OnePlusYleinen

Oho, nyt vilahti! Tältä näyttää OnePlus Nordin takapuoli

Videolla nähtiin OnePlus Nordin taka- ja etupuolet.

OnePlus tulee todennäköisesti heinäkuun aikana julkaisemaan uuden OnePlus Nord -älypuhelimen, joka on yhtiön ensimmäinen keskihintaluokan älypuhelin pitkään aikaan. OnePlus on jo pikkuhiljaa viime aikoina ripotellut tietoja tulevasta puhelimesta, mutta nyt ensimmäistä kertaa yhtiö on päättänyt hieman vilauttaa laitteen taka- sekä etupuolta.

Instagramissa julkaistulla videolla puhelimen takaosa on nähtävillä, joka vahvistaa pitkulaisen kamera-alueen puhelimen vasemmassa yläkulmassa. Kameroiden vieressä nähdään myös LED-salamavalo, mutta valitettavasti tuore vilautus ei vahvista takaosan kameroiden määrää. Joissakin huhuissa on puhuttu peräti neljästä takaosan kamerasta. Takaosassa nähdään myöskin OnePlussan logot.

Lisäksi OnePlus Nord nähdään videolla myös etuosasta, jossa on nähtävillä muun muassa huhuttu kaksoisetukamera vasemmassa yläkulmassa. Puhelimessa nähdään olevan myös perinteisien painikkeiden rinnalla OnePlussan puhelimista tuttu Alert Slider -painike. Valitettavasti aivan kaikkea OnePlus ei videollaan vielä paljastunut tulevasta puhelimesta, joten OnePlussalla on vielä jotain paljastettavaa vielä ennen virallista julkaisuakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huhujen sekä vuotojen mukaan OnePlus Nord -puhelimeen on lupa odottaa 6,5 tuuman suuruista AMOLED-näyttöpaneelin, jossa on 90 hertsin virkistystaajuus. Lisäksi tehoista tulee vastaamaan tietojen mukaan Qualcommin kehittämä Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri, jonka kaverina on perusmallissa 6 gigatavua RAM-muistia sekä 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Puhelimen takaosaan on odotettavissa kolmois- tai neloiskamera, joka koostuu ainakin 48 megapikselin pääkamerasta, 16 megapikselin ultralaajakulmakamerasta sekä 2 megapikselin makrokamerasta.

Huhuissa on ollut myös, että OnePlus saattaisi julkaista OnePlus Nord -puhelimen ainakin Intiassa 10. heinäkuuta, mutta OnePlus on vahvistanut julkaisun tapahtuvan myös Euroopassa. Hinnoittelun on odotettu asettuvan alle 400 euroon, mutta mitään varmaa tietoa ei toistaiseksi ole olemassa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

3 Kommenttia

  1. Aivan turha laite. Ei kuulokeliitäntää eikä muistikortti-paikkaa ja aivan turha kaksois etukamera. Ei kiitos.

  2. OnePlus 7T vaikuttaa edelleenkin paljon paremmalta, kuin tuo OnePlus Nord.
    Tehokkaampi suoritin, paremmat kamerat, myös 90 hertsin näyttö ja nykyään alle 500 euroa.

    https://suomimobiili.fi/arvostelussa-oneplus-7t/

  3. Nii no, OnePlus on vain ahne, ei sen kummempaa.

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus