OnePlusYleinen

OnePlus vahvisti uutuuspuhelimensa muotoilun – OnePlus 8T saamassa selvän muutoksen

OnePlus on julkaissut videon, jossa on esillä selvästi tulevan OnePlus 8T -puhelimen ulkoinen muotoilu. Samalla OnePlus on vahvistanut puhelimen saavan selvän muutoksen kameran asetteluun verrattuna aikaisempiin yhtiön puhelimiin. Aikaisemmin OnePlus on vahvistanut esittelevänsä puhelimen jo ensi viikolla 14. lokakuuta.

Videolla nähdään OnePlus 8T:n saavan ainakin vihreän väriversion, jonka on kerrottu olevan nimeltään Aquamarine Green. Puhelimen takaosassa nähdään vasempaan yläkulmaan sijoitettu laatikkomainen kamera-alue, jollaista ei ole aikaisemmin OnePlus-puhelimissa nähty. Nyt OnePlus on nähtävästi lähtemässä kilpailijoidensa linjalle, sillä monissa puhelimissa on nähty kuluvan vuoden aikana laatikkomainen kamera.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tuore video vahvistaa OnePlus 8T:n saavan jopa neljä kamerasensoria sekä mahdollisesti kaksi salamavaloa. Kamera-alueessa on myös maininta 48 megapikselin pääkamerasta ja optisesta kuvanvakaimesta. OnePlus 8T -puhelimessa video näyttää selvästi laitteen olevan rakennettu alumiinikehyksestä sekä lasipinnoista.

OnePlus on viime aikoina paljastanut ahkerasti yksityiskohtia OnePlus 8T -puhelimesta. Puhelimeen on lupa odottaa muun muassa 120 hertsin näyttöpaneelia sekä Android 11 -käyttöjärjestelmää. OnePlus on myös jo ilmoittanut, että OnePlus 8T Prota ei tänä vuonna tultaisi näkemään, vaan yhtiö tulee luottamaan vain malliston perusmalliin.

Tarkemmin OnePlus tulee esittelemään OnePlus 8T -puhelimen ensi keskiviikkona 14. lokakuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: OnePlus Forum

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Tukeeko ASHA teknologiaa?

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus