HMDNokiaYleinen

Tältä näyttää julkaisematon Nokia 3.4 – tunnettu vuotaja julkaisi kuvan

Tunnettu vuotaja Evan Blass on julkaissut Twitter-tilillänsä kuvan toistaiseksi julkaisemattomasta Nokia 3.4 -puhelimesta. Kuvassa on esillä kaikki Nokia 3 -malliston älypuhelimet, jossa oikeassa reunassa on HMD Globalin tuorein lisäys mallistoon, eli Nokia 3.4. Lisäksi Blass vahvistaa HMD Globalin jättävän Nokia 3.3 -mallinimen kokonaan välistä.

Vuodetussa kuvassa Nokia 3.4 on esillä vain takaosasta katsottuna. Takaosassa nähdään pyöreä kamera-alue, jossa on kolme kamerasensoria sekä yksi LED-salama. Laitteen takaosassa on myös perinteikäs sormenjälkilukija, jonka lisäksi nähtävillä on myös Nokia-logo. Kuvasta voidaan päätellä, että Nokia 3.4 on valmistettu muovista ja takaosassa on myös mielenkiintoinen kuviointi sekä mahdollisesti liukuvärjäys.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaikki Nokia 3 -sarjan puhelimet. / Kuva: Evan Blass

Jo aikaisempien tietojen mukaan Nokia 3.4 -puhelimen on tiedetty olevan koodinimeltään ”Nokia DoctorStrange”, johon on odotettu Snapdragon 460 -järjestelmäpiiriä. Lisäksi tiedot ovat kertoneet puhelimessa olevan 3 gigatavua RAM-muistia sekä Android 10 -käyttöjärjestelmä. Valitettavasti puhelimen tarkemmista teknisistä tiedoista ei edelleenkään ole tietoa.

HMD Globalilta on odotettu uusia puhelimia syyskuun aikana, mutta nähtävästi julkaisua on päätetty viivästyttää. HMD Global ei ole vielä itse vahvistanut julkaisevansa uusia Nokia-puhelimia lähiaikoina. Jo aikaisemmin vuotokuvissa on nähty Nokia 2.4 -puhelin sekä kolme edullista 4G-yhteyksillä varusteltua peruspuhelinta.

Lähde: Twitter (Evan Blass)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Haluaisin nähdä Nokia 3.9 puhelimen.

  2. Nokialta on turha odottaa mitään varmaa ennen kuin puhelimet on virallisesti edes julkaistu. Esim. Nokia ei edes ollut ilmoittanut pitävänsä mitään tilaisuutta IFA-messuilla, niin miten silloin voidaan muka olettaa Nokian julkaisevan siellä jotain.

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD