPOYleinen

OnePlus kiistää tiedon Euroopan markkinoilta vetäytymisestä – ”OPPO ja OnePlus ovat sitoutuneet kaikkiin nykyisiin Euroopan markkinoihin”

OnePlussan logo

Aikaisemmin tänään Kiinasta kantautui tietoja Oppon suunnittelevan muutoksia toimintaansa erityisesti Euroopassa. Alkuperäisien tietojen mukaan Oppo suunnitteli vetäytyvänsä Saksan ja Iso-Britannian markkinoilta, mutta myöhemmin listaan lisättiin myös Saksa, Ranska sekä Alankomaat. Nyt OnePlus on kiistänyt tiedot.

OnePlussan tänään medioille toimittaman lausunnon mukaan Oppo ja OnePlus ovat edelleen sitoutuneita nykyisiin Euroopan markkinoihin sekä Iso-Britanniaan. Käytännössä OnePlus kertoo kaiken jatkuvan ennallaan ja kiistää tiedot mahdollisista muutoksista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”OPPO ja OnePlus ovat sitoutuneet kaikkiin nykyisiin Euroopan markkinoihin sekä Iso-Britanniaan. Aloitimme vuoden 2023 useilla menestyksekkäillä tuotelanseerauksilla Euroopassa, ja meiltä on tulossa myös loppuvuonna uusia tuotelanseerauksia Euroopassa. OPPO ja OnePlus tarjoavat siis jatkossakin innovatiivisia tuotteita ja parasta palvelua käyttäjilleen Euroopassa”, kertoo OnePlus lausunnossa.

OnePlussan uusin lausunto on kuitenkin selvästi jyrkempi kuin Oppon antama lausunto kiinalaiselle 36kr.com-sivustolle. Alkuperäisessä lausunnossa tietoja ei millään tavalla kiistetty, vaan Oppo jopa vahvisti päämarkkinoita mukautettavan, mutta yhtiö panostaa silti Euroopan markkinoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Älypuhelinteollisuus ei tällä hetkellä kasva ja avainmarkkinoitamme sopeutetaan vaiheittain. Huomiomme Euroopan markkinoita kohtaan on edelleen vahvaa ja investoimme jatkossa avainmarkkinoille tarkasti ja tehokkaasti. 15. helmikuuta julkaisimme OPPO Find N2 Flip -puhelimen Lontoossa, ja 27. helmikuuta esittelimme erilaisia tuotteita ja teknologioita Mobile World Congress 2023 -tapahtumassa Barcelonassa”, kerrottiin Oppon alkuperäisessä kommentissa kiinalaissivustolla.

Siinä missä kansainvälisille medioille jaetussa lähdettiin kiistämään kaikki muutokset Euroopassa, niin Kiinassa jaetussa kommentissa on täysin erilainen sävy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Euroopassa Oppon tilanne ei ole ollut mitenkään helppo, johon on vaikuttanut muun muassa Euroopan nykyinen tilanne. Venäjän sota Ukrainassa ja inflaatio ovat johtaneet kulutusvoiman vähenemiseen Euroopassa. Vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä Oppon älypuhelintoimitukset laskivat 39 prosentilla vuoden takaiseen verrattuna.

Oppolla on ollut myös patenttioikeudenkäyntejä Euroopassa Nokian kanssa. Nokia on haastanut Oppon oikeuteen muun muassa Suomessa, Saksassa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa ja Alankomaissa. Sakassa nähtiin viime vuonna Nokian osalta merkittävä voitto, jonka myötä Oppo ei ole voinut myydä puhelimiaan Saksassa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus