MotorolaYleinen

Tarkat kuvat ja tiedot Motorolan 64 megapikselin kamerapuhelimesta vuotivat

Espanjalainen sivusto ProAndroid on saanut käsiinsä vielä julkaisemattoman Motorola One -mallistoon kuuluvan älypuhelimen, joka tulee saamaan muun muassa pop-up-etukameran sekä 64 megapikselin pääkameran. Uutuuspuhelimesta on julkaistu tarkkoja kuvia sekä teknisiä tietoja. On kuitenkin hyvä huomata, että tiedot ovat peräisin Motorolan prototyyppipuhelimesta, joten tietyt osa-alueet saattavat vielä muuttua ennen julkaisua.

Toistaiseksi puhelimen virallista mallinimeä ei ole tiedossa, mutta kyseessä on Motorola One -tuoteperheeseen kuuluva puhelin, joka käy ilmi takakuoreen painetusta logosta. Itse puhelimessa kerrotaan olevan 6,39 tuuman LCD-näyttöpaneeli, jossa on 2340 x 1080 pikselin tarkkuus. Laitteen tehoista vastaa Qualcommin kehittämä Snapdragon 675 -järjestelmäpiiri, jonka kaverina on ainakin 4 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa löytyy 128 gigatavua ja sitä voidaan laajentaa microSD-muistikortin avulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mielenkiintoinen osuus nyt paljastuneessa puhelimessa löytyy kameroista. Puhelimessa on pop-up-järjestelmällä toteutettu etukamera, jonka tarkkuus on 32 megapikseliä. Laitteen takaosassa on kamera, joka rakentuu 64 megapikselin pääkamerasta, 8 megapikselin toisesta kamerasta sekä syvyysterävyysanturista. Kameroiden rinnalla on myöskin yksi LED-salama. Tulevan Motorolan takaosassa on perinteinen sormenjälkilukija, jota ympyröi vilkkuva LED-valo, joka ilmoittaa muun muassa saapuvista ilmoituksista.

Akunkestosta on vastaamassa 3600 milliampeeritunnin akku, jota ladataan USB-C-tyypin latausliittimen kautta. Puhelimessa on myöskin kuulokeliitin sekä tuki NFC-yhteydelle. Puhelimessa on myöskin Android 10 -käyttöjärjestelmä, mutta vuoto ei pysty vahvistamaan onko kyseessä Android One -ohjelmistolla varusteltu puhelin.

Toistaiseksi ei ole varmaa tietoa, milloin Motorola tulee julkaisemaan nyt vuotaneen puhelimen. Myöhemmin tällä viikolla Motorola julkaisee Intiassa Motorola One Macro -puhelimen, mutta kuvissa nähtävää puhelinta ei odoteta julkaistavaksi samanaikaisesti.

Tekniset tiedot:

  • Näyttö: 6,39 tumaa, LCD, Full HD+ (2340 x 1080)
  • Järjestelmäpiiri: Qualcomm Snapdragon 675
  • RAM-muisti: 4 Gt
  • Tallennustila: 128 Gt + muistikorttipaikka
  • Pääkamera: 64 MP (PDAF, f/1.8) + 8 MP (f/2.2) + syvyysanturi, LED-salama
  • Etukamera: 32 MP (f/2.0)
  • Akku: 3600 mAh
  • Muuta: USB-C, dual-SIM, kuulokeliitin, NFC, sormenjälkilukija (led-kehystetty)
  • Käyttöjärjestelmä: Android 10

Lähde: ProAndroid.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola