MotorolaYleinen

Tarkoissa vuotokuvissa pian julkaistavat Motorola Moto G -malliston jäsenet

Motorola on aikeissaan julkaista lähiaikoina useita uusia älypuhelimia erityisesti Moto G -mallistoon. Uutuuspuhelimien julkaisu saattaa tapahtua MWC 2020 -messuilla Barcelonassa, jossa yhtiö järjestää 23. helmikuuta lehdistötilaisuuden. Tilaisuudessa odotetaan huippuluokan älypuhelimia, sekä myös uusia Moto G -malliston jäseniä.

Tänään tunnettu vuotaja Evan Blass on julkaissut Twitterissä tarkkoja kuvia, joissa esiintyy kolme toistaiseksi julkaisematonta Moto G -malliston jäsentä. Puhelimet ovat Moto G8, Moto G8 Power sekä Moto G Stylus, jotka kaikki on nähty jo aikaisemminkin vuotokuvissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Moto G8

Motorola Moto G8

Moto G8 tulee huhujen perusteella saamaan 6,39 tuuman HD+ -tasoisen näyttöpaneelin (1560 x 720), jossa on etukameraa varten tehty reikä vasemmassa yläkulmassa. Puhelimen tehoista on vastaamassa Snapdragon 665 -järjestelmäpiiri, jonka kaverina on 2, 3 tai 4 gigatavua RAM-muistia versiosta riippuen. Sisäistä tallennustilaa löytyy 32 tai 64 gigatavua. Vuototietojen perusteella akku olisi kooltaan 4000 milliampeerituntia ja sitä ladattaisiin 10 watin laturilla.

Kameroiden osalta Moto G8 on kuin monet alemman hintaluokan laitteet. Pääkamerana toimii 16 megapikselin kamera, jonka rinnalla on 2 megapikselin makrokamera sekä 8 megapikselin ultralaajakulmakamera. Etukameran tarkkuus on 8 megapikseliä. Moto G8 -puhelimessa odotetaan olevan myös Android 10 -käyttöjärjestelmä sekä perinteinen takaosaan sijoitettu sormenjälkilukija.

Moto G8 Power

Motorola Moto G8 Power

Moto G8 Power on tietojen perusteella varsin vastaava, mutta varusteltuna tarkemmalla näytöllä, paremmilla kameroilla sekä suuremmalla akulla. Moto G8 Power tarjoaa siis 6,39 tuuman Full HD -tasoisen näyttöpaneelin (2300 x 1080), jossa on etukameraa varten tehty reikä. Tehoista vastaa Snapdragon 665 -järjestelmäpiiri, jonka rinnalla on 4 gigatavua RAM-muistia sekä 64 gigatavua sisäistä tallennustilaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kameroita puhelimen takaosaan on odotettavissa joka neljä kappaletta. Pääkameran on kerrottu olevan 16 megapikselin tasoinen, jonka rinnalla ovat myös 2 megapikselin makrokamera sekä 8 megapikselin ultralaajakulmakamera. Lisäksi puhelimessa on 8 megapikselin neljäskamera, jonka käyttötarkoituksesta ei ole toistaiseksi tarkkaa tietoa. Etukameran tarkkuus nousee 25 megapikseliin.

Moto G8 Powerin akku on huhun mukaan huimat 5000 milliampeerituntia, jota ladataan 18 watin pikalatauksen avustuksella. Puhelimessa on myös takaosaan sijoitettu sormenjälkilukija sekä Android 10 -käyttöjärjestelmä.

Moto G Stylus

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorola Moto G Stylus

Teknisien tietojen mukaan Moto G Stylus olisi hyvin lähellä jo markkinoilla olevaa Moto G8 Plus -puhelinta, mutta suurin erottava tekijä on integroitu stylus-kynä. Puhelimen näyttö tulee olemaan kooltaan 6,36 tuumaa ja sen tarkkuus yltää Full HD+-tasolle. Näyttö perustuu LCD-tekniikkaan ja sen vasemmassa yläkulmassa on etukameraa varten tehty reikä.

Tehoista vastaa Qualcommin kehittämä Snapdragon 665 -järjestelmäpiiri, jonka rinnalla on 4 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa on mallista riippuen joko 64 gigatavua tai 128 gigatavua. Moto G Stylus -puhelimeen odotetaan 48 megapikselin pääkameraa, 16 megapikselin ultralaajakulmakameraa sekä 2 megapikselin makrokameraa. Etukamera tulee olemaan 25 megapikselin tasoinen.

Akunkestosta tietojen perusteella tulee vastaamaan 4000 milliampeeritunnin akku, jota ladataan 10 watin latauksella USB-C-tyypin liittimen kautta. Moto G Stylus on varusteltuna myös kahdella SIM-korttipaikalla, NFC:llä sekä perinteisellä takaosaan sijoitetulla sormenjälkilukijalla. Käyttöjärjestelmänä pitäisi heti julkaisun yhteydessä toimia Android 10.

Stylus-kynää varten Motorolan on kerrottu kehittäneen muutaman lisäominaisuuden. Esimerkiksi kynän irrottaessa laitteesta aukeaa automaattisesti pikavalikko, josta pääsee helposti käsiksi muutamiin ominaisuuksiin. Lisäksi laite on varusteltuna Moto Note -sovelluksella, johon voidaan kirjoittaa muistiinpanoja kynän avulla.

Lähde: Twitter (Evan Blass / yksityinen tili)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. ei mitään uutta ja mullistavaa

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola