OnePlusYleinen

OnePlussan sisällä kuohuu: Työntekijät lähtevät joukolla ja ovat erittäin tyytymättömiä

OnePlus on lähentynyt viimeisien vuosien aikana vahvasti Oppon kanssa ja hiljattain myöskin OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau vahvisti yhtiön sulautuvan Oppoon kokonaisuudessaan. OnePlussasta tuli Oppon tytärbrändi, joka toimii kuitenkin itsenäisesti. Oppon ja OnePlussan tuotekehitys ja muut yksiköt on yhdistetty, joka mahdollistaa brändien jakavan samoja resursseja. OnePlussan sisällä kuitenkin kuohuu, sillä kaikki ei ole nähtävästi ollut viimeaikaisiin päätöksiin tyytyväisiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Virallisesti OnePlus on kertonut sulautumisen Oppoon mahdollistavan aikaisempaa paremman laadun ja nopeammat päivitykset, mutta yhtiön sisällä ei todennäköisesti olla kovinkaan vakuuttuneita päätöksiin. Jo aikaisemmin OnePlussalta on lähtenyt muutamia merkittäviä henkilöitä, joista yksi on yritystä perustanut ja monia vuosina OnePussan kasvoina toiminut Carl Pei.

Raporttien mukaan monet OnePlussan intialaiset työntekijät ovat lähteneet yrityksestä ja ovat olleet hyvin tyytymättömiä OnePlussan päätöksiin. OnePlussan Intian yksikköä on tietojen mukaan leikattu huomattavasti operatiiviseksi ryhmäksi, ja siltä on evätty melkein kaikki oikeudet päätöksentekoon paikallisella tasolla. Nyt Intian toimintoja hallitaan Kiinasta käsin mikromekanismilla, eli Kiinasta puututaan pienimpiinkin yksityiskohtiin.

Vaikka tiedot koskevat vain Intian markkinaa, niin on selvää OnePlussan ja Oppon yhdistymisen vaikuttavan myös toimintaa muilla markkinoilla. Vain tulevaisuus näyttää, mihin OnePlussan uusimmat suuntaukset vievät yhtiötä.

Lähde: Twitter (Onleaks)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus