ASUSYleinen

Tarkoissa vuotokuvissa ASUS ROG Phone 3 – huippuluokan 5G-pelipuhelin julkaistaan ensi viikolla

Vuotokuvissa ASUS ROG Phone 3. / Kuva: Evan Blass

Asus tulee julkaisemaan 22. heinäkuuta globaalisti uuden ROG Phone 3 -pelipuhelimen, joka on ollut jo aikaisemminkin varsin usein vuotojen kohteena. Tällä kertaa tunnettu vuotaja Evan Blass on julkaissut tarkkoja tuotekuvia puhelimesta, joista paljastuu laitteen etu- ja takaosa kokonaisuudessaan.

Kuvista nähdään, että Asus tulee jatkamaan pelihenkistä takakuoren toteutusta, sillä mukana on ROG-logo, RGB-valaistusta sekä mielenkiintoinen kuviointi. Takaosassa nähdään myös kolmoiskamera, jonka rinnalla on myös kaksi salamavaloa ja mikrofoni. Kuva vahvistaa ainakin pääkameran tarkkuuden yltävän 64 megapikselin tasolle.

Etuosasta ROG Phone 3 muistuttaa vahvasti edeltäjäänsä, sillä Asus luottaa edelleen tasaiseen näyttöpaneeliin, jossa ei ole häiritseviä lovia tai reikiä. Etuosassa on myös etukamera, ilmoitusvalo sekä kaksoiskaiuttimet. Näytön kehyksiä Asus ei ole nähtävästi pyrkinyt suuremmin minimoimaan, sillä näytön ylä- ja alapuolilla on tutut varsin paksut mustat kaistaleet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Asus on aikaisemmin jo vahvistanut, että ROG Phone 3 -puhelimessa tullaan näkemään Qualcommin hiljattain julkaisema Snapdragon 865+ -järjestelmäpiiri, joka on suunnattu pelipuhelimille. Lisäksi järjestelmäpiiri mahdollistaa puhelimelle 5G-tuen. Vuotaneiden tietojen mukaan laitteen näyttö olisi 6,59 tuuman suuruinen ja se perustuisi AMOLED-tekniikkaan. Näyttöön odotetaan myös 120 hertsin virkistystaajuutta.

Muita ROG Phone 3 -puhelimen tietoja pitäisi olla 8 + 128 gigatavun, 12 + 256 gigatavun sekä 16 + 512 gigatavun muistiversiot. Takaosan kameran pitäisi koostua ainakin 64 megapikselin pääkamerasta, 13 megapikselin toisesta kamerasta sekä mahdollisesti kolmannesta kamerasta, jonka tarkkuus yltää 2 tai 5 megapikselin tasolle. Akunkeston pitäisi olla korkeintaan 6000 milliampeeritunnin varassa.

Asus tulee julkaisemaan ROG Phone 3 -puhelimensa ensi viikolla 22. heinäkuuta, joten kovin kauaa uutta huippupuhelinta ei enää tarvitse odotella.

Lähde: Phonearena.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:ASUS