ArvostelutHonorYleinen

Testissä Honor 20 – Monipuolinen huippuälypuhelin 399 eurolla

Honor 20

Honor 20 oli yksi alkukesän puhutuimpia uutuuspuhelimia monesta syystä. Yksi suurimmista oli Huawein joutuminen Yhdysvaltojen kieltolistalle. Honor julkaisi uudet Honor 20- ja Honor 20 Pro -puhelimet vain muutama päivä kieltolistalle joutumisen jälkeen, minkä takia puhelimien saapuminen myyntiin on viivästynyt parilla kuukaudella. Honor 20 on vihdoin saapunut Suomessa myyntiin heinäkuun puolivälissä, vaikka julkaisu tapahtui toukokuussa. Honor 20 Pro on tulossa myyntiin vielä selvästi myöhemmin.

Uusi Honor 20 on suora seuraaja viime vuonna julkaistulle Honor 10 -puhelimelle. Nyt Honor on uudessa versiossa ottanut mukaan uutta teknologiaa ja toteutustapoja sekä samalla rakentanut hintaluokassaan mielenkiintoisen puhelimen. Suomessa Honor 20 maksaa vain 399 euroa, mikä on selvästi vähemmän kuin julkaisun aikaan ilmoitettu 499 euron hinta. Samalla hinnoittelu on jopa laskenut verrattuna viime vuoden Honor 10 -puhelimen suositushintaan, joka oli 449 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honor 20 on teknisesti pitkälti samanlainen alkuvuonna julkaistun Honor View20 -puhelimen kanssa, jonka on kerrottu olevan yhtiön lippulaivapuhelin myös Honor 20 -mallien julkaisun jälkeen. Honor 20 -puhelimessa on muun muassa tuttu kamerareikä näytössä sekä monissa puhelimissa nähty Kirin 980 -järjestelmäpiiri. Erityisesti tällä kertaa on panostettu kameraan, sillä niitä löytyy takaosasta nyt neljä kappaletta. Myöskin Honor 20:n yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on myös uusittu virtapainikkeeseen integroitu sormenjälkilukija.

Tässä artikkelissa tutustumme Honor 20 -puhelimen ominaisuuksiin sekä ulkoiseen toteutukseen. Artikkelissa tulen kertomaan henkilökohtaisen mielipiteeni sekä kokemukset puhelimesta reilun kahden viikon testijakson pohjalta. Arvostelu tulee koostumaan perinteisistä ulkoisista seikoista, puhelimen ominaisuuksista, teknisen toteutuksen tutkimisesta sekä kameroihin tutustumisesta. Lisäksi testaamme muun muassa puhelimen pakkaskestävyyttä.

Tekniset tiedot
Honor 20 (YAL-L21)
Mitat: 154.3 x 74 x 7.9 mm
Paino: 174 g
Rakenne: Alumiinikehys sekä lasinen takakansi
Näyttö: 6.26 tuumaa Full HD+ (1080 x 2340) / 19.5:9-kuvasuhde
Suoritin: 8-ytiminen Kirin 980 (Mali-G76 MP10)
Muisti: 6 Gt RAM-muistia / 128 Gt sisäistä tallennustilaa
Takakamera: 48 MP pääkamera (f/1.8 / 28 mm / 1/2" / 0.8 µm / PDAF) + 16 MP ultralaajakulma (f/2.2 / 13 mm / 1/3.1") + 2 MP makrokamera (f/2.4 / 27 mm) + 2 MP syvyysterävyyskamera (f/2.4) / LED-salama
Etukamera: 32 MP etukamera (f/2.0 / 0.8µm)
Akku: 3750 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 9.0 Pie + Magic UI 2.1 (1. huhtikuuta 2019 tietoturva)
Muuta: Dual-SIM / 22.5W Pikalataus / Kasvojentunnistus
Liitännät: USB-C / USB 2.0 / NFC / Infrapunalähetin
Ääni: Bluetooth 5.0 ja apetX HD -tuki
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija oikeassa kyljessä
Värit: Musta / Sininen
Hinta: 399 euroa

Myyntipakkaus

Honor 20 -puhelimen myyntipakkauksen sisältö (testilaitteen mukana ei toimitettu käyttöohjeita).

Honor 20 toimitetaan varsin perinteikkäässä vaaleassa myyntipakkauksessa, jonka päälipuolta koristaa kuva itse puhelimesta. Myyntipakkauksessa on myös useasti mainittuna puhelimen mallinimi sekä Honor-logo. Pakkauksen yhdellä sivulla on listattuna puhelimen tallennustila, RAM-muisti sekä väriversio.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myyntipakkausta avatessa ensimmäisenä esille tulee itse Honor 20 muoveihin käärittynä. Puhelimen alapuolella on pahvitasku, jossa on SIM-korttiluukun avaustyökalu sekä käyttöohjeet. Myyntipakkauksen pohjalla on kuulokeliitinadapteri, 22,5 watin Huawei SuperCharge -pikalaturi sekä USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapeli.

Kokonaisuudessaan Honor 20:n myyntipakkaus on varsin perinteikäs ja sisällöltään pitkälti samanlainen kuin monissa muissa Honor- ja Huawei-puhelimissa. Henkilökohtaisesti olisin toivonut myyntipakkauksen pitävän sisällänsä myös jonkinlaisen suojakuoren, jonka avulla puhelimen lasirakennetta pystyisi hieman suojaamaan.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koska Honor 20 on teknisesti kuin huippupuhelin, niin myös laadullisesti puhelimeen on pyritty hakemaan premium-tuntumaa. Puhelin on valmistettu lasipinnoista sekä alumiinikehyksestä, jotka yhdessä takaavat varsin miellyttävän laatutuntuman. Kyseessä on edullinen huippupuhelin, joten rakenteessa on tehty muutamia kompromisseja, jotta valmistuskustannukset on saatu pidettyä kurissa.

Honor ei ole kertonut uutuuspuhelimensa lasipintojen valmistajaa, mikä voi tarkoittaa sitä, ettei Honor 20:ssä ole laadukasta Gorilla Glass -lasia. Testijakson aikana puhelimen näyttöön sekä takalasiin ilmaantui muutamia naarmuja. Mitään syviä tai huomattavia naarmuja ei onneksi syntynyt. Lasipintojen sekä liukkaan alumiinikehyksen takia Honor 20 tuntuu käsissä varsin liukkaalta, joten myös erillisen suojakuoren hankkiminen on suositeltavaa. Puhelimen lasipinnat ovat myös varsinaisia sormenjälkimagneetteja, mutta lasipinnoista saa rasvaiset sormenjäljet varsin mukavasti pois yhdellä pyyhkäisyllä oleofobisen pinnoitteen ansiosta.

Puhelimen mitoiksi on ilmoitettu 154,3 x 74 x 7,9 millimetriä ja painoa löytyy 174 grammaa. Mitoiltaan Honor 20 on kuten moni muukin puhelin, eli kooltaan puhelinta on vielä helppo käyttää mielekkäästi, vaikka yhdellä kädellä käyttäminen onkin erittäin haastavaa monissa tilanteissa. Jämäkän rakenteensa ansiosta Honor 20 ei pääse natisemaan ollenkaan käsien välissä taivuteltaessa. Käsituntumalta puhelin on hieman kulmikas, mikä johtuu pitkälti tasaisesta takapinnasta.

Honor 20 ei ole hinnaltaan täysiverinen huippupuhelin, ja se näkyy valitettavasti ulkoisessa toteutuksessa. Honor 20 ei ole millään tasolla vesitiivis, mikä on yleisesti tarpeellinen ominaisuus. Puhelinta ei siis kannata tiputtaa ainakaan tarkoituksenmukaisesti veteen, sillä se ei suurella todennäköisyydellä sitä kestä. Toinen huomattava rakenteellinen epäkohta on muovikaistaleet lasipintojen ja alumiinikehyksen välissä. Yleisesti muovikaistale on näyttölasin ympärillä, mutta nyt sellainen löytyy Honor 20 -puhelimessa myös takalasin ympäriltä. Henkilökohtaisesti en ole kovin innostunut muovisista kaistaleista, sillä ne luovat aina ylimääräisen saumakohdan. Kahden viikon testijakson aikana Honor 20 -puhelimen kameraa ympäröivästä alumiinikehyksestä värit kuluivat erikoisesti, mikä on milestäni selvä miinus.

Kameran alumiinikehyksen värit kuluivat kahden viikon testijakson aikana.

Etuosasta katsottuna Honor 20 muistuttaa erittäin vahvasti Honor View20 -puhelinta, joka kävi testattavana alkuvuonna. Etuosassa valtaa pitää suuri näyttö, joka peittää noin 84 prosenttia koko etuosan pinta-alasta. Näytön reunat on pyritty minimoimaan, mutta näytön alareunaan on jätetty hieman paksumpi musta kaistale. Näytön vasempaan yläkulmaan on tehty varsin pieni reikä, johon on upotettu etukamera. Näytön yläreunassa on valoisuuden- ja etäisyydentunnistimien lisäksi puheluihin käytettävä kuuloke, jossa on integroituna varsin pieni LED-ilmoitusvalo.

Takaosasta Honor 20 ei enää suoranaisesti muistuta edeltäjäänsä, vaan Honor on ottanut tällä kertaa vahvemmin vaikutteita Huawein lippulaivapuhelimista. Puhelimen takaosaa koristaa tuttuun tyyliin lasipinta, joka heijastaa valoa tyylikkäästi useiden lasikerroksien ansiosta. Honor 20:n takaosan vasemmasta kulmasta löytyy pitkulainen kamera-alue, jossa on kolme kamerasensoria sekä LED-salama. Kamera-alueen ulkopuolelle on myös sijoitettu yksi kamerasensori sekä tekstit ”48MP” ja ”AI Vision”, jotka ovat viittauksia kameraominaisuuksiin. Takaosassa on myöskin uusi Honor-logo.

Honor 20 -puhelimen oikeassa kyljessä on äänenvoimakkuuspainikkeet sekä virtapainike, johon on integroituna myös sormenjälkilukija. Äänenvoimakkuuspainikkeet on valmistettu alumiinista ja niiden tuntuma on miellyttävä. Virtapainikkeelle on tehty pieni syvennys ja painike on myös selvästi normaalia leveämpi sormenjälkilukijan vuoksi. Virtapainike pääsee hieman liikkumaan joka suunnassa sekä siinä on erikoiset terävät saumat, jotka eivät tunnu kovin miellyttävältä.

Puhelimen vasemmassa kyljessä on ainoastaan SIM-korttiluukku, johon on mahdollista asettaa samanaikaisesti kaksi nano-SIM-korttia. Muistikorttipaikkaa uutuuspuhelimesta ei valitettavasti löydy. Honor 20:n yläreunassa on yksi mikrofoni sekä infrapunalähetin. Alareunasta löytyy yksi kaiutin, USB-C-tyypin latausliitin sekä yksi mikrofoni.

Näyttö, tekniikka ja suorituskyky

Honor 20:n näyttö on kooltaan 6,26 tuumaa ja se perustuu IPS LCD -tekniikkaan. Näytössä on 19.5:9-kuvasuhde sekä Full HD+ -tarkkuus, eli 1080 x 2340 pikseliä. Tuumaa kohden pikseleitä löytyy siis 412 kappaletta, joten yksittäisien pikseleiden näkeminen paljain silmin on lähes mahdotonta. Puhelimen näyttö on monessa tilanteessa tarpeeksi hyvä, sillä se toistaa esimerkiksi värit hyvin sekä sen kirkkaus riittää hyvin myös auringonvalossa. Lisäksi näytössä on hyvät katselukulmat.

Totuttuun Honor-tyyliin näytölle löytyy myös mukavasti asetuksia. Väritilaa on mahdollista vaihtaa normaalin ja eloisan välillä, minkä lisäksi värilämpötilaa voi säätää omasta väriympyrästä mieleisekseen tai valita kolmesta esiasetuksesta (oletus, lämmin, kylmä). Honor 20 tukee myös silmäystävällisitä tilaa, joka suodattaa sinistä valoa. Tarvittaessa näytön tarkkuus on myös mahdollista tiputtaa HD+ -tasoiseksi, mikäli on tarve säästää virtaa.

Myöskin Honor 20:n näytössä on Honor View20 -puhelimesta tutuksi tullut kamerareikä vasemmassa yläkulmassa. Honor käyttää myöskin tuttua tekniikkaa, jonka avustuksella kamerareiästä on saatu vain 4,5 millimetriä leveä. Honor hyödyntää monimutkaista ratkaisua, jossa näytön kerrokset jätetään pääasiassa paikoilleen, minkä ansiosta myös kameran viemästä tilasta saadaan varsin pieni.

Honor 20:n näytössä ei ole varsinaista reikää, vaikka se siltä näyttääkin. Näytön nestekidekerroksessa Honor on ottanut käyttöön tekniikan, joka ohjaa nestekiteiden virtausta ja mahdollistaa valon kulkemisen ja pääsyn kameraan ilman ongelmia. Lisäksi puhelimessa käytetään kehittynyttä litografiaprosessia, joka luo pienemmän, läpinäkyvämmän reiän kameralle. Samalla hyödynnetään omanlaista näyttöliimausmateriaalia, joka kiinnittää eri kerrokset vahvistaakseen, että näytön valo ei pääse kameraan.

Näytön vasemmassa yläkulmassa on pieni reikä etukameraa varten.

Vaikka Honor 20 -puhelimessa ei ole lovinäyttöä, vaan näyttöön upotettu etukamera, niin mukana on jälleen lovinäytölle tarkoitetut asetukset. Loven sijasta nyt on mahdollista piilottaa etukamera samalla tavalla kuin miten lovi piilotettaisiin: näytön yläreuna muutetaan mustaksi, jotta etukameraa ei erota niin helposti.

Honor 20 on yksi edullisimmista Kirin 980 -puhelimista.

Kuten jo aikaisemmin on todettu, niin Honor 20 on teknisesti pitkälti identtinen Honor View20 -puhelimen kanssa. Tehoista vastaa kyvykäs Kirin 980 -järjestelmäpiiri, joka löytyy muun muassa Huawein tuoreimmista huippupuhelimista, joiden hinnat ovat lähellä 1 000 euroa. Kirin 980 -piiri sopii siis täydellisesti myös 400 euron hintaiseen puhelimeen.

Kirin 980 on yksi ensimmäisistä 7 nm -prosessilla valmistetuista kahdeksanytimisistä järjestelmäpiireistä. Se rakentuu kahdesta 2,6 GHz:n taajuudella toimivasta Cortex-A76-ytimestä, kahdesta 1,92 GHz:n taajuudella hyrräävästä samaisesta Cortex-A76-ytimestä sekä neljästä 1,8 GHz:n taajuudella toimivasta Cortex-A55-ytimestä. Huawein mukaan 10 nm -tekniikkaan verrattuna 7 nm -tekniikka lisää järjestelmäpiirin suorituskykyä 20 prosentilla ja tehokkuutta 40 prosentilla.

Grafiikkasuorittimena järjestelmäpiirissä toimii Mali-G76 MP10, joka tarjoaa edeltävään versioon nähden 46 prosenttia paremman prosessointitehon 178 prosentin energiatehokkuudella. Grafiikkaprosessorissa on myös kelloboostaustekniikka, joka tekoälyä hyödyntämällä tunnistaa pelaamiseen liittyvät työmäärät ja säätää toimintoja tarjotakseen optimaalisen pelikokemuksen. Honor 20 on varusteltu myös kolmannen sukupolven GPU Turbo 3.0 -tekniikalla.

Honor 20 on tarjolla Suomen markkinoilla yhdessä tallennus- ja muistiversiossa, jossa on kohtuulliset 6 gigatavua RAM-muistia ja 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Honor 20 -puhelimessa ei valitettavasti ole erillistä muistikorttipaikkaa, mitä voidaan pitää pienenä miinuspuolena.

Suorituskykytesteissä Honor 20 suoriutuu erinomaisesti, sillä Kirin 980 tarjoaa miellyttävän suorituskyvyn. Ajoimme testijakson aikana läpi tutut suorituskyky testit ja puhelimen saamia pisteitä voi tarkastella alapuolella olevasta taulukosta. Pisteistä voi verrata viime vuoden Honor 10 -puhelimen vastaaviin pisteytyksiin sekä samanhintaisen (399 €) Nokia 8.1 -puhelimen saamiin pisteisiin. Taulukosta nähdään, että Honor 20:n suorituskyky on selvästi parempaa kuin edeltäjässään sekä hintaluokkansa kilpailijoita huomattavasti edellä. Honor 20 -puhelimesta ei siis suorituskykyä pitäisi puuttua.

Testitulokset
Honor 20 (K980) Honor 10 (K970) Nokia 8.1 (SD710)
AnTuTu: 236 670 pistettä 197 662 pistettä 171 010 pistettä
Geekbench 4 (single): 3236 pistettä 1890 pistettä 1840 pistettä
Geekbench 4 (multi): 9492 pistettä 6212 pistettä 5868 pistettä
PCMark 2.0: 7849 pistettä 7581 pistettä 7084 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 38 545 pistettä 30 395 pistettä 28 747 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (graphics): 46 231 pistettä 35 130 pistettä 39 501 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (physics): 24 366 pistettä 20 653 pistettä 14 720 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 2135 pistettä 2591 pistettä 1834 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 2088 pistettä 2744 pistettä 1700 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 2316 pistettä 2168 pistettä 2532 pistettä

Huom. Mitä korkeammat pisteet, sitä tehokkaampi laite.

Sormenjälkilukija on integroituna virtapainikkeeseen.

Sormenjälkilukija löytyy Honor 20 -puhelimessa erikoisesti oikeasta kyljestä virtapainikkeeseen integroituna. Sormenjälkilukija on erittäin nopea sekä luotettava, kuten yleisestikin Honor-puhelimissa. Valitettavasti itse en ole kovin suuresti päässyt innostumaan kyljestä löytyvästä sormenjälkilukijasta, sillä se ei ole joka tilanteessa kovin luonnollinen. Sormenjälkilukija on käyttökelpoinen, kun laitetta pidetään oikeassa kädessä. Jos puhelin on vasemmassa kädessä, on lukijan käyttäminen on selvästi haastavampaa.

Teknisessä toteutuksessa huomioitavaa mielestäni on myös infrapunalähetin, joka löytyy puhelimen yläreunasta. Tämän ansiota puhelinta voidaan käyttää myös kaukosäätimenä muun muassa televisiolle. Honor 20 -puhelimessa on lisäksi tuki NFC:lle, mikä mahdollistaa muun muassa lähimaksun puhelimella.

Äänentoistosta vastaa puhelimessa vain yksi kaiutin, joka sijaitsee alareunassa. Kaiuttimen äänentoisto on varsin hyvää, vaikka ei samalla tasolla kuin useissa huippupuhelimissa. Koska Honor 20:ssa ei ole kuulokeliitäntää, niin käyttäjät joutuvat tyytymään joko USB-C-adapteriin tai Bluetooth-kuulokkeisiin. Puhelimessa on Bluetooth 5.0 -yhteys sekä tuki aptX HD -koodikkelille.

Akunkesto ja pakkastesti

Puhelinta ladataan USB-C-tyypin latausliittimen kautta.

Akunkestosta Honor 20 -puhelimessa vastaa suurehko 3750 milliampeeritunnin akku, jonka Honor on luvannut kestävän vähintään koko päivän ajan. Testijakson aikana puhelimen akku kesti helposti yhden päivän aktiivisella käytöllä, mutta kevyemmällä käytöllä myöskin kahden päivän akunkesto ei ole mahdoton ajatus. Iltaisin akkua oli yleisesti jäljellä noin 20-25 prosenttia, kun puhelinta oli käytetty päivän aikana aktiivisesti muun muassa sosiaalisen median selaamiseen, kuvaamiseen, viestittelyyn, muutamiin puheluihin sekä Netflixin katseluun.

Honor 20 -puhelinta ladataan ainoastaan USB-C-tyypin latausliittimen kautta, eikä puhelimessa ole langatonta latausta. Puhelimen lataamiseen hyödynnetään Huawein 22,5 watin SuperCharge-pikalatausta, jonka avulla Honor lupaa puhelimen akun latautuvan tyhjästä puolilleen 30 minuutissa. Testasimme mukana toimitettavan pikalaturin latausnopeuden ja se on nähtävillä alapuolella olevasta kuvaajasta.

Honor 20:n mukana toimitettavan pikalaturin latausnopeus.

Kuvaajasta nähdään, että puhelimen akku latautuu puolessa tunnissa hieman yli 50 prosentin varaustasoon ja täyteen akku latautuu 85 minuutissa. Akun latautuminen on ensimmäiset 65 minuuttia varsin tasaista, minkä jälkeen latausnopeus hieman hidastuu. Honor 20 -puhelin latautuu tyhjästä täyteen varsin nopeasti ja Huawein pikalataus antaa muutamassa minuutissa nopeasti lisää virtaa.

Testijakson aikana testasimme myös Honor 20:n pakkaskestävyyden. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin älypuhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa kiinni sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla Honor 20 laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen puhelimesta ei ollut kulunut akkua lainkaan, vaan akunvaraus oli pysynyt 100 prosentissa. Pakkanen tuotti myös LCD-näytöille tuttua hyytelömäisyyttä, mikä ei ollut suuri yllätys. Näyttö palautui normaaliksi muutamassa minuutissa huoneenlämmössä. Heti pakkasesta otettuna puhelinta ei ollut myöskään mahdollista ladata.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla puhelimen näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti puhelimen videoiden toistosovelluksen kautta Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut vain 10 prosenttia, jolloin puhelimen akunvaraus oli 90 prosenttia. Honor 20:n akunkulutus pakkasessa oli varsin maltillista. Yleisesti akkua kuluu useimmissa puhelimissa tässä testissä yli 15 prosenttia, joten Honor 20:n tulos oli erittäin hyvä. Myöskin tällä testauskerralla laitteen näyttö muuttui huomattavan hyytelömäiseksi.

Pakkastestin perusteella Honor 20 kestää pakkasta erittäin hyvin, kuten Honor- ja Huawei-puhelimet yleisestikin. Ainoa heikkous oli LCD-näyttöpaneelin hyytelöityminen. Suurta vaikutusta akun kulutukselle ei kylmästä ilmasta ollut.

Kamerat

Honor 20 -puhelimen takaosasta löytyy neljä kameraa.

Vielä vuosi sitten Honor luotti vahvasti kaksoiskameraan, mutta nyt kameroiden määrä on tuplattu. Honor 20 -mallissa on neloiskamera, joka rakentuu neljästä eri tarkoitukseen tarkoitetusta kamerasensorista. Puhelimessa on muun muassa Sonyn kehittämä 48 megapikselin pääkamera, ultralaajakulmakamera, syvyysterävyyskamera sekä vielä erillinen makrokamera.

Pääkamerana toimii tuttu 48 megapikselin Sony IMX586 -sensori, jollainen löytyi jo muun muassa Honor View20 -puhelimesta alkuvuonna. Pääkamerassa on muun muassa f/1.8-aukko, 1/2″ kennokoko, 28 mm polttoväli, 0,8 µm pikselikoko sekä vaiheentunnistava automaattitarkennus. Sonyn 48 megapikselin sensorissa on Quad Bayer -pikseliasettelun, jonka avulla kamera tuottaa suuremman herkkyyden ja tarkkuuden järjestämällä kuva neljän samanvärisellä suodattimella varustellun kuvapisteen ryhmiin. Heikossa valaistuksessa Quad Bayer -pikseliasettelussa neljän vierekkäisen pikselin signaalit yhdistetään, mikä lisää herkkyyttä vastaten jopa 1,6 mikrometrin pikseliä.

Toinen puhelimen kameroista on tarkkuudeltaan 16 megapikseliä ja siinä on ultralaajakulmalinssi. Kamera mahdollistaa kuvien ottamisen 117 asteen näkökentällä ja sensorissa on muun muassa f/2.2-aukko, 13 mm polttoväli sekä 1/3.1” kennokoko. Kolmannen kameran tarkkuus on 2 megapikseliä ja sen avulla pystytään taltioimaan vaikuttava syvyysterävyysefekti. Neljäs kamera on ainoastaan makrokuvaamista varten ja se mahdollistaa makrokuvien ottamisen 2 megapikselin tarkkuudella 4 senttimetrin etäisyydeltä.

Takakamera lyhyesti:

Neloiskamera + LED-salama

  • Pääkamera (wide): 48 MP Sony IMX586 (f/1.8, 1/2″, 28 mm, 0,8 µm, PDAF)
  • Ultralaajakulmakamera: 16 MP (f/2.2, 13 mm, 1/3.1”, 117 asteen näkökenttä)
  • Syvyysterävyyskamera: 2 MP (f/2.4)
  • Makrokamera: 2 MP (f/2.4, 27 mm)

Pääkameran kuvanlaatu on jälleen kerran erittäin hyvällä tasolla ja Honor 20:n alle 400 euron hintaluokassa kameralle ei löydy vastustajaa. Testijakson aikana kameraa päästiin testaamaan eritysesti hyvässä valaistuksessa ja hämäräkuvaus jäi pienemmälle huomiolle. Oletusasetuksilla Honor 20 ei tuttuun tyyliin ota kuvia 48 megapikselin tarkkuudella, vaan kuvat ovat 12 megapikselin tarkkuisia. Päivänvalossa otetuissa kuvissa on järjestäen erittäin paljon yksityiskohtia sekä värit taltioituvat luonnollisesti ilman AI-kuvaustilan käyttämistä. Hämärässä kuvista katoaa luonnollisesti hieman yksityiskohtia, mutta omassa hintaluokassaan hämäräkuvaus on Honor 20 -puhelimessa täysin omalla tasollaan. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka on taltioitu puhelimen pääkameralla 12 megapikselin tarkkuudella.

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella Google Drivesta.

Honor 20:llä onnistuu luonnollisesti myös täyden resoluution, eli 48 megapikselin kuvien ottaminen. Oletusasetuksilla kuvat ovat 12 megapikselin tasoisia, mutta asetuksista on mahdollista aktivoida 48 megapikselin kuvaustila. Suurta eroa 12 ja 48 megapikselin kuvien välillä ei ole havaittavissa, mutta tarkkaan katsoessa pieniä eroja voi havaita.

Alapuolella on kuvapari, joista vasemmanpuoleinen on otettu 12 megapikselin tarkkuudella ja oikeanpuoleinen on 48 megapikselin kuva. Kuvia tarkemmin vertaillessa huomataan, että 12 megapikselin kuvassa yksityiskohdat ovat hieman selvempiä, mutta mitään muuta suurta eroa ei ole havaittavissa.

Ultralaajakulma on mielestäni toinen tärkeä kamera Honor 20:n neloiskameratoteutuksessa. Ultralaajakulmakuvien tarkkuus on 16 megapikseliä ja niihin on mahdollista saada taltioitua 117 asteen näkökenttä. Kuvat ovat hyvässä valaistuksessa varsin hyviä, sillä värit toistuvat luonnollisesti, dynaaminen alue on kohtuullinen sekä yksityiskohtia on mukavasti. Valitettavasti ultralaajakulmakamera ei pääse lähellekään pääkameralla otettujen kuvien laatua. Alapuolella on muutama kuva, jotka on otettu Honor 20:n ultralaajakulmakameralla.

Syvyysterävyyden taltioimista varten Honor 20 -puhelimessa on oma 2 megapikselin kamerasensori, kuten useissa muissakin älypuhelimissa. Kamera tunnistaa tuttuun tyyliin kuvattavan kohteen ääriviivat hyvin ja pystyy sumentamaan taustan tyylikkäästi. Kamerasovelluksen erillisessä aukkokuvaustilassa käyttäjä pystyy myös erikseen valitsemaan taustasumennuksen voimakkuutta. Alapuolella on yksi kuva, jossa on hyödynnetty syvyysterävyyttä.

Muutamissa Huawein puhelimissa on nähty viime vuosina makrokuvaustila, joka on toteutettu ultralaajakulmakameralla, mutta Honor 20 -puhelimeen on laitettu erillinen 2 megapikselin kamera, jolla makrokuvaus toteutetaan. Makrokuvaus onnistuu 4 senttimetrin etäisyydeltä kohteesta, eli kohtalaisen läheltä. Valitettavasti 2 megapikselin kamera ei riitä joka tilanteessa tuottamaan odotettua tulosta ja erityisesti hämärässä makrokuvaamista ei kannata edes harkita. Hyvässä valaistuksessa makrokuvista saa kohtuullisia. Testijakson aikana erillinen makrokamera jäi erittäin vähälle käytölle ja kyseessä on jopa yksi turhimmista ominaisuuksista Honor 20 -puhelimessa. Alapuolella on muutama makrokameralla taltioitu 2 megapikselin kuva.

Etukamera on Honor 20 -puhelimessa tarkkuudeltaan mukavat 32 megapikseliä ja se riittää mukavasti yksityiskohtaisien selfie-kuvien ottamiseen. Kuvissa värit toistuvat erittäin hienosti sekä etukamera tukee myöskin syvyysterävyyden taltiointia. Hämärämmässä valaistuksessa kuvien laatu hieman kärsii, mutta näyttösalaman avulla Honor pyrkii saamaan lisää valoa kuvia varten. Videokuvausta Honor 20:n pääkamera pystyy taltioimaan korkeintaan 4K 30 fps -tasoisena ja videota kuvatessa hyödynnetään myöskin elektronista kuvanvakautusta, sillä Honor 20:ssä ei ole optista kuvanvakainta. Videoiden laatu on hyvällä tasolla muutamien testivideopätkien perusteella. Honor 20 tukee myös 960 fps -hidastusvideokuvausta.

Kamerasovellus on Honor 20 -puhelimessa pitkälti samanlainen kuin muissa Honorin puhelimissa. Sovelluksesta löytyy monenlaisia hyödyllisiä kuvaustiloja, mutta myös muutamia ei niin hyödyllisiä. Eri kuvaustilat ovat karusellimaisessa muodostelmassa ja tiloja ovat muun muassa AR-objektiivi, yö, muotokuva, valokuva sekä video. Erilliseltä lisää-välilehdeltä löytyy vielä enemmän kuvaustiloja. Muun muassa manuaalisäädöt ovat piilotettu valikkoon, mikä on mielestäni hieman erikoista, sillä kyseessä on kameraan keskittynyt älypuhelin. Lisäksi supermakro- ja aukkokuvaustilat on piilotettu lisää-välilehden taakse, vaikka niitä varten Honor 20 -puhelimessa on myös omat kamerasensorit.

Ammattilainen on Honorin termi manuaalitilalle. Tässä tilassa on mahdollista säätää laajasti kameran asetuksia, jotta kuvista saisi juuri oman mielen mukaisia. Kuvaustilassa voi säätää muun muassa ISO-arvoa (50 – 102 400; ultralaajakulmaobjektiivilla 50 – 3 200), suljinnopeutta (1/4000 s – 30 s), valotuksen korjausta (-4…+4), valkotasapainoa sekä tarkennusta.

Käyttöjärjestelmä

Puhelimessa on Googlen sertifioima Android 9.0 Pie.

Käyttöjärjestelmänä Honor 20 -puhelimessa on luonnollisesti Android 9.0 Pie, jonka päällä on Honorin oma Magic UI 2.1 -käyttöliittymä. Magic UI on aikaisemmin nähty jo muun muassa Honor View20 -mallissa. Honor pyrkii Magic UI:n avulla erottamaan oman brändinsä Huawein puhelimista, joissa on EMUI-käyttöliittymä. Todellisuudessa eroa näkyy pitkälti ainoastaan käyttöliittymän nimessä ja värimaailmassa, joten harppaus Magic UI:n ja EMUI:n välillä ei ole kovin suuri. Magic UI 2.1 vastaa Huawein puhelimissa nähtyä EMUI 9.1 -käyttöliittymää.

Testijakson aikana Honor 20:n käyttöliittymän tai käyttöjärjestelmän kanssa ei ollut suurempia ongelmia, vaan kaikki toimi niin kuin kuuluukin. Vaikka Magic UI on yksi raskaimmin kustomoiduista käyttöliittymistä, niin silti esimerkiksi sovellukset aukesivat viiveettä. Kokonaisuutena käyttökokemus on käyttöliittymän osalta hyvä.

Honor 20 -puhelimessa oli testijakson lopussa Googlen 1. toukokuuta 2019 julkaisemat tietoturvakorjaukset. Puhelimen Android 9.0 Pie on Googlen sertifioima, joten se tulee saamaan päivityksiä nopealla aikataululla. Honor on luvannut puhelimelle myöskin normaalisti Googlen päivitykset puhelimen koko elinkaaren ajan. Puhelimessa siis toimivat kaikki Googlen sovellukset sekä Google Play -kauppa normaalisti, kuten muissakin Android-puhelimissa. Honor 20 -puhelin tulee olemaan myös yksi ensimmäisistä Honor-puhelimista, joka saa tulevan Android Q -versiopäivityksen.

Yhteenveto

SuomiMobiili suosittelee Honor 20 -puhelinta.

Honor 20 on tällä hetkellä yksi parhaimmista huippuominaisuuksilla varustelluista älypuhelimista 399 euron hintaisena. Puhelimessa on miellyttävä laatuvaikutelma, tehokas Kirin 980 -järjestelmäpiiri, monipuolinen kamera sekä hyvä pakkaskestävyys. Lisäksi Honor 20 on varusteltu myös hyvällä etukameralla ja hyödyllisellä infrapunalähettimellä. Kaiken ohella puhelin kestää myös pakkasta erinomaisesti.

Koska Honor 20 ei ole markkinoiden arvokkain huippupuhelin, niin myös puutteita ja heikkouksia löytyy jonkin verran. Testijakson aikana itseäni häiritsi virtapainikkeen terävät saumakohdat. Lisäksi laatutuntumaa hieman heikentää lasipintoja kiertävät mustat muovikehykset, jotka eivät kuulu huippupuhelimiin. Honor 20:n kameran alumiinikehyksen värit kuluivat käytössä ja siitä puuttuu kokonaan vedenkestävyys. Lisäksi puhelimesta puuttuu esimerkiksi muistikorttipaikka, kuulokeliitin sekä stereokaiuttimet, jotka voisivat olla erinomaisia lisäominaisuuksia, vaikka eivät ole kuitenkaan täysin välttämättömiä.

Suomessa Honor 20 on myynnissä 6 + 128 gigatavun versiona mustana ja sinisenä. Hintaa puhelimella on 399 euroa, mikä on selvästi vähemmän kuin ilmoitettu keskimääräinen hinta Euroopassa (499 €). Honor 20:n hinnoittelu Suomessa on erityisesti yksi kilpailuvalteista, sillä samassa hintaluokassa on haastavaa löytää huippuominaisuuksilla varusteltua puhelinta, jossa on yhtä monipuoliset ominaisuudet.

Honor 20 -puhelinta tarjoavat jälleenmyyjät sekä edullisimmat hinnat löytyvät kootusti Hintaseuranta.fi -palvelun kautta.

Yhteenveto

8

Hyvää
  • Jämäkkä rakenne
  • Hintaluokassa tehokas Kirin 980 -järjestelmäpiiri
  • Infrapunalähetin
  • Monipuolinen kamera + pääkameran kuvien laatu
  • Hyvä akunkesto
  • Hyvä pakkaskestävyys
  • Tarkka etukamera
  • Kilpailukykyinen hinnoittelu
Huonoa
  • Virtapainikkeen terävät saumakohdat tuntuvat ikävältä
  • Näyttöä kiertää muovikehys
  • Kameran alumiinikehys herkkä kulumaan
  • Ei vedenkestävä
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • Ei perinteistä 3.5 mm kuulokeliitintä
  • Ei stereo-kaiuttimia
  • Makrokuvien laatu (2MP) + hämäräkuvaus makrokameralla
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut